Elinkeinoelämän edustajat ryöpyttävät kunta-alalle syntynyttä palkkasopua.
– Talouden ennusteita rukataan koko ajan tummemmiksi ja julkinen sektori velkaantuu jo valmiiksi. Nyt kunta-alalle tehdään palkankorotusautomaatti, jolla vaikeutetaan syksyllä käynnistyvää yksityisen sektorin liittokierrosta. Julkinen sektori ottaa palkkajohtajuuden. Ei hyvä, katsoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies Twitterissä.
– Onko nyt sovittu, että lähivuodet lääkärit saavat aina suuremmat palkankorotukset kuin esimerkiksi duunarit tehtaissa ja satamissa? Tätäkö tämä solidaarinen palkkapolitiikka tarkoittaa? Tähän olisi kiva saada vastaus, pohtii järjestön työelämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala Twitterissä.
Oksalan mielestä kuntasektorin palkkaratkaisu ”vie eväät järkevältä työehtosopimustoiminnalta yksityisellä sektorilla”:
– Palkka-ohjelma, jonka perusteella kuntatyöntekijät saavat lähivuodet aina yli sen mitä yksityisellä sovitaan, on kestämätön. Nyt tuli iso virhe tehtyä.
Järjestön johtava pääekonomisti Penna Urrila korostaa taas blogissaan, miten Ruotsi on onnistunut ratkaisemaan julkisen sektorin palkkapaineet vientivetoista palkkamallia noudattaen.
Talouden ennusteita rukataan koko ajan tummemmiksi ja julkinen sektori velkaantuu jo valmiiksi. Nyt kunta-alalle tehdään palkankorotusautomaatti, jolla vaikeutetaan syksyllä käynnistyvää yksityisen sektorin liittokierrosta. Julkinen sektori ottaa palkkajohtajuuden. Ei hyvä.
— Jyri Häkämies (@jyrihakamies) June 8, 2022
Onko nyt sovittu, että lähivuodet lääkärit saavat aina suuremmat palkankorotukset kuin esim. duunarit tehtaissa ja satamissa? Tätäkö tämä solidaarinen palkkapolitiikka tarkoittaa? Tähän olisi kiva saada vastaus @JUKOry
— Ilkka Oksala 🇺🇦 (@IlkkaOksala) June 8, 2022
Ruotsissa sama kysymys kuntasektorin palkoista on ratkaistu kovin toisella tavalla: paikallisesti sopien, vientivetoista työmarkkinamallia kunnioittaen.
Olisi voinut olla Suomenkin tie.https://t.co/MOB7X8xUd0 https://t.co/GNwJZmB6vD
— Penna Urrila (@peurrila) June 8, 2022