Pentti Perttula
Kantorakettien laukaisut ja satelliittien loppuun palamiset lisääntyvät.
Ukrainaa ja Azerbaidžania lukuun ottamatta kaikki entiset neuvostotasavallat ovat menneet ohi.
Seuraavan sukupolven rynnäkköpanssarivaunu tulisi hankintaan 2030-luvulla.
Tukholman kauppakorkeakoulun tutkijat osoittavat viralliset inflaatio- ja talouden kasvuluvut väärennöksiksi.
Saudi-Arabia uhkaa pudottaa öljyn hinnan 50 dollariin barrelilta.
Kazakstania huudetaan apuun oman lentokonetuotannon sakatessa.
Kouluissa on pakollista kirjeiden kirjoittamista Venäjän asevoimien ”sankareille”.
Bolt pystyy myös kohdetiedustelun tehtäviin, joihin muut edulliset, pienet droonit eivät pysty.
Ukraina on saamassa asejärjestelmien korjausta ja osakokoonpanoa ja myöhemmin tuotantoakin sekä tykistökranaattien tuotantoa.
Kaksi kolmesta laitteesta vietiin Turkin kautta.
Kaksikäyttöyritykset kasvavat nopeammin kuin puhtaasti puolustusalan yritykset.
Maan väestö vähenee nopeasti.
Ukrainan lennokkituotannolta uhkaavat loppua rahat.
Suurvarastoja ja rautatieverkkoa hyödyntävä logistiikkajärjestelmä on peräisin vuodelta 1862.
Osa yhtiöistä on onnistunut purkamaan jäädyttämisen etäännyttämällä itsensä muodollisesti aiemmasta omistajastaan.
Venäjän presidentin ulkomaiset onnittelijat vähenevät vuosi vuodelta.
Kommunistihallinto tiukentaa kansalaisten matkailun valvontaa.
Etelä-Korea suunnittelee parhaillaan uusien pahvilennokkien lähettämistä Ukrainan tueksi.
Kolmannes Venäjän valtion ensi vuoden menoista on salattu.
EU:ssa on neljä liikkuvien tykistöjärjestelmien valmistajaa.
Poliitikot ovat jo puuttumassa tutkimuksen vähyyteen.
Dart 250EW lamauttaa tehokkaasti vastustajan elektronista sodankäyntikykyä.
Maan kymmenen tappiollisimman yrityksen joukossa on viisi valtionyhtiötä.
Elektronisesta sodankäynnistä selvitettiin myös häirinnän lähteen sijainteja.
Laite voidaan heittää keräämään kriittistä tiedustelutietoa vaarallisissa ympäristöissä.
Bernin puolueettomuuspolitiikka tuottaa ongelmia maan puolustusteollisuudelle.
ReconSea voi kuljettaa 50 kilogramman painoista taistelukärkeä.
Hankintojen kokonaisarvoksi on ilmoitettu 560 miljoonaa euroa.
Rekrytoidut kysyivät usein rajavartijoilta epätavallisia kysymyksiä tai yrittivät ottaa selfieitä, joissa oli viranomaisia taustalla.
Starlinkin ei pitäisi toimia Venäjällä eikä sen modeemeja pitäisi myydä sinne, mutta niitä ostetaan välikäsien kautta.
Viro investoi 500 miljoonaa euroa puolustusinfrastruktuuriin seuraavan viiden vuoden aikana.
Moskova pyrkii estämään 96 prosenttia kaikista VPN-palveluista vuoteen 2030 mennessä.
Meritoimintaan soveltuvan ilmatorjuntalaserin odotetaan tulevan myyntiin vuoteen 2030 mennessä.
Kyseessä saattaa olla ennakkotapaus, jolla on seurauksia muillekin.
Hitausennätyksen on tehnyt panssaroitu M1117 Guardian -miehistönkuljetusajoneuvo.
Aluksen avainrooli saattaa liittyä kuituoptiseen kaapeliin Pohjoisen jäämeren poikki.
Länsi ei pysty kouluttamaan Ukrainan F-16-lentäjiä tarpeeksi nopeasti.
Valtio teki yhteistyösopimuksen Yhdysvaltojen kanssa.
Karhu tuli kesämökin pihaan penkomaan jäteastiaa.
Tällä hetkellä toiminnot ulottuvat ruokaan, mutta järjestelmä voidaan nopeasti skaalata kattamaan muut tuotekategoriat.
Todennäköisimmin tämä ”varjovaranto” on suurten vientiyritysten rahaa.
Yhdysvaltain talousvuoden vaihtuminen pysäyttää aseavun syys-lokakuun vaihteessa.
Rahtiliikenteen volyymi on jäämässä melkein puoleen suunnitellusta.
Yhtiö nimeltä Toimisto 1440 vastaa projektin toteutuksesta.
Telahaupitsit matkaavat Saksan kautta, jossa ne peruskorjataan ja päivitetään.
Venäjän nykyinen tuotantovauhti pystyy tuottamaan Saksan koko asevoiman kalustomäärän puolessa vuodessa.
Slovakian kopterihankinta näyttää olevan kaatumassa.
Kiinalaiset disinformaatiokampanjat käyttävät paljon enemmän syväväärennöksiä, vaikka ne eivät olekaan kovin hyviä.
Logistiikan ongelmat leikkaavat Moskovan tuontia.
