Artikkelit: Yhdysvallat

San Antonio -luokan maihinnousualukset voivat kuljettaa kohteeseen yli 700 sotilasta.
Manta Ray -meridroonia voidaan käyttää sukellusveneiden etsimiseen.
Yhdysvallat jakoi vuonna 2021 liittolaisilleen tiedustelutietoa, joka viittaisi koronaviruksen saaneen alkunsa kiinalaisesta laboratoriosta.
Näin uskoo Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan.
Jukka Kopran mukaan alkuvaiheessa kyse on harjoitustoiminnasta. Käytännön yhteistyö rakentuu ajan kanssa.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan maiden yhteistyö syvenee.
Yliopiston johto pyysi poliisia avuksi mielenosoitusten kiihdyttyä.
Yhdysvallat toivoo, että sen äskettäinen päätös lähettää pitkän kantaman ohjuksia Ukrainaan innostaa Saksaa seuraamaan esimerkkiä.
Ukraina saa ammuksia, joista sillä on ollut kova pula.
Yhdysvaltain senaatti voi sinetöidä 60 miljardin dollarin aseavun vielä tiistain aikana.
Euroalueen talous nojaa tällä hetkellä palvelualojen harteilla.
Yhdysvallat julkaisi videon ydintriadin pommikoneiden harjoituksesta.
Pääministeri Petteri Orpo kehottaa EU:ta jatkamaan Ukrainan määrätietoista tukemista.
Historioitsija ajautui kiistaan republikaaniedustajan kanssa kongressin kuulemisessa.
Yhdysvallat on torjunut huhtikapinallisia ja aseistanut Israelia.
Kiista öljylaitoksiin kohdistuvista hyökkäyksistä hiertää Yhdysvaltojen ja Ukrainan välejä.
Presidenttiehdokas harkitsisi Ukrainan tukemista lainoin.
Uusimmasta lastista riittää yhden prikaatin tarpeiksi.
Republikaanien todennäköisen presidenttiehdokkaan mukaan aborttioikeudet pitäisi jättää osavaltioille.
Presidentin mukaan Venäjän aikeet valloittaa lisää alueita kasvavat, jos se menestyy Ukrainassa.
Huawei on onnistunut kiertämään Yhdysvaltojen pakotteita, ja tuplaamaan liikevoittonsa. Miten se on mahdollista?
Yhdysvaltain valtiovarainministeri haluaa kitkeä yritysten antaman tuen Venäjän hyökkäyssodalle.
Yhtiöllä oli painetta lisätä matkustajakoneiden tuotantomääriä.
