Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Hallituksen muodostajan mukaan hallitusneuvotteluissa keskitytään ensin tilannekuvaan.
Yhä useampi suomalainen haluaa tehdä avioehdon naimisiin menon yhteydessä.
Vastaajista yli puolet saa lisämotivaatiota lajitteluun sen jälkeen, kun ovat saaneet enemmän tietoa pakkausten kierrosta uusiksi tuotteiksi.
Kokematon kuljettaja ei aina osaa kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin, joista saattaa aiheutua vaaratilanteita.
Varhainen tunnistaminen parantaisi potilaan toimintakykyä ja vähentäisi sairauden hoitokuluja.
Neuvotteluihin osallistuvat kokoomus, PS, RKP ja KD.
Suurin osa tapaturmista sattuu kaatumalla.
Videoiden tarkka kuvausaika ja -paikka eivät ole tiedossa.
Hyökkääjä syyttää tekemästään iskusta ukrainalaisia.
Autovuokraamo perusteli vaatimustaan sopimusehdoilla.
Toistaiseksi ei tiedetä, mitä tietoja rikoksesta epäillylle on päätynyt.
Vapaakuukausien määrä nousee toukokuusta alkaen.
Vuoden aikana ostoja oli tehty yli 30000 eurolla.
Abdalla Hamdokin mukaan taistelut pitäisi saada loppumaan, sillä sodassa ei tule olemaan voittajia.
Perinteeksi muodostunut Mantan lakitus jää väliin ainakin ensi vuonna.
Työntekijät ovat yleisesti luottavaisia oman työpaikkansa pysyvyyteen.
Potilasturvallisuuden professori nostaa lainsäädännön, yhteiset mittarit sekä henkilöstön osaamisen kehittämisen keskiöön haittojen minimoimiseksi.
Suomessa on yhteensä yli 200 poliisikoiraa.
Kyselyssä korostui huoli yhteiskunnan palvelutarjonnan muutoksista.
Maan pohjoisosissa lunta voi sataa viikonloppuna paikoitellen yli 20 senttiä.
Ennen lemmikin hankintaa on hyvä selvittää, sopivatko rodun ominaisuudet omistajan omaan elämäntilanteeseen ja tarpeisiin.
Terhi Koulumies hämmästelee Helsingin hovioikeuden tuoretta ratkaisua.
Enemmistö päivystyksessä hoidetuista vammoista on lieviä, mutta joukkoon mahtuu myös aivoverenvuotoja ja vaikeita aivovammoja.
Veronkorotusten kannalla on vain noin viidennes vastaajista.
Ekonomisti neuvoo ottamaan mallia Paavo Lipposen hallituksesta.
Käyttöjärjestelmään ei tule enää ohjelmistopäivityksiä. Tietoturvapäivitykset loppuvat vuonna 2025.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan tulevan hallituksen tärkein tehtävä on hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen.
Syyksi pyöräilijä kertoi risteävän liikenteen vihreän jalankulkuvalon.
Kiinni jäänyt kuljettaja puhalsi yli promillen. Myös huumepikatesti oli positiivinen.
Suurin kasvun este on yhä riittämätön kysyntä.
Presidentin mukaan kiitollisuus sotaveteraaneja ja lottia kohtaan säilyy läpi aikojen.
Kansanedustaja kokee, ettei ole vielä valmis tehtävään.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on saanut lukuisia yhteydenottoja ParkkiPaten ja Finnparkin toiminnasta.
Maaliskuussa aloitetut muutosneuvottelut on saatu päätökseen.
Riku Aalto haluaa periaatteesta kirjauksen hallitusohjelmaan.
Varovaisimpia arvioita suhdannenäkymistä löytyy rakennusalan ja kaupan alan yrityksistä.
Saara Hyrkön mukaan luottamuksen rakentamiseen hallituskumppaneiden välillä olisi kannattanut panostaa myös viime vaalikaudella.
Kaasun alkuperä on tuntematon, mutta sen on arveltu olevan klooria.
Seuraavat presidentinvaalit käydään ensi vuonna.
Tietoisuudesta huolimatta joka neljäs suomalainen kertoo polttavansa ihonsa auringossa vähintään kerran vuodessa.
Kansanedustajan mukaan hallitustunnustelut näyttävät olevan joillekin poliitikoille keino jatkaa vaalikampanjaansa.
Presidentin mukaan jokainen on oman onnensa seppä.
Hallitustunnustelijan mukaan aikataulu ei ole hidas.
Puoluejohtajan mukaan tänään käydyissä keskusteluissa ei tapahtunut lähentymistä.
Poliisi havaitsi loppuviikon tehovalvonnassa lukuisia liikennerikkeitä Helsingissä.
Kirjaston henkilökunta ei ole uskaltanut puuttua tiloissaan tapahtuvaan huumekauppaan rikollisjengin koston pelossa.
UPI:n johtajan mukaan reittiä maagiseen rauhanratkaisuun ei ole.
Puoluejohtajan mukaan neuvotteluista ei ole tulossa helpot, jos kutsu tulee.
Entisten avustajien karensseja koskeva laki on ollut voimassa vuodesta 2017 lähtien.
Juho Romakkaniemen mukaan jokainen ymmärtää, että nykyiseen velkaantumiseen on puututtava.
Kansanedustajan mukaan on tärkeää, että Suomessa noudatetaan "länsimaista, eikä neuvostoliittolaista sananvapauskäsitystä".
Kansanedustaja ehdottaa, että hanke voitaisiin toteuttaa yhteistyössä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.
Maaliskuun loppuun mennessä kiinteistöissä oli säästynyt energiaa noin 40 000 megawattituntia.
Elottomalta vaikuttava lintu voi olla edelleen hengissä.
Vappuviikkoa vietetään vaihtelevassa säässä.
Luvattomasta tulien teosta saa keskimäärin 12 päiväsakkoa. Jos ruohikkopalovaroitus on voimassa, sakkojen määrä kasvaa.
Korotukset astuvat voimaan 1. toukokuuta 2023.
Ryhmäjohtajan mukaan Sanna Marin johtaa puolueen hallitustunnusteluja täydellä valtakirjalla.
Pormestarin mukaan palkkakehitysohjelma tuo korotuksen noin 7500 työntekijälle, joista 4300 lasketaan pienituloisiksi.
Sähköpotkulautailijoille määrätään poliisin mukaan Helsingissä noin 20 liikennevirhemaksua viikossa.
Perjantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin 19,1 astetta.
Aidonnäköisessä viestissä väitetään, että Suomi.fi-palvelu olisi sekaantunut petolliseen toimintaan ja palvelun käyttöä on rajoitettu.
Tapahtumaa vietetään vuosittain 24. huhtikuuta.
Todellisuudessa käytössämme eivät ole suomen, vaan latinan aakkoset.
YK:n sopimuksen ratifioinnin myötä Suomi sitoutuu toimimaan tahdonvastaisia katoamisia vastaan.
Rahoitukseen liittyvät haasteet ovat nousseet suurimmaksi esteeksi startupien kasvulle.
Keskustan ex-puheenjohtajan mukaan Annika Saarikon on tehtävä johtopäätös puolueen tilanteesta.
Petri Sarvamaan mukaan jääkiekkojohtaja on käyttänyt urheilua häikäilemättömästi hyväkseen ajaakseen omaa etuaan.
Kadulla ei ollut liikenteenohjaajaa eikä jalankulkijoille oltu osoitettu turvallista reittiä.
Anna-Maja Henriksson ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa hallituksen kokoonpanoon.
Pääministerillä oli alkoholikuluja viime vaalikaudella 15 800 euron edestä.
Harjoituksissa koulutetaan henkilöstöä toimimaan haastavissa olosuhteissa.
Kokoomuksen Pia Kauma epäilee, että valtion edun valvonta ei toteudu neutraalilla tavalla.
Varapuhemies uskoo puolueiden löytävän kompromissin maahanmuutto- ja ilmastokysymyksissä.
Enemmistö suomalaisista pitää ydinvoimaa tärkeänä keinona torjua ilmastonmuutosta.
Eduskunta on hyväksynyt ryhmien istumajärjestyksen istuntosalissa.
Neuvottelut johtuvat vaalitappiosta johtuvasta rahoituksen vähenemisestä.
Kyseessä on ensimmäinen HBO Maxin suomalainen dokumenttisarja.
Labore ennakoi Suomen talouden supistuvan vielä tänä vuonna hieman.
Perussuomalaisten ryhmäjohtaja toivoo, että keskusta vielä harkitsisi päätöstään oppositioon jättäytymisestä.
Poikkeuksellisen kuiva sää on aiheuttanut harmia ihmisille ja maastolle.
Harjoitusten tavoitteena on kehittää yhteensopivuutta ja yhteistoimintaa Nato-liittouman joukkojen ja Ruotsin kanssa.
Vakiintuneen käytännön mukaan valiokunnat asetetaan uudelleen, kun hallitus on nimitetty.
Yleisradioyhtiöiden mukaan alukset seilasivat öljy- ja kaasukenttien yli tai Nato-harjoitusten läheisyydessä.
Häiriön aiheuttajaksi kerrotaan kaivuutöiden aiheuttamat vauriot.
Puolueet jäivät kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa ilman kansanedustajan paikkaa tai riittävää kannatusta.
Mika Niemelän mukaan suurten menoerien jättäminen leikkausten ulkopuolelle on käytännössä mahdotonta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella johtajille maksetaan yhteensä noin 227 000 euroa kuukaudessa.
Juhana Brotheruksen mukaan koronatuet siirsi konkurssiaaltoa eteenpäin.
Henri Vanhanen korostaa, että ennen maan jäsenyyden hyväksymistä Nato ei pääse kunnolla järjestämään yhteisharjoituksia pohjoisessa.
Ryhmäjohtajan mukaan perussuomalaisilla on sama tilannekuva kokoomuksen kanssa.
Ohjelmiston tekemä kappale jäljittelee kahden tunnetun artistin ääntä.
Ennen viikonloppua lämpötila voi kohota 18 asteeseen.
Kansanedustajan mukaan talous on hallitustunnusteluissa yli muiden.
Risteävä liikenne joutui jarruttamaan törmäyksen välttämiseksi.
Puhelin- ja tietoliikenneyhteyksissä oli häiriöitä ja katkoksia tiistaina.