Artikkelit: Talous

Yleissitovuuden kaventamista kilpailijamaiden tasolle ei ole Vesa Vihriälän mielestä syytä pitää tabuna.
Kiinteistövälittäjät odottavat kaupan käyvän parhaiten Oulun, Tampereen ja Turun seudulla.
Ostajia ovat autoalan mukaan sekoittaneet verokeskustelu, päästöjen uusi mittaustapa ja ilmastoraportti.
VR:n Siemensiltä ostamilla vetureilla on voitu ajaa vain tavarajunia kulunvalvonnan ongelmien vuoksi.
Euroopan unionin ja Kanadan vapaakauppasopimukseen liittyvä investointisuoja voi tulla suomalaisille kalliiksi.
Peräti 17 yhtiön kurssi laski Helsingin pörssin päälistalla viime vuoden aikana yli 50 prosenttia.
Viime aikoina julkisuudessa on varoiteltu taloyhtiölainoista ja erityisesti asuntosijoittajien aiheuttamasta riskistä.
Ulkomaiset lentoyhtiöt hoitavat tällä hetkellä noin 80 prosenttia mantereen lennoista.
Ekonomisti ei usko talouden äkilliseen romahdukseen, vaan Kiina pystyy estämään sen.
Yhtiö hakee kasvua erityisesti kansainvälisestä palveluliiketoiminnasta.
Lainojen lyhennykset ovat suurempia kuin aiempina vuosina.
Kiinan uudet elvytystoimet, kauppaneuvottelujen jatkuminen ja USA:n hyvä työllisyystilasto innostivat sijoittajia.
Viime talvi osoitti, että Suomi tarvitsee laajan polttoainepaletin, arvioi Energiateollisuuden toimitusjohtaja.
Suomi jää ensi vuonna hännänhuipuksi, mutta on pankin mielestä vakaa, koska kiinteistökuplaa ei ole muodostunut.
Maailmantalouden jyrkkää hidastumista pidetään yhä todennäköisempänä.
Bioenergian käyttö ei ole alan tuottajien mielestä ilmaston kannalta kivihiiltä haitallisempaa.
Lidl arvioi tuplaavansa Reilun kaupan banaanien koko myyntimäärän Suomessa.
Sijoittajat Yhdysvalloissa ja Aasiassa säikähtivät suuryhtiön harvinaista tulosvaroitusta.
Ville Niinistön mukaan luonnonvarainrahastosta on tehty selvitys, jota ei ole pantu toimeen.
Osakestrategi muistuttaa, että kansainväliset sijoittajat määrittävät myös Helsingin pörssin kurssikehityksen.
Julkisuudessa esillä olleen Dragon Miningin Valkeakosken kultakaivoshankkeen ympäristövalvonnasta ei ole löytynyt huomautettavaa.
VR-Yhtymä on siirtänyt kunnossapidon liiketoimintansa konsernin sisällä toimivaan tytäryhtiöön.
Keskuskauppakamari vaatii tulevaan hallitusohjelmaan konkreettiset kirjaukset kaavoituksen sujuvoittamiseksi.
Yksi suuri julkisen vallan omistama eläkerahasto ei saa ekonomisteilta kannatusta.
Romutuspalkkio käänsi Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan viime vuoden kokonaiskysynnän kasvuun.
Teleoperaattorit odottavat uuden sukupolven puhelinten tuloa markkinoille jo tänä vuonna.
Veroja voi täydentää korottomasti tammikuun loppuun asti.
Väitöskirjan mukaan uusista yrityksistä valtaosa lopettaa toimintansa viiden vuoden sisällä perustamisesta.
Kaupan sähköistyminen tulee nopeuttamaan myyntiä ensi vuodesta alkaen.
Yritysten verovähennyskelpoisten hankintojen on liityttävä liiketoimintaan.
Budjettialijäämä on ensi vuonna 2,04 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on EU-komission toivomaa enemmän.
Ensi vuodesta tulee varainhoidon päästrategin mukaan joko erinomainen tai erinomaisen huono.
Tasavallan presidentti vahvisti perjantaina lain huoneistotietojärjestelmästä.
Suomalaiset sallivat vaurastumisen eniten yrittäjälle, lääkärille, insinöörille ja lukion opettajalle.
LähiTapiolan ekonomistin mukaan epävarmuustekijöitä on ensi vuonna useilla rintamilla.
Osaavan työvoiman saatavuus rajoittaa avointen paikkojen täyttämistä yhä useammassa yrityksessä.
Vanhojen asuntojen kauppaluvut ovat vaisuja, vaikka talous on kasvanut kiitettävästi.
Espoossa hinnat nousivat, Helsingissä pysyivät ennallaan ja Tampereella laskivat.
Suomi on pienenä avotaloutena ETLAn mukaan herkkä maailmantalouden huolille ja heilahteluille.
Jatkossakin kaikki vähän isommat maksut varmennetaan S-Pankin mukaan joka kerta.