Orastavaa keski-ikää lähestyvä Hannu Raiskio sai vuonna 1985 puhelun: Berner-perheyhtiön hallituksen puheenjohtaja Harry Berner soitti ja tarjosi tehtävää, josta Raiskio oli haaveillut. Niin alkoi neljännesvuosisadan mittainen uskollinen Berner-suvun palvelu yhtymän hallintojohtajana läpi laman kohti valoisampia aikoja.
Bernereistä puheen ollen. Nyt ei ole kyse siitä Berner-suvusta, jonka tämän hetken näkyvin ja manailluin edustaja omistaa mm. tekstiilialan Vallila-konsernia – eli sitä Berneriä joka liikenneministerinä ehti tarmokkuudessaan tunaroida Suomeen hätiköidyn taksilain.
Raiskio meni Berner Osakeyhtiön palvelukseen hetkellä, jolloin Suomi oli muiden mukana liukumassa alakuloiseen talouslamaan. Hänestä tuli yhtiöryppään palvelija ja moniottelija, jolle omistajasuvun herrat antoivat tehtäväksi hoitaa kaikkea hallintoon liittyvää hyvässä ja pahassa. Raiskion päiväkirja on vuoroin manailua, vuoroin ilon hetkiä. Päiväkirjamerkinnät koskettelevat niin työasioita kuin kestävyysurheilun parissa suositettavaa pinnistelyäkin.
Hallintojohtajana ja juristina hän joutuu myös ns. likaisiinkin hommiin, joista omistajataho haluaa olla turvallisesti etäällä. Epämieluisia velvollisuuksia olivat esimerkiksi irtisanomiset ja yhtiölle velallisten käsittely. Hyvin Raiskio ilmeisesti ne ilkeätkin tehtävät suoritti, koska lähtö yhtiöstä tuli aikanaan vasta luonnollista tietä, siis eläkkeelle.
Itsevaltiaat, kaikkitietävät?
Tässä Berner-konsernissa ei paljoa omistajista tai pomoista puhuttaessa naisia näy. Firmarypästä johtaa miehekäs omistajajoukko, jolta ei itseluottamusta puutu. Raiskion tultua taloon yritysvaltakuntaa johtavat Bernerit, veljekset Harry B. ja Erik S. Kohta heidän seuraajikseen tulevat kumpaisenkin kruunuprinssit George (s. 1948) ja Peter (s. 1945).
Serkusten asetuttua johtoon harmaat eminenssit väijyivät nuorempiensa toimia, vaan eivät aina taka-alalla, ja kun tämä ”Peräkammari” oli koolla, se saattoi hyvinkin sinkoilla ajatuksia, joita hallintojohtaja nöyränä palkollisena ei aina kyennyt ymmärtämään.
Kuten perheyrityksiin kuuluu, omistajilla – riippuen luonteenlaadusta – on tyypillistä oikeus pitää itseään eräänlaisena pyhänä synodina. Omistajajohtajaa kohtaan on luontevaa käyttäytyä väliin vailla pidäkkeitä, ja julistaa tilanneanalyysejä enemmän oman kuin lain sanelemista lähtökohdista. Tilanteet saattoivat raivostuttaa, mutta kun viileä harkinta sai voiton, Peräkammari saattoi toimia taas ns. oikeustoimikelpoisesti.
Uhoamista seurasi tyven. Palkkarengin se on vain hetken ajan kestettävä, nieltäväkin. Oikeastaan tuo palkollisen ja Peräkammarin toinen toisensa sietäminen oli molemmin puolinen tuomio. Kun palvelija osasi kohteliaasti ja hyvin näkökantansa perusteella, omistajan oli ajan mittaan pakko luottaa ja tosiasioiden edessä jopa nöyrtyä. Saattoi olla joskus niin, että alainen oli isäntäänsä viisaampi. Bernerit osasivat tuonkin hyväksyä ja alaisensa urputuksen hyväksyä. Joskaan alainen ei voinut jälkikäteen lausua: ”Mitä minä sanoin.”
Kun velallinen kuvittelee liikoja
Ei siis ole ihme, että Hannu Raiskio on antanut kirjalleen nimen Kestävyyslaji. Siinä yhdistyvät työpaikan palkkaväen ja määrääjäomistajien keskinäisen yhteiselon ehto. Sitkeyttä vaaditaan Raiskion vapaa-aikanaan intohimoisesti harrastamilta pitkän matkan hiihdolta ja juoksulta. Ne auttavat keskittymään, palautumaan ja kestämään.
Kirjan päiväkirja käsittää vuodet 1990-95. Hyppy lama-aikaan – josta Bernerit selviytyivät menestyksekkäästi – alkaa julmalla muistutuksella. Länsiväylän aamuruuhkassa Raiskio alittaa hitaasti etenevässä ruuhkassa sillan, jonka kaiteeseen joku epäonninen oli päättänyt näyttävästi hirttäytyä. Koiviston konklaavista ja peitellyistä rahoittajien julmuuksista kirja ei kuitenkaan setvi.
Paitsi pankit velkojina myös velallisista osa käytti velkojiensa hädänalaista asemaa hyväkseen. Raiskio toteutti joidenkin velallisten suhteen lempeyttä – ilmeisesti Peräkammarin kehotuksesta. Tämä sai välillä kummallisia piirteitä. Velalliset ymmärsivät olevansa kuin niskan päällä. Kun velkoja oli riippuvainen velotettavistaan, nämä alkoivat kuin määräillä velkojaansa. Asiakkaan röyhkeys saattoi maksimoitua, kun Kauppalehti ylisti Berner Osakeyhtiön tilinpäätöstä: ”mitä se vaatii lainojen lyhentämistä”. Jonkun kohdalla saattoi olla niin, että velkoja hemmotteli asiakastaan nollakorolla, kunnes kärsivällisyys loppui!
Hallintojohtajan huolet muodostivat merkillisen moniottelun. Kuinka suhtautua työntekijän kymmenien tuhansien (markkojen) hammashoitoihin, kuinka selvitä vilpillisestä taloustyöntekijästä, joka vaatii korvausta työnantajalta huolimatta rikoksestaan. Haasteeksi ilmaantuvat vuosien saatossa toistuva konsernin sisäinen muutosvastarinta ja keskinäisen laskutuksen ongelmat jne.
Turvallisemmaksi Hannu Raiskio olisi vuonna 1985 itsensä voinut tuntea, jos olisi ollut mahdollista testata tuleva työnantajansa ennen työsopimusta. Vaikka pinna oli välillä kireällä, päiväkirja kuitenkin todistaa, että Bernerien palveluksessa oli sittenkin varsin siedettävää olla. Antoipa hän kirjansa jopa serkusten George ja Peter B. luettavaksi etukäteen. Tarpeen se ei olisi ollut, sen tietäen luettu saa hiukan auktorisoidun tuotekuvan.
Hannu Raiskio: Kestävyyslaji. Lamapäiväkirjat 1990-1995. Warelia 2021.