Artikkelit: Talous

Hypo ennustaa kuluvalle vuodelle prosentin talouskasvua.
Virolainen teknologiayritys jatkaa laajentumista uusille markkinoille.
Kiinteistömaailman toimitusjohtajan mukaan asuntokauppa on piristymässä.
Kotka-Haminaan on syntymässä merkittävä akkuteollisuuden keskus.
Palveluiden hinnat nousivat vuoden aikana eniten.
Kyberuhat ovat nousseet merkittäväksi riskiksi suomalaisyrityksille.
Vakuudettomia luottoja haetaan aiempaa vähemmän.
Verkkokaupasta on tullut suomalaisille luonteva ja ensisijainen ostokanava.
Tavoite on edelleen pitää hintojen nousu kahdessa prosentissa keskipitkällä aikavälillä.
Kasvatukseen, koulutukseen tai elatukseen annettu lahja voidaan katsoa verovapaaksi.
Taloudessa on ilmassa useita merkkejä käänteestä.
Heikko taloustilanne ja korkea verotus laskivat sijoitustamme.
Finnveran Mauri Kotamäki on varovaisen optimistinen euroalueen tulevien vuosien talouskehityksestä.
Yrittäjät ovat alivakuuttaneet itsensä.
Hostawayn perustaja Marcus Räder uskoo etätyöhön eikä ole aikeissa siirtyä pois toimitusjohtajan tehtävästä.
Ensiasuntojen lainakatto on jatkossakin 95 prosenttia.
Neljä viidestä on huolissaan epävakaasta ajasta.
Elinkeinoelämän luottamus on edelleen alle pitkän aikavälin keskiarvon.
Kauppamäärät ovat edelleen selvästi alle koronapandemiaa edeltävän tason.
Komissio kaavailee mallia eurooppalaisesta sijoitustilistä.
Tutkijan mukaan nuoret ihailevat yhä enemmän ahkeruutta.
Kolmannes maailman öljystä kulkee Hormuzinsalmen kautta.
Risteilymatkustajien määrän arvioidaan kasvavan 40 miljoonaan vuonna 2027.
OP:n päästrategin mukaan iskut Iraniin lisäävät riskejä rahoitusmarkkinoilla.
Ensimmäinen myymälä avattiin Suomessa vuonna 2014.
Ekonomistin mukaan yhteisöveron laskemisen dynaamisia vaikutuksia aliarvioidaan.
Joustokapasiteetin tarve voi olla jopa 2 000 megawatin suuruinen vuoteen 2035 mennessä.
Vuokramökkejä on vielä varattavissa tälle kesälle.
Isabel Schnabel kiristäisi analyytikon mukaan rahapolitiikkaa.
Kansanedustajan mukaan yritystukiviidakko on perattava kriittisesti läpi.
Yritysten välisessä kaupassa kirjataan puolet vähemmän luottotappioita vuoden takaiseen.
Euroopan osakemarkkinoiden alkuvuosi on ollut vahva.
Kyselyn mukaan USA:n tullipolitiikka luo paineita.
Jäsenyydestä oli tietoisia vain hieman yli puolet kyselyyn vastanneista.
Tilastokeskuksen mukaan lainojen korkoihin meni kuusi miljardia euroa.
Rakentamisessa näkyy jo heräämisen merkkejä.
Ihmiset murehtivat vähemmän tuloistaan ja rahojensa riittävyydestä.
Tarkastelussa oli sosialistiseen suunnitelmatalouteen siirtyneitä kehitysmaita.