Skalpeeraus – vihollisen päänahan viiltäminen irti ja talteenpano – ilmenee villin lännen elokuvissa todisteena alkuasukkaiden julmuudesta viattomia uudisasukkaita kohtaan. Toinenkin versio on.
”Uusien-Alankomaiden kuvernööri Willem Kief on nimetty syylliseksi skalpeerauksen leviämiseen. Intiaanien ruumiit rahdattiin yleensä kuvernöörin pihalle tapon todisteeksi, mikä aiheutti runsaasti työtä ja kuluja kuvernöörille. Kesäaikaan ruumiiden hajukin lienee ollut kuvottava. Kief siirtyi käytäntöön, jonka mukaan päänahka riitti tapon osoitukseksi…
… eri kansojen ja valtioiden päänahkapartiot alkoivat liikkua rajaseudulla… Kun intiaanit huomasivat, että valkoiset aina intiaaneja surmatessaan ottivat heiltä päänahan, monet heistä epäilivät siihen liittyvän jonkin heille tuntemattoman eurooppalaisia vahvistavan taian. Niinpä nekin intiaanit, jotka eivät aiemmin olleet harjoittaneet skalpeerausta, alkoivat niin tehdä.”
Historiaan liittyy aina sanontoja tai nimiä, jotka hyvä tarinan kertoja osaa purkaa. Esimerkiksi brittien vallattua ja sytytettyä Washingtonin vuonna 1814 tuleen, Yhdysvaltain presidentin virka-asunto oli mustunut. Kun talo maalattiin valkoiseksi, vasta silloin se sai nimen White House. Kansallislaulu ”Star-Spangled Banner” periytyy puolestaan vanhasta brittiläisestä juomalaulusta.
Tähtilippu koki muutoksia, kun osavaltioiden määrä kasvoi. Seitsemän punaista ja kuusi sinistä raitaa kuvasivat alkuperäisiä osavaltioita. Tarkoitus oli lisätä raitoja liittovaltion laajetessa. Kun se ei onnistunut, vasemman yläkulman siniselle pohjalle pantiin tähdet osoittamaan osavaltioiden lukumäärää. Vuodesta 1959 tähtiä on ollut 50 Alaskan ja Havaijin tultua unioniin.
Intiaaneja on kiittäminenkin. Kun Yhdysvallat oli Yhdistyneiden Kansakuntien primus motor, sen perustuslaki oli pohjana maailmanjärjestönkin organisaatiolle, mikä taasen kumpusi vanhoista Irokeesiliiton federalismin periaatteista.
Valtaamisten, tautien ja eripuran historia
Pohjoinen Amerikka sai aikojen alusta ihmisiä Euroopan eri maista: oli viikinkejä, oli Atlantin ylitse tulleita kalastajia. Vuosituhansia sitten ihminen ylitti Aasian puolelta Beringin salmen ja lähti kohti etelää. Kolumbuksen retket avasivat valtavirrat, jotka Euroopan kannalta voidaan kokea menestykseksi, alkuperäisväestön kannalta menetykseksi.
Historia on verinen. Kaikki tappelivat kaikkia vastaan, intiaanit intiaaneja, eurooppalaiset keskenään. Riita syttyi mistä syystä tahansa. Esimerkiksi porsassota (Pigwar): kun yhdysvaltalainen uudisasukas Gutlar ampui perunoita tonkineen irlantilaisen Griffinin porsaan, tämä vaati sadan dollarin korvausta Gutlarin tarjoaman kympin sijaan. Riitatilannetta turvattiin 500 yhdysvaltalaisella sotilaalla, vastapuolella viisi brittiläistä sota-alusta.
Eurooppalaiset pitivät itseään sivistyksen sanansaattajina, joiden tehokkaimmat voiton keinot olivat aseet, loppumaton ahneus, ylimielisyys ja kirjava kokoelma vitsauksia. Lännen alkuperäisväestöllä ei tautisuojaa ollut, niinpä taudit tappoivat tehokkaasti.
Miksi intiaanien luultiin olevan aisteiltaan jopa yli-inhimillisiä: he kykenivät haistamaan valkoihoiset matkan päästä? Syy oli eurooppalaisten likaisuudessa: he peseytyivät ani harvoin, kun monet intiaaniheimot saunoivat teltoissaan säännöllisesti. Lika sinänsäkin lisäsi eurooppalaisten sietokykyä tautien suhteen.
Ihmiskunnan halu alistaa
Elintilan valloittaminen oli pyhä käytäntö, se oli osa ns. villiä länttä. Samalla kun litistettiin intiaaniheimot, alkoivat orjakaupan kukoistuksen ajat. Valkoisten halveksunta muita rotuja kohtaan oli hillitöntä ja sai mielipuolisia muotoja. Voittajan oikeus toteutui, kuten aina on toteutunut.
Intiaanipäällikkö Pikku Variksen (Little Crow) dakota-intiaanien joukko yritti valloittaa Minnesotan New Ulmin linnakkeen onnistumatta. Yhdysvaltain armeija vangitsi tuhat ja hirtti 38 vuonna 1862. Se on Yhdysvaltain suurin massateloitustapahtuma. Pikku Variksen kohtalo oli karu. Uudisasukkaat surmasivat hänet, ruumis silvottiin, mutta Yhdysvaltain armeija kursi intiaanipäällikön jäänteet kokoon, ja Minnesotan historiallinen seura piti niitä näytteillä. Vasta 1971 Pikku Varis haudattiin asiallisesti.
Se, mitä mustat orjat ja heidän perillisensä saivat kokea, on kylmäävää luettavaa. Vaikka sisällissodan piti merkitä orjuuden poistoa, USA kärsii yhä rodun, uskonnon, politiikan, tulo- ja sivistyserojen, kielen ja kulttuurin törmäyksistä. Henriksson manaa huonoja ja ylistää hyviä puolia.
Eristyksistä maailman poliisiksi
Aluksi Yhdysvallat oli hajanainen ja useiden Euroopan valtioiden keskinäisen taistelun tilkkutäkki. Englannin kieli pääsi voitolle, mutta riippuvaisuussuhde kuningaskunnasta vaivasi. Yhtenäisyys luotiin tekemällä pesäero alkuperäisiin eurooppalaisiin valloittajiin. Edes Kansainliittoon ei haluttu liittyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Presidentti W. Harding ilmoitti, ettei ”Yhdysvallat halua osuutta maailman kohtalon ohjaamisessa”. Toisin kävi. Pian se auttoi ja neuvoi muita.
Ennen sotaa Yhdysvallat oli 4 miljardia dollaria velkaa Euroopalle, sodan jälkeen Eurooppa oli velkaa USA:lle 14 miljardia. USA auttoi Saksaa maksamaan rangaistusvelkansa voittajavaltioille, ja nämä puolestaan omat velkansa USA:lle. Sama raha siis kiersi ja palasi takaisin. Vain Suomi noteerattiin maaksi, joka maksoi velkansa ihan oikeasti.
Taloudellisen ja kulttuurisen nousun kokenut USA ei voinut sietää muun maailman avuttomuutta. Siitä tuli voitokkaan toisen maailmansodan jälkeinen poliisi, joka sai tosin kokea kommunismin voimistumisen. Diktatuurit ovat niskan päällä, kun demokratia rikkoutuu omaan sisäiseen riitelyyn. Koskee sekä USA:n sisä- että ulkopolitiikkaa: nykyhistorian perusteella ennuste on huono.
Markku Henriksson: Tähtilipun kansa. Yhdysvaltain alueen historia. Tammi 2021.