Tapahtui 1830-luvulla keisari Nikolai I:n ollessa Suomenkin hallitsija: arkkitehti Carl Ludvig Engel sai tehtävän suunnitella Helsinkiin uusi ajanmukainen mielisairaala. Antiikin aikoina kehnot yksilöt saatettiin heittää rotkoon, myöhemmin sielultaan nyrjähtäneitä eristettiin pois muiden silmistä.
Mielisairaalat ovat kauhun ja uteliaisuuden kohteita. Niihin moni joutui elämän pituiseksi ajaksi, ja pitkään meni, ennen kuin osattiin toivoa toipumista ja parantavia hoitomuotoja. Lapinlahti edusti sääliä ja halua auttaa. Se sijaitsi matkan päässä asutuksesta meren rannalla, tilavalla vehreällä tontilla. Runsasta kasvustoa hoitivat henkilökunnan rinnalla potilaat, joista usealle se oli rauhoittavaa terapiaa.
Suomessa on ollut lukuisa joukko mielisairaaloiksi nimitettyjä, osin suljettuja laitoksia: Niuvanniemi, Kellokoski, Nikkilä, Kammio, Hesperia ja Kivelä erillisine osastoineen jne. Seilin saari oli etäisin, joten sinne oli perusteltua eristää myös tarttuviin tauteihin sairastuneita. Jotkut laitoksista olivat suuria, esimerkiksi Nikkilä työllisti 800 henkeä. Lottovoitoksi sellaiseen joutumista ei ainakaan sota-aikoina voinut luonnehtia: vuonna 1942 neljännes potilaista kuoli nälkään ja sairauksiin.
Jokaisesta potilaasta oli nähtävissä omat erikoiset piirteensä, mikään tapaus ei ollut tismalleen toisensa kaltainen. Joukkoon mahtui tunnettujakin kansalaisia, jotka olivat syystä tai toisesta sinne hakeutuneet tai joutuneet.
Lapinlahti – lahjakkuuksienkin ”lataamo”
Yksi tunnetuimmista Lapinlahden potilaista oli Aleksis Kivi, joka vietti laitoksessa vajaan vuoden ajan ennen kuolemaansa. Ylilääkäri Saelan kuvasi potilaan tilaa:
”Aina hermostunut, itserakas, ei kärsi arvostelua, pienimmästäkin ponnistelusta sydämentykytyksiä, poltetta käsivarsissa. Hänellä on ollut 2-3 kertaa lavantauti monta vuotta sitten. Valittanut päänsärkyä viime syksystä lähtien, nukkunut huonosti. Oli viime kesänä juonut tovereidensa kanssa neljä päivää yhtä kyytiä. Silloin alkoi delirium tremens, juoppohulluus, joka kuitenkin meni ohi lievin hallusinaatio-oirein…”
Kiveä ei morfiinikaan auttanut. Kirjallisuuden suuri suomalainen auktoriteetti August Ahlqvist tyrmäsi Seitsemän veljestä, mistä Kivi romahti täysin. Syitä Kiven kohtaloon on myöhemmin aprikoitu syfiliksestä, skitsofreniasta aina borrelioosiin saakka. Sairaalan diagnoosi ”pitkäaikainen masennustila, syynä verenvähyys, juoppous ja loukattu kirjailijankunnia”. Nyt Kiven huone on museohuone, yksi eniten mielenkiintoa herättävistä historiankierrosten kohteista.
Tänään lööppiviestinnän kannalta Lapinlahden sairaalalla on monen julkkiksen profiilia mystifisoiva tehtävänsä. Kerrontaa saa kummasti draivia, kun elämänkerturi voi kuvailla päähenkilönsä oleskelua Lapinlahdessa: miten siellä ruumiin ja sielun lataaminen onnistui, ja ketkä muut julkkikset tätä siellä kävivät tapaamassa. Joidenkin kohdalla voi puhua pään selkenemisestä, moni sinne palasi uudelleen.
Turvassa itseltään ja tai muilta
Lapinlahden sairaalan tarinat kuvastavat potilaiden ja henkilökunnan kohtaloita. Vaikka mielisairaala 1800-luvulla oli pelastava mutta kova paikka potilaille, ei se helpolla päästänyt henkilökuntaakaan. Lääkäreinä toimineet olivat aikansa tiedollisia auktoriteetteja ja värikkäitä persoonia. Monet hoitohenkilökunnan tarinat kertovat nekin elinikäisyydestä. Muutama kasvoi lapsuutensa alueella ja sai myöhemmin sieltä työpaikan.
Lapinlahden tarinat kuvaavat hoitomuotojen kehitystä. Pakkoasetelmista pyrittiin siirtymään pehmeämpiin metodeihin. Valitettavaa on, että osaa potilaista ei ole turvallista itsensä eikä muiden kannalta pitää vapaina. Osa elää lukittujen ovien takana.
Mystinen on Lydia V:n kohtalo. Hän oli ollut äitinsä kertoman mukaan jo lapsena järjeltään heikko, koulu ei sujunut, vähäpuheinenkin. Tauti puhkesi, kun hänen kotiseudullaan pankki oli ryöstetty, ja poliisi kulki talosta taloon etsien ryöstäjiä. Se laukaisi Lydiassa harhaluulot ja pelot. Lydian elämästä pidettiin tarkoin kirjaa. Oli hyviä, rauhallisia hetkiä, oli huonoja.
Kuudentoista sairaalavuoden jälkeen tuli tuomio: paranematon. Hänet siirrettiin Turun saariston eristyssaareen Seiliin, jonka jälkeen häntä koskevat raportointi lopetettiin.
Lapinlahti kuin Malmin lentokenttä?
Viimeinen potilas lähti joulukuussa 2008. Jo sitä ennen käytiin kiivasta väittelyä sairaala-alueen kohtalosta. Engelin suunnittelemat rakennukset on suojeltu, mutta itse aluetta on kutistettu vuosikymmenten myötä. Vastakkain ovat kovat ja pehmeät aineettomat arvot. Valta-Helsinki on katsonut aluetta setelinkuvat silmissään. Suojelijat ovat korostaneet alueen muita vaihtoehtoja.
Malmin lentokentän suojelija-säilyttäjät ovat vääjäämättä häviämässä taistelun. Kentän spekulatiivinen arvo asutusalueena on enemmän kuin houkutteleva, mutta Lapinlahti on myös samanlainen tehosaalistamisen kohde.
Puhuttaessa rahasta usein unohtuu mielikuvitus ja lempeät vaihtoehdot. Kun ne puuttuvat, tavoite on mahdollisimman korkeat rakennukset, surkeasti hoidettu ajoneuvoliikenne ja tontin myyntiarvo. Ja jos ei muuta keksitä, niin joku suunnittelutoimisto sen aina silti keksii: tehdään siihen hotelli!
Tarja Heiskanen, Mirja Vallisaari & Katja Liuksiala: Väkevät sielut. Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Into 2021.