Miehet selittävät minulle asioita –otsikko perustuu amerikkalaisen kirjailijakolumnisti Rebecca Solnitin saman nimiseen kirjoitukseen, joka julkaistiin TomDispatch-julkaisussa 2008. Kirjoitus synnytti feministien käyttämän käsitteen ”mansplaining”.
Suomeksi nyt ilmestynyt kirja on yhdeksän – osin hirtehisen osin aggressiivisen – esseen kokoelma, joissa kirjoittaja käy mielipidesotaa miehiä vastaan.
Nimiessee käynnistää kirjaan ladatun miesvastaisen pommin. Siinä Solnit lähtee ystävättärensä kanssa Aspenin yläpuolisen metsänrinteen loistohuvilassa pidettäviin kemuihin. ”Muut vieraat olivat meitä vanhempia ja arvovaltaisen tylsiä, niin iäkkäitä että me nelikymppiset saimme käydä tilaisuuden nuorista naisista”.
Voiko muuten rehellisyyttä ja suorasukaisuutta tarjoileva kokoelma alkaa vielä enemmän omahyväisemmin ja muita ihmisiä halveksivammin? Kaikki se, mitä tuo luksushuvila ihmistensä lisäksi tarjoaa, on mauttoman (kadehdittavan?) hienoa, siis ällöttävää.
Mutta jatko on paikoin ilakoivaa miespilkkaa. Itsetyytyväisyyttä pursuava isäntä käsittelee nuorempia naisvieraitaan kuin pikkutyttöjä. Tuosta vierailusta syntyi halu kirjoittaa tilanteesta: naisten hiljaisiksi runnomisesta. Isäntä sortuu tietämään enemmän kuin itse luulee ja saa nuoret vieraansa räjähtämään nauruun – kuuloetäisyyden tuolla puolen.
Tämä on kuitenkin vasta alkua. Solnit käy käsiksi amerikkalaisen yhteiskunnan miesvaltaan ja sen tehokkaaseen itsesuojeluun. Hän läpikäy rankkoja naisiin kohdistuvia seksuaalisen väkivallan perustapauksia. Kirja kertaa, kuinka tehokas vaikkapa armeija on suojellessaan miessotilaita ja käytöskulttuuriaan ilmiantojen tullessa oikeuskäsittelyyn. Useassa yhteydessä hän esittelee sanamuotoja, joilla naisten uhanalaista asemaa käsitellään vähättelevään sävyyn.
Käynnissä on avoin sukupuolten luokkasota
Kyseessä on meidän päiviemme täysimittainen sukupuolien välinen sotakirja. Se ammentaa todistusaineistoa paljolti tiedotusvälineiden myyvimmistä seksuaalisen väkivallan oikeustapauksista. Kyse on yleismaailmallisesta havainnosta: miehet katsovat oikeudekseen pitää naisia yhä omaisuutenaan.
Lukija pääsee nautiskelemaan länsimaisen miesinhon julistuksesta, vaikka hienon hienosti kirjoittaja myöntääkin: ”not all men”, liki pilkallisesti.
Kivikautena mies löi pölkyllä naisen tajuttomaksi ja kiskoi luolaansa ns. palvelutyöntekijäksi. Solnit todistaa monin tavoin systeemimme lännessä – muista ilman suunnista puhumattakaan – elävän osin yhä noita aikoja. Esimerkkejä hän löytää viimeisiltä vuosisadoilta.
Sigmund Freud puhui hysteriasta nimenomaan naisia koskevana. Perusteet löytyvät antiikin ajoista. Hysterian syynä pidettiin vaeltavaa kohtua. Miehet eivät siis voineet kärsiä tästä ylitunteellisuudesta. Hätääntyminen on yleensä nähty ilmiönä, jolloin todistuksen painoarvo putoaa.
