Mielenkiintoinen Daniel Johannes Wadénin (1850-1930) elämänkerta on tilaustyö, hiukan kankeasti jaoteltu, mutta perinpohjainen monipuolisen ja toimeliaan keksijän muotokuva. Wadén esiintyy kirkaskatseisena Etelä-Suomen Kaupunkienvälisen puhelinyhtiön maalauttamassa muotokuvassa. Eero Järnefeltin hienoa näköistaidetta vuodelta 1923.
Alkulehdillä esiintyy myös kirjan kustantanut Dan. Joh. Wadenin rahaston viimeinen hallintoneuvosto: viisi urallaan tiettyyn ikään edennyttä herrasmiestä. Tuota näköisvalokuvaa sopii ilkkua: kaikilla herroilla kädet nipussa, kullakin turvallisesti rutistettuina sepaluksen päälle. Siinä he seisovat kuin vapaapotkua torjuvat, maalinsa edessä itseään suojelevat jalkapalloilijat.
Muu teoksessa onkin vakavasti otettavaa. Wadénin tekninen ja liiketoiminnallinen taito oli hämmästyttävää, jota tuki ratkaisevalla tavalla monipuolinen kielitaito: suomi, ruotsi, saksa, englanti, venäjä ja ranska. Åbo Gymnasiumin ylioppilas, kielet, fysiikka ja matematiikka vahvuuksinaan, opiskelua työn ohessa Pietarissa ja myöhemmin paljon töihin liittyvää matkustelua.
Takeena oli epätavallinen uteliaisuus ja tarve soveltaa käytäntöön havaitsemaansa. Synkkänä pidetyn autonomian ja keisarivallan aikana täällä kasvaa nuori mies, tiukan pietistipapin poika, josta tulee lennätinmekaanikko. Valpas ja innostunut Wadén säpsähtelee sähköisten kehitelmiensä parissa moneen kertaan, mutta suurimmat ratkaisut kiirivät muualta maailmasta.
Martti Häikiö kuvailee suomalaisten kanssakäymisen mahdollisuuksia 1800-luvun puolivälin jälkeisinä vuosina vielä rajoittuneiksi. Valtion lennätinlinjat yhdistivät kyllä kaupunkeja toisiinsa, mutta yksityisten ihmisten kannalta ei ollut keinoja olla reaaliaikaisesti kontaktissa toisiinsa. Kunnes Yhdysvalloista kuului uutinen: Alexander Graham Bell sai puhelinkeksinnölleen patentin vuonna 1876.
Nyt Wadénin omaksumisen nopeus kävi toteen. Jo vuoden 1877 joulun aatonaattona hän ilmoitti myyvänsä puhelimia, viikko ensimmäisen suomalaiskokeilun jälkeen. Hän veti puhelinlinjan asunnoltaan työpaikalleen Aleksanterinkatu 52:een. Alkoi yhä kiihtyvä puhelin- ja sähkölankojen veto sikin sokin läpi kaupungin – Helsingin iloksi ja huoleksi. Aluksi niitä vedettiin katujen pintaan lankuilla suojattuihin syvennyksiin. Lupabyrokratia kukoisti.
Sähkövalaistusnäytöksiä myynnin edistämiseksi
Puhelinlaitteet ja niitä yhdistävät keskukset olivat aluksi hankalatekoisia. Ensimmäiset puhelinversiot hyödynsivät yhdistettyä kuuntelulaitetta ja mikrofonia, kunnes laatua parannettiin kehittämällä puhumiselle ja kuuntelulle erilliset osat. Seuraavaksi oli kehitettävä puhelinkeskukset, hankittava luvat ja luotava vähitellen maan kattava verkosto. Kun kyse oli sähkön hyödyntämisestä yhä laajenevassa määrin, Wadén perusti sähköliikkeen nimeltä Dan. Joh. Wadéns Elektriska Affär.
Koska puhelin-, sähkö- ja valaisu olivat ennustettavissa tulevaisuuden alueiksi, ei kilpailukaan ollut pahasta. Kamppailu ratkaisuista oli kovaa: vaihto- ja tasavirta olivat vastakkain. Vaihtovirta voitti. Yrityskaupat loivat potentiaalia, joka toimi edistymisen takeena. Kysyntä oli jatkuvaa kasvua, jossa rahoitus järjestyi kuin tänäänkin: odotukset olivat suuria, ja se työnsi alaa eteenpäin. Se synnytti HPY:n, sittemmin Elisa Oyj:n ja Puhelinlaitosten Liiton.
Wadén kasvatti runsaskätisyydestään huolimatta varallisuuttaan ja jätti jälkeensä melkoisen omaisuuden, joka säätiöitiin hänen nimiinsä. Martti Häikiö kysyykin: miten rikas mies Wadén oli? Hän ei yltänyt tuloillaan suurten liikemiesten joukkoon, mutta taloudellista turvaa antoivat kuitenkin tulot maahantuonnista ja osingot sekä turvana varsin kevyet verot.
Wadén oli varakkaimpien listan sijalla 65. Kun verotilastojen sankari villatehtailija Ossian Donner ansaitsi arviolta 1,9 miljoonaa silloista markkaa, Wadén ylsi 50[nbsp]000 markkaan, mikä merkitsi noin 50-kertaista verrattuna työmiehen palkkaan. Matkaa kärkeen oli, silti varoja riitti tuotekehitykseen.
Ensimmäinen sähkövalaistuslaitos syntyi 1884. Hän osasi herättää huomiota: Kaivohuoneella hän järjesti Helsingin Kaivohuoneella loppukesän 1880 iltahämärässä ulko- ja sisävalaistusnäytöksiä. Tuolloin valaistus oli suureksi avuksi – nyttemmin sitä nimitetään jopa saasteeksi.
Enemmän kuin ahkera
Kun ihminen on ahkera ja terävä-älyinen, hän purkaa tarmoaan myös paljoon muuhun. Wadén oli suomalaisen kenneltoiminnan kehittäjä. Intohimona oli luonto ja linturiistan metsästys, ja niinpä hänen hankkimallaan Tapiola-nimisellä tilalla kasvatettiin ja jalostettiin ajokoiria ja pystykorvia. Tunnetuin niistä oli pointteri Milton Totnes. Tilalla saattoi samanaikaisesti olla useita kymmeniä koiria. Jo tuolloin hän puhui hyvän koiranhoidon ja koirarotujen vaalimisen eduista.
Wadén pani alulle Suomen Kennelliiton, ja metsästyksestä kiinnostuneena hän oli yksi hirvikantamme elvyttäjä. Rahakas alullepanija toi turvaa, minkä alkuvuosien Kennelklubi kiitollisin mielin toteaa myöhemmässä historiikissaan: ”Onni olla kylmäsilmäisten liikemiesten ohjaimissa. Jopa ne ryhtymykset, joihin lähdettiin odotettavissa olevia taloudellisia seuraamuksia vavisten”. Rikkaista on iloa monille, jos heillä on aikaa hyödyllisiin harrastuksiin.
Martti Häikiö: Wadén. Dan. Joh. Wadén puhelimen, sähkövalaistuksen, metsästyksen ja kenneltoiminnan edelläkävijänä. Minerva 2021.