Kiinan öljyn kulutus laski neljättä kuukautta peräkkäin.
F-35- ja F-22-hävittäjät voivat käyttää näitä koneita ulottamaan asevaikutustaan entistä kauemmas.
Tailstrike-tapausten syynä ovat olleet lentomiehistöjen tekemät virheet.
Hankinnan odotetaan tuovan tarkka-ampujakyvyt samalle tasolle maan alueellisten liittolaisten kanssa.
Jäsenmaat eivät raportin mukaan myöskään hyödynnä Euroopan tutkimusta ja tuotekehitystä nykyaikaistaessaan asevoimiaan.
Jotkin hyökkäykset ovat aluksi lähes huomaamattomia. Toiset häiritsevät jokapäiväistä elämää.
Moskovan valuuttamarkkinat ovat ajautuneet täysin luonnottomaan tilaan.
Sotilaista kertovaa filmiä vaaditaan kiellettäväksi.
Oikeudenkäynnin aikana Gazpromin puolustus ei kiistänyt, että yhtiötä voi pitää Venäjän alter egona.
Vakuutusten kysyntä drooni-iskuja vastaan on vain kasvanut kuluvana vuonna.
Lähes kaikki löydetyt öljykentät ovat jo tuotannossa.
Maan asevoimat alkaa saada kotimaisia miehistönkuljetuksen ajoneuvoja.
Ilma- ja ohjustorjunnalla oli puolustusliitossa korkein prioriteetti, mutta varastot ovat huvenneet.
Forbesin listalla on suomalaisillekin tuttuja yhtiöitä.
Yhtiön työntekijät matkustivat mukanaan salassa pidettävää teknistä dataa lukuisista lentokone- ja aseohjelmista.
Venäjän ohjusten tarkkuus ja tuotanto kasvavat.
Lentorangan kokoaminen kestää noin tunnin, elektroniikan, moottorin ja räjähteen asennus puolisen tuntia.
Liettuan ulkoministeri kaipaa strategiaa Ukrainan auttamiseen.
Droonit lentelevät kriittisen infrastruktuurin ja sotilasalueiden yllä ja tuntumassa.
Saab iloitsee päätöksestä toistaiseksi hyvin hillitysti.
Asiantuntijat suosittelevat muun muassa aseiden uudelleenviennin kiellon poistamista.
Liikkuva tutka on vaikeampi havaita ja maalittaa kuin kiinteä tutka.
Nammo kiihdyttää oman tykistökranaattien tuotantonsa kymmenkertaiseksi.
Yli 500 sairaankuljetusauton arvioidaan vahingoittuneen tai tuhoutuneen Venäjän hyökkäyksissä.
Kaatuneiden sotilaiden keski-ikä on parissa vuodessa kasvanut merkittävästi.
Satelliitteihin perustuva vakoilujärjestelmä valmistuu vuoden 2031 loppuun mennessä.
Lynxien, Marderien ja Leopardien lisäksi Rheinmetallin tehtaan on määrä valmistaa myös panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja.
Valtakamppailu on alkanut Venäjän turvallisuuspalvelussa.
Venäjä muodostaa jalkaväkijoukkoja ydiniskusta varoittavien tutka-asemien ja pommitusrykmenttien henkilöstöstä.
Jos kieltäytyy kahdesti, menettää työttömyysturvansa.
Ukrainalaisten vangiksi jäänyt kertoi olleensa neljä kuukautta rajalla.
Palkka ei ole ainoa syy lähtöön Venäjältä, vaan myös työolot.
Toisin kuin Venäjän propaganda kertoo, Temirlan Eskerhanov ei palvele rintamalla.
Tutkijan arvion mukaan Kursk on vain yksi elementti Ukrainan strategisessa operaatiossa.
Ukrainan tehokas HIMARSin käyttö on sytyttänyt Euroopan maiden kiinnostuksen raketinheitinjärjestelmiin.
Varojen siirrot vaimon, tyttären ja vävyn tileille eivät estäneet niiden jäädyttämistä Sveitsissä.
Liikkumista ja uintia rannoilla aivan tukikohtien ja niiden ilmatorjunnan vieressä ei ole rajoitettu.
Länsinaapuri on myös tilaamassa lisää UH-60M-helikoptereita.
Ahmat-joukkojen taistelijoita on jäänyt ukrainalaisten vangeiksi.
Ministerin mukaan nopea kehitys on valitettavasti kriittinen välttämättömyys.
Pommitustarkkuus on ollut yksi droonin puutteista.
Avaruudessa piti viettää kymmenisen päivää, mutta nyt oleskelu on kestänyt jo yli 70 päivää.
Tulevina vuosikymmeninä polttoaine- ja energiakompleksi menettää aiemman asemansa maan talouden veturina.
Jyrsimiä on viety Venäjälle Turkin kautta yli kolmen miljoonan dollarin arvosta.
Moskovan Army Forum esittelee aseita, jotka ”ovat osoittautuneet tehokkaiksi” Ukrainassa.
Volkswagen Group vakuuttaa, ettei se tiedä asiasta mitään.
Muutoksen osittaisena ajurina ovat kaikkialla läsnä olevat droonit ja muut sensorit.
Kiovassa on nostettu syytteet Aleksei Fedorytševiä vastaan.