Rachel Carson julkaisi käänteentekevän teoksen Äänetön kevät torjunta-aineiden vaaroista 1960-luvun alussa. Kirjaa vastustaneet näkivät suurimman heikkouden liittyvän kirjoittajan sukupuoleen. Time-lehti kertoi, että Carsonin tunnepitoiset ja epätarkat purkaukset voivat aiheuttaa vahinkoa.
Miesten vallasta on kyse monissa naisia sortavissa asetelmissa. Aborttikielto lähtee – paitsi Jumalan sanasta – myös siitä, ettei nainen saa itse vieläkään päättää. Näin vaikkapa silloinkin, kun raskaus on raiskauksen seurausta. Ja siellä abortin vastaisessa marssissa oli läsnä myös ulkoministeri edustamassa Suomea, hetki sitten.
Kirja kytkee problematiikkaan myös amerikkalaisen aselainsäädännön. Suomessa kyse on paljolti myös muista kuin ruutiaseista. Yksi vaarallisimmista ihmislajeista naisille ja lapsille on väkivaltaiset perheistään lähtöpassin saaneet ex-isät ja –aviomiehet. Osassa heitä elää kieroutunut koston ajatus, eikä silloin aselakikeskustelu tarjoa turvallista ratkaisua.
Arvoitus yhä edelleen: rankaisemisen hyöty?
Naisiin kohdistuva sorto ja väkivalta istuvat sitkeässä. Vahinko, ettei Rebecca Solnit käsittele sen historiallisia perusteita tarkastellen vaikkapa niitä asenteellisia lähtökohtia, joita eri uskontojen pyhät kirjat tarjoavat omilleen. Totta on, että niistä lukija löytää juuri sitä, mitä haluaa. Sieltä kumpuaa miehiin ja isiin kuin lahjana siunaantuva valta ja oikeus.
Miesten sikailu on noussut puheenaiheeksi. Moni törkeästi käyttäytynyt mies on pudonnut korkealta ja alas. Tässä olemme joutuneet seuraamaan paljastuksia, joista on langetettu rangaistuksia myös amerikkalaiseen malliin. Jopa 1970-luvulta asti tapahtuneita on kaivettu esiin. Niistä on osin tullut vakavan asian vesittävää kalastelua. Kun amerikkalaisen oikeuskäytännön tietää, ei ole yhdentekevää, nipistelikö sinua laitapuolen juoppo vai kuuluisa rahaeliitin juoppo. Uhrin ja syyllisen yhteiskunnallisen aseman ero tekee taistelusta myös luokkasodan.
Solnit ei manaa, että media saalistaa muiden onnettomuuksilla ja rikoksilla härskisti rahaa, paisuttelee ja merkitsee syyllisiksi vasta epäiltyjä. Solnit on oikeastaan itse tuo media. Hän ei neuvo, miten rangaista syyllisiksi tuomittuja. Hän kiroaa: syylliset eivät aina saa rangaistusta.
Kirjan ulkopuolelta, Suomesta: oman merkillisen mielipiteen asetelmaan esitti Korkeimman oikeuden presidentin tehtävästä eronnut Pauliine Koskelo. Seksuaalirikoksista ja rangaistuksista hän lausui:
”Henkilöön kohdistuvat rikokset eivät yleensä ole etukäteen harkittuja, kun taas vaikkapa talousrikokset voivat olla hyvin laskelmoituja. Ennaltaehkäisevä vaikutus voi olla suurempi juuri etukäteen harkituissa rikoksissa, mikä puoltaa niiden tuntuvia rangaistuksia.” HS 10.1.2016.
Mieli tekee hämmästellä. Olikohan kyseessä ns. sammakko? Kun tuumaillaan Solnitin esittelemää naisten sortoa yksilötason murhenäytelmänä, kovin kaukaa ja ylhäältä norsunluutornistaan juristi pienen ihmisen tragedioita kommentoi. Ja vielä: seuraava työpaikka Koskelolla oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin! Huutomerkki kirjoittajan.
Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita. S&S 2019.