Pieni ryhmä suomalaisia talvisodan asiantuntijoita oli valmistautunut matkustamaan Pietariin pyöreän pöydän neuvonpitoon. Kyse oli ajankohdasta, jolloin sodan syttyminen tapahtui 80 vuotta sitten.
Tilaisuuden pikaperuutus ilman erityistä syytä antaa ymmärtää, miten vaikea aihe on venäläisille. Nykyisin saatavilla oleva tieto kertoo väistämättä sen, että Josif Stalin valmisteli Suomen miehittämistä, ja että neuvottelut pelkistä alueluovutuksista olivat silmälumetta.
Yksi tilaisuuteen lähdössä olleista, historiantutkija Antero Uitto, on kirjoittanut Stalinin ideoiman ns. Terijoen nukkehallituksen pääministerin Otto Wille Kuusisen elämänkerran (ilmestynyt venäjällä lyhennettynä).
Lisäksi hän on muun muassa toimittanut Stalinin salaisten istuntojen asiakirjakokoelman (Suomen ja Baltian kohtalot 1939-1940) sekä Puna-armeijan marssioppaan Suomeen 1939. Nyt Uitto oli valmistautunut esitelmöimään Pietarissa Neuvostoliiton suunnitelmista kesällä 1939 Suomen suhteen.
Uiton tarkoitus Pietarissa oli esitellä Stalinin johdolla käytyjä neuvotteluja. Tämä antoi Leningradin sotilaspiirin armeijankomentajan K.A. Meretskovin tehtäväksi laatia uusi suunnitelma rajan suojaamiseksi ”suomalaisen taantumuksen provokaation” varalle. Meretskov kertoi muistelmissaan (Kansan palveluksessa, Moskova 1971), että Stalin antoi suunnitelman laatimisen hänen tehtäväkseen. Stalin varautui provokaatioon, mutta lavasti sen itse.
O.W. Kuusinen oli Stalinin luona kesäkuussa keskustelemassa sotasuunnitelmaan liittyneistä poliittisista operaatioista. Venäläinen historioitsija Mihail Semirjaga kirjoitti vuonna 1989, että juuri tällöin Stalin ja Kuusinen olisivat päättäneet käyttää hankkeessa välineenä kapinahallitusta.
Kaikki nämä elimet olivat ”väliaikaisia”, kuten Suomeenkin tarkoitettavan hallituksen tuli olla. Niitä seuraisi sitten kansankokouksen, eduskunnan tai muun vastaavan elimen valitsema pysyvä hallitus. Tämä oli Venäjän vallankumouksesta saatu ja omaksuttu käyttäytymismalli, joka pätee tänään Krimilläkin.
Talvisota käsitti kaksi vaihetta
Professori Martti Häikiö jakoi Säätytalon 30. marraskuuta seminaariesitelmässään talvisodan kahteen osaan. Oli kaksi talvisotaa: ensin käytiin torjuntataisteluja kolmen viikon ajan yksin, vailla ulkopuolista apua. Sen jälkeen alkoi sodan toinen vaihe, jolloin yleinen maailman mielipide kääntyi Suomen puolelle, Neuvostoliiton valtausaikomus tuomiten.
Lännestä oli luvassa ainakin suuria suunnitelmia, mutta olisivatkohan Ranska ja Englanti ehtineet apuun ajoissa? Stalin tuntui ottaneen uhkaukset vakavasti, koska halusi kuitenkin solmia rauhan miehittämisen sijaan. Neuvostoliitolle hyökkäys osoittautui raskaaksi pettymykseksi, jota tämän päivän Venäjäkään ei oikein tahdo nähdä todistukseksi Stalinin osaamattomuudeksi.
Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema Talvisodan muistomerkki on seissyt Helsingin Kasarmintorilla jo kahden vuoden ajan. Kauhanen on antanut teokselle ainakin 500 vuoden takuun – niin kestäväksi sen teräs on käsitelty. Kauhanen katsoo patsaan viholliset vaarattomiksi: ”Lokit tietysti paskovat päälle ja ilmansaasteet tulevat pintaan, mutta kun teos pestään pesuaineella ja painepesurilla, niin eihän sille tapahdu mitään.”
Muistomerkkihankkeen toteuttaminen oli kärsivällisyyden osoitus. Nyt ilmestynyt toimittaja Jyrki Karvisen kokoama kirja kertoo – paitsi itse talvisodasta – myös sitkeydestä, jolla patsas kahden vuosikymmenen uurastuksella saatiin aikaan.
Kun sodan syttymisestä oli kulunut tasan 80 vuotta, patsaan edustalla pidettiin 30. päivänä marraskuuta lyhyt muistotilaisuus. Sieltä joukko siirtyi Säätytalolle, jossa pidettiin talvisota-aiheinen seminaari. Yksi tilaisuuden pääviesti oli se, että Suomi joutui hyökkäyksen kohteeksi, jonka onnistuminen olisi johtanut maan miehittämiseen.
NL katsoi Suomen omakseen, länsi liioitteli lupauksillaan
Karvisen kokoama kirja ei sotkeudu tämän päivän keskusteluun Stalinin mahdollisesta jalomielisyydestä Suomen suhteen. Neuvostoliitto hyökkäsi, ja puna-armeijan varustus viittasi kiistatta maamme valtaamiseen.
Suomen yksimielinen puolustustahto oli Stalinin kunniaa koetellut ikävä yllätys. Hänen virheensä käännettiin – kuten diktatuurissa kuuluukin aina tapahtua – osaamattomien alaisten syyksi.
Neuvostoliitto joutui lisäämään hyökkäysvoimaansa, mutta talvi oli apunamme. Suomalaiset puolustivat omaa isänmaataan, kun sen sijaan puna-armeijan sotilaat – vaikkapa ukrainalaiset – eivät olleet motivoituneita. Lännen lupaukset pelastaa Suomi olivat etupäässä sanahelinää, mutta… Jyrki Karvinen siteeraa tutkija Teemu Keskisarjaa:
”Suomen kohtalo ei ratkennut Kannaksella. Se ratkesi suurvaltojen rajoittamattomilla panoksilla pelaamassa no limit –pokerissa. Ranska ja Englanti olivat lähettämäisillään apujoukkoja. Suunnitelmissa oli myös Bakun öljykenttien pommitus. Suomea apu tuskin ehtisi pelastaa, mutta potissa oli paljon enemmän kuin havumetsien maa, josta vain siivu sijaitsi Leningradin porteilla.”
Pisteenä kirjan loppupuolella on tuomio Neuvostoliiton aikeille, otsikkona ”Katynin kohtalo vältettiin”. Se viittaa, mikä oli puolalaisen sivistyneistön ja upseerikunnan kohtalo heti, kun puna-armeija oli Adolf Hitlerin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti miehittänyt Puolasta sille kuuluvan oman puolikkaansa.
Suomalaiset avainhenkilöt olisivat kohdanneet saman kohtalon, kuin Katynin metsiin haudatut tuhannet puolalaiset. Sen jälkeen teloitusleirit odottelivat suomalaisten kuljettamista paikalle. Aluksi Venäjä myönsi teot ja aikomukset, mutta tänään sana talvisota herättää Venäjällä häpeän sijaan halun vaieta tai selittää historia uusiksi.
Jyrki Karvinen: Talvisodan 105 päivää. Talvisotayhdistys & SKS 2019.