Erkki Liikasen (sd.) elämänkertansa palkitsee kaikkia lähellä olleita ja olevia. Pahaa hän ei ole tehnyt koskaan ja muistaakin niin tavattoman paljon, ettei tyhmempi heti huomaa hänen aktiivista, taitavaa unohtamisen taitoaan.
Olin joukon nuorin kertoo menestystarinan hyväntahtoisesta, vaatimattomista oloista täydelliseen menestykseen kasvavasta, itseensä uskovasta poikalapsesta. HS:n Unto Hämäläinen nimitti kirjaa esitellessään Erkki Liikasen elämää ”amerikkalaisen unelman suomalaiseksi versioksi”. Aikamoinen luonnehdinta aluksi kiihkeästä sosialistista, joka epäonnistuu päätavoitteessaan.
Tarina alkaa Mikkelistä, kuten vastaava vanhempi tarina pielaveteläisestä Lepikon torpasta. Loppuhuipennus on, kun tämä viisinkertainen kansanedustaja, ministeri ja suurlähettiläs ylennetään EU-komissaariksi. Suomesta tulee kiltti mallioppilas. Kyse on elämänkerran ensiosasta.
Savolaisesta leukavuudesta on hyötyä ja paikoin hiukan haittaakin, mutta maine leviää. Liikasen kyky ystävystyä on kuitenkin kadehdittavaa. Väliin tuo muiden kyljessä kyhnääminen saa kuitenkin vakavan opportunismin piirteitä. Ja kun toisin muistavia todistajia ei ole läsnä tai enää hengissä, Liikanen kerää kasoittain irtopisteitä. Vastuu siirtyy lukijalle.
Milloin tasavallan presidentti on hänestä huolissaan, milloin muut suurmiehet soittelevat yhtenään. Liikanen kerää ymmärrystä, saa tukea ja antaa viisaita neuvoja. Kuka kukin on –teos tulee liki läpikäydyksi, ihmiskunnan valiot löytävät toinen toistaan valaisevan ykseyden.
Rivi-ihmisiäkin muistetaan aivan kuin itse Veikko Vennamo olisi antanut taktiikan perusohjeet.
Oliko hän edes talousmies?
Eräs tuntemani Suomen Pankissa työskennellyt asiantuntija lausahti kerran sinne pesiytyneistä lepotauolle päästetyistä poliitikoista: on olemassa talousnakkeja, talouskyljyksiä ja talousmiehiä. Lapin majat, kaupunkilounaat ja tennistunnit ohjeistivat herrojen kalenteria.
Suomalaisrahoja keräävien yksi kohde on kahden SP-juopon allekirjoittamat setelit: Ahti Karjalainen ja Pentti Uusivirta. Liikasen lausunto Uusivirrasta on käsittämätön: ”… persoona, jolla oli paljon kokemusta ja terävät aivot”. Suojelevatko tarmokkaat törpöt lajitovereitaan?
Maailmanpankin ja Helsingin kaupungin palveluksessa ollut Pekka Korpinen (sd.) kertoi muutama vuosi sitten muistelmissaan Uusitalosta aivan karmeita. Puolueen merkkihenkilöiden todistajalausuntojen katto on korkealla ja seinät levällään – Rafael Paasiota mukaillen.
Harri Holkerin (kok.) hallituksessa Liikanen sai valtiovarainministerinä pistää ranttaliksi. Suomea ei ole niin paljon koskaan sosialisoitu. Asuntolainakorkojen verovähennysoikeutta rajattiin keksimällä omavastuu. Se ei vaikuttanut rikkaiden kukkaroon mitenkään, mutta madalsi tavallisten kansalaisten säästämiskykyä ja -halukkuutta.
Pässikauppa ei ollut menestyskertomus. Liikanen osti oopperalaulaja Martti Talvelalta neljä pässiä tilalleen á 500 markkaa. Totta kai paikkakunnan päällysmies pani lammasaidan rakentamisen anttolalaisten talkootyöksi. Näinhän tilanherrat ovat aina tehneet. Pässit paskansivat kuitenkin saunan terassin epäsiivoksi. Olihan siinä sentään viihdytetty Euroopan eliittiä. Pässit lähtivät teuraaksi hintaan á 350 markkaa.
Nuku hyvin, unohda jos tarpeen
Liikanen jaksaa onnitella itseään menestyksekkäästä urastaan. Saamme tärkeän vinkin ongelmaan, jonka monet pitkiä yöllisiä neuvotteluja käyvät ennestäänkin tietävät. Jos olet valvonut pari yötä putkeen, sinun on nukuttava kunnolla sen päälle. Unilääkettä Liikanen ei ota, mutta kaveri kun ojentaa Lapin edustusmajan avaimet, sinne hän vetäytyy rentoutumaan.
Tuntuu, että Liikanen on torkahtanut useasti ja pitkään. Hän oli lopettelemassa surkeaan taloudelliseen ja poliittiseen umpikujaan joutuvan Teiniliiton puheenjohtajuutta, kun hänen toverinsa Erkki Ahon johtamassa opetusministeriössä tapahtui kummia. Siellä ryhdyttiin Neuvosto-Karjalan oppimateriaalin monistekopioilla aivopesemään alaikäisiä, pieniä koululaisia. Asialla oli joukko puoluetovereita, tulevan tasavallan presidentin aviopuolisoa myöten. Häpeä Suomelle ETYK-vuonna 1975. Mitä entinen teinijohtaja siitä ajatteli?
Viimeinen luku kirjassa olisi voinut olla analyysi sosialismiin pyrkimisestä ja miksi siitä ei tullut koskaan ja missään mitään. Noista tärkeistä ideologisista häränpyllyistä Erkki Liikanen vaikenee täysin. Onkohan kyse aktiivisesta unohtamisesta vai muistikatkoksesta? Hävettävää suomettuneisuuden ajan poliitikoilla on paljon, varsinkin niillä, jotka toimivat innolla DDR:n lukuun.
Erkki Liikanen: Olin joukon nuorin. Otava 2019.