Kaikille suomalaisille ei ehkä ole mieluisaa kuulla ulkomailta tulleen ja liki nollasta täällä aloittaneen ylistävän maatamme. Tyytymättömyydellä herkuttelu on monille antoisampaa.
Sattumien kautta maahamme tullut, opiskelemaan ryhtynyt Siamäk Naghian on esimerkki suuret vaikeudet selvittäneestä maahantulijasta, joka voitti monen ihmisen sydämen puolelleen. Tänään hänen kirjansa on eräänlainen kummajainen: siinä ylistetään Suomea.
Naghianin elämäntarina on kuin haavekuva onnesta ja menestyksestä. Lähtökohta kotimaassa Iranissa oli aluksi toiveita herättävä ja turvallinen. Perheasetelmat olivat ja pysyivät loppuun saakka ystävyyden ja rakkauden sävyttäminä, tulevaisuus vaikutti valoisalta, ja Iranin olot tuntuivat kehittyvän suotuisasti.
Hän kuvaa lämmöllä zarathustralaisuutta: sen ajatus johtaa kohteliaaseen käytökseen ja kunnollinen käytös hyvään ilmaisuun. Näin ajatukset ja sanat tarkoittavat sopimusten pitämistä, rehellisyyttä ja pyrkimystä olla loukkaamatta muita. Kuvaukset lapsuuden ajan traditioista värittyvät onnellisina työn ja juhlien vuorotteluna. Kaikkea varjostava tekijä asusti yhteiskunnallisessa liikehdinnässä, joka sikisi epäluuloista vähitellen vihanpidoksi.
Hän korostaa historian opetuksen tärkeyttä, jotta ymmärtäisimme, ettemme ole tänne juuri nyt tupsahtaneet ja että luulemme kaiken keksineemme tässä ja nyt: ”Mitä vähemmän luemme ja tiedämme ihmiskunnan historiasta, sitä lyhemmäksi aikaperspektiivimme kutistuu ja näemme itsemme suurempina kuin olemme. Tulee perspektiivin vääristymä ja sokeus.”
Hyvä shaahi, paha shaahi
Persian shaahin toimeenpanemat uudistukset noudattivat hänen isänsä tavoitteita yhteiskunnan modernisoimiseksi. Perusopetus tuli pakolliseksi ja ilmaiseksi. Tämä tiesi myös poikien ja tyttöjen tasa-arvoisuuden paranemista, mutta Naghian muistelee tapahtumaketjuja kuvaillen niitä joiltakin osin yksipuolisiksi. Eräänlainen vauhtisokeus herätti vähitellen vastarinnan, joka perustui samanaikaisesti sekä järkeen että järjettömyyksiin.
Samalla kun Naghian innostuu yhä enemmän koulunkäynnistä, levottomuus ympärillä alkaa kasvaa. Muutokset koettelevat onnellisen perheen turvallisuuden tunnetta ja uskoa tulevaisuuteen. Vapaus, demokratia ja kumous johtavat vielä suurempiin kärsimyksiin kuin diktatuurin aikana. Oikeastaan: diktatuuri vaihtuu vain uudenlaiseen diktatuuriin.
Hyödytöntä lienee tänä päivänä yrittää herättää 1960- ja 70-lukujen radikaaleja tunnustuksiin: paljonko olot paranivat, kun khomeinilaiset pääsivät valtaan? Paljonko maille ja maailmallemme on ollut hyötyä myöhemmistä ns. arabikevään massaliikehdinnöistä? Persian suhteen syyllisiä kiehuntaan olivat ns. älymystön ja opiskelijoiden vasemmistoryhmittymät (asuuko niissä muuten yleismaailmallinen tyhmyys?).
Kun Naghian oli koulunsa viimeisellä luokalla, lukiot menivät lakkoon koko maassa. Laumasieluisuudella ja liian ohuella tietoisuudella varustettu kansanliike vyöryi esiin. Vallankumous oli syövä lapsensa. Kunnioitus yksilöä, vapaaseen valintaan ja lakiin hävisi.
Armeija, sota ja pako Suomeen
Lopulta sattuma ajoi Naghianin Suomeen, mutta ensin hänen oli koettava Irakin ja Iranin välinen sota. Shaahin paon seurauksena kotimaa ajautui heikkouden tilaan, jota naapurinmaan diktaattori Saddam Hussein käytti hyväkseen ja koetti onneaan hyökkäämällä Iraniin. Syttyi sota, jota länsimaat seurasivat helpottuneina: kaksi hihhulikansaa tappeli keskenään näännyttäen voimavarojaan, tasapuolisesti kumpainenkin.
Sota riisti hengen sadoilta tuhansilta, ja Naghianilta se vei joksikin aikaa mielenterveyden. Kotimaa alkoi tuntua toivottamalta asua, ja niin hän yllättäen löysi itsensä Suomesta. Hänen tulonsa tänne oli lottovoitto – sanokoot kansallisen itseinhon kylväjämme mitä tahansa. Kouluttautunut ja sivistynyt nuori mies sai töitä, saavutti suomalaisten luottamuksen ja löysi ystäviä, rakkaudenkin.
Hänen onnistumisensa oli seurausta halusta asettua uuteen maahan, hyväksyä tämän maailmankolkan tavat, mutta toki myös ihmetellä niitä. Yksi outous liittyi alkoholinkäyttöön ja humalahakuisuuteen. Tärkeätä oli taas tiedostaa omat, itselle tärkeät tavoitteet ja kehykset. Suomalaisesta musiikista muodostui kielen ja sielunmaiseman opas: J. Karjalainen, Hector, Juice ja Eppu Normaali. Taide ei tuntenut rajoja, se auttoi uudessa ympäristössä.
Sielunsivistys, halu oppia
Naghianin tapauksessa kyse oli maahantulijasta, joka halusi asettua, opiskella sitkeästi ja ahkeroida. Naghian rakastuu ja perustaa perheen. Kouluttautuneena hänen onnistuu saada työtehtäviä, joiden perustalta on hyvä edetä.
Neste ja Nokia olivat hyödylliset työpaikat. Viimeksi mainitun palveluksessa Naghian on jo elektroniikka-alan erikoistuntija. Hän antaa loistavat arvosanat vuosituhannenvaihteen Nokiasta ja sen johtohahmoista, mutta toteaa mammutin alkaneen jo elää evoluutioaikansa hajoamisen kautta. Vihdoin näköpiiriin ilmestyy iisalmelainen Genelec, joka valmistaa hienoja – muotoilultaan ja tekniikaltaan – menestyviä äänentoistolaitteita. Työ siellä johtaa onnistumisiin ja palkintoihin.
Kuvaus rekrytointiprosessista on kuin satua. Sen maagiseksi tausta- ja keskushenkilöksi ilmaantuu yhtiön perustaja, nyt jo edesmennyt Ilpo Martikainen, jonka kanssa Naghianille syntyy sielujen sympatia. Uuden työpaikkansa yhdeksi määreeksi hän nimittää sivistyksen, toinen toisensa kunnioittamisen. Siinäpä olisi oppimista monille.
Minna Kettunen & Siamäk Naghian: Siamäk Naghianin uskomaton elämä. Into 2021.