Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Kyselyyn vastanneista yli 60-vuotiaista vain joka neljäs on varma, että jaksaa nykyisessä työssään samalla tavalla kahden vuoden kuluttua.
Asuntomarkkinoiden epävarmuus näkyy kodintekstiilien myynnissä.
Sinuhe Wallinheimo kysyy, aikooko kansanedustaja Sanna Marin äänestää pääministeri Sanna Marinin kannan kumoon.
Tietoa pyritään hankkimaan esimerkiksi kybervakoilun ja perinteisen henkilötiedustelun keinoin.
Pahimmillaan viivästyminen johtaa rikoksen syyteoikeuden vanhentumiseen.
Ville Valkonen sanoo, että Suomi tarvitsee ison sopeutuksen tulevaisuuden turvaamiseksi.
Suomalaisilla kotitalouksilla on vähemmän varallisuutta, mutta enemmän velkaa.
Käyttäjät eivät voineet tiistaina lähettää ja vastaanottaa viestejä.
Joka viides ajattelee, että työnantajan ei tarvitse maksaa ylinopeudesta.
Hanna Smith arvioi, että sodan jälkeen valta Venäjällä tulee vaihtumaan.
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta saa kasvavissa määrin yhteydenottoja digiasiointiin liittyvistä ongelmista.
Pilvisyys haittaa auringonpimennyksen näkymistä monin paikoin.
Huijarit esiintyvät nyt etenkin kuljetusliikkeen nimissä.
Osapuolet aloittavat uudet neuvottelut marraskuussa.
Pitkäjänteisen sijoittajan on viisainta pysyä alkuperäisessä sijoitussuunnitelmassaan.
Rintamalta liikkuu tietoja, ettei mobilisoitujen joukkojen kannata odottaa pitkää elinaikaa.
Ukrainan Harkovan alueella kidutettujen määrää ei tiedetä.
Harva kannattaa Naton sotatoimia Venäjää vastaan.
Kansanedustaja vaatii maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikan tuntuvaa kiristämistä.
Verohallinnon mukaan vastaavia tapauksia on avoinna tällä hetkellä noin kymmenen kappaletta.
Kokoomus ja SDP ovat suosituimmat puolueet seuraavaan hallitukseen.
Kuolonuhrien määrä saattaisi nousta erittäin suureksi.
Ekonomisti on huolissaan julkisen talouden tilasta.
Lääkärijärjestö vaatii kolerarokotteiden tuotannon lisäämistä välittömästi.
Presidenttikyselyn ykköseksi noussut tutkija sanoo tuloksen mairittelevan ja huolettavan.
Oleksi Reznikov vakuuttaa, ettei satelliittijärjestelmän jatko Ukrainassa ole ongelma.
Sekä miesten että naisten kohdalla lasku oli suurinta yli 30 vuoteen.
Puoluepolitiikan ulkopuolinen henkilö nousi kyselyn kärkeen.
Sähkölämmitys on edelleen vapaa-ajan asuntojen yleinen lämmitysmuoto.
Räjähdys johtaisi yli 80 asutuskeskuksen tulvimiseen Etelä-Ukrainassa.
Koronaan liittyvien kuolemantapausten määrä on merkittävässä kasvussa.
Verkkoyhteydet eivät toimi Shetlannin saarella kaapelivaurion takia.
Kansalaisia kehotetaan ilmoittamaan havainnoistaan matalalla kynnyksellä.
Häiriö ilmenee ainoastaan 4G-verkon puheluissa.
Entinen pääministeri arvelee hyökkääjän käyttävän siviilejä aseenaan Ukrainaa vastaan.
Autoon kannattaa vaihtaa talvirenkaat mieluummin liian aikaisin kuin myöhään.
Kenraalimajuri evp:n mielestä aidan rakentaminen voisi olla samalla "linnoittamisharjoitus".
Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu on ollut muuta maata hitaampaa.
Katri Kulmunin mukaan kyse on pidempiaikaisesta kehityksestä, jota ei voida pitää kenenkään yksittäisen ihmisen syynä.
Koronan aikana alkanut mökkibuumi on nyt ohi.
Keskuskauppakamarin mukaan työperäisen maahanmuuton lisääminen on yksi keskeisimmistä keinoista helpottaa osaajapulaa.
Virus kehitettiin laboratorio-olosuhteissa ja sitä testattiin hiiriin.
Pakkasöitä on odotettavissa myös maan eteläosissa.
Viimeisenä keinona kunta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikan.
Poliisi määräsi kävelijälle 20 euron liikennevirhemaksun.
Syynä on keskustan heikko menestys viimeisimmässä kannatusmittauksessa.
Sauli Niinistön mukaan yhteistyö ei ole sujunut aina ongelmitta.
Turhat kiihdytykset ja jarrutukset näkyvät lisääntyneenä polttoaineen kulutuksena.
Asialla on todennäköisesti vaikutusta koekäytön etenemiseen ja säännöllisen sähköntuotannon aloittamiseen.
PS:n kannatus nousi eniten edellisestä mittauksesta.
Alkoholituotteiden myynti laski heinä-syyskuussa.
Partio totesi, ettei eläimellä ole hätää.
Venäjän iskut kriittiseen infrastruktuuriin ovat lisääntyneet.
Timo Heinosen mielestä lainsäädäntö tulisi säätää kiireellisenä.
Kameraa käyttävä poliisi saa itse päättää, mitkä osat tallenteesta säilytetään.
Ulf Kristersson esitteli hallituksensa.
Sähkökuorman ohjauspalvelu hyödyttää etenkin pörssisähköä käyttäviä.
Maanpuolustuskorkeakoulun Simo Pesun mukaan näyttää siltä, että sota jatkuu vielä kauan.
Vanhemmat ovat harvemmin tietoisia lapsensa verkossa kohtaamasta epämiellyttävästä sisällöstä.
Heikentynyt taloustilanne ei ole heikentänyt kiinnostusta omistusasumiseen.
Puolustusvoimat pyrkii pienentämään energian kulutusta.
Petr Pavel uskoo sotaa pakenevien muodostavan turvallisuusriskin.
Kansanedustaja huolestui energiakriisin aiheuttamasta kohtuuttomasta tilanteesta.
Naiset vapautettiin laajamittaisen sotavankien vaihdon jälkeen.
Koronakuolleisuus asukasta kohden on viisinkertainen EU:n keskiarvoon nähden.
Viime vuodet ovat olleet Vaalimaan Zsarille tappiollisia.
Puutarhoihin istutetut vihannekset kannattaa nostaa maasta ennen maan jäätymistä.
Valinta valtiopäivillä tehtiin äänin 176–173.
Jarno Limnéllin mukaan lännen tuki on osoitettava vahvemmin myös ukrainalaisiin ihmisiin.
Mika Ihamuotilan mukaan ylivelkaantumiseen ja korkojen nousuun olisi pitänyt varautua ajoissa.
Kyösti Kakkosen mukaan kyse on kaupan korkeista katteista.
Timo Heinonen vaatii nopeita toimia raja-aidan rakentamiseksi.
Ohittaminen ei oikeuta ylinopeuden ajamiseen.
Ukrainan presidentin kanslian mukaan kyseessä ovat kamikaze-droonihyökkäykset.
Vaikka suomalaiset ovat erittäin kysyttyjä, kenenkään ei suositella lähtevän vapaaehtoisesti rintamalle.
UPI:n johtaja arvioi, että asiat eivät ole sujuneet hyökkääjän kannalta hyvin.
Yritysten liiketoiminnalle negatiivisia vaikutuksia tuo myös sähkön hinnannousu.
Tartuntoja on ollut enemmän miehillä kuin naisilla.
Asiantuntija suosittelee asettamaan kortille esimerkiksi käyttörajat.
Seuraajasta ei ole vielä tietoa.
Eläin on toimitettu Korkeasaaren eläintarhaan hoidettavaksi.
UPI:n johtajan mukaan nyt käydään kamppailua Euroopan tulevaisuudesta ja Suomen turvallisuudesta.
Poliisin mukaan alueiden korostuminen tilastoissa johtuu siitä, että ihmiset kerääntyvät sinne.
Pääministeristä on tarkoitus äänestää maanantaina.
Työttömillä miehillä on kaksinkertainen riski kuolla väkivaltaisesti verrattuna työllisiin.
Viime viikolla rajan ylitti noin 700–1 150 venäläistä päivässä.
Kuolemaan johtaneissa kolareissa matkailuauto on harvemmin osapuolena.
Sanni Grahn-Laasonen huomauttaa, että ministeri ei edes esittänyt budjettiriihessä lisärahoitusta varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoihin.
Hoitoa tarvitsevien määrä on noussut rajusti viimeisen viikon aikana.
Ennen avaamista tarvitaan käyttöhuoneiden perustamisen mahdollistava laki.
Anne-Mari Virolainen korostaa, että Venäjä on terroristivaltio ja syylliset on saatava vastuuseen teoistaan.
Yleisimmäksi rikosnimikkeeksi nousi ensimmäistä kertaa kunnianloukkaus.
Korkojen ja hintojen nousu aiheuttaa huolta etenkin lapsiperheissä.
Pankissa voi avata tilin, jolle ei ole pääsyä verkkopankista.
Kansanedustajan mukaan hyökkääjällä ei ole asiaa maailmanmestaruuskilpailuihin.
Torstaiyönä lämpötila painuu maan pohjoisosissa yleisesti pakkasen puolelle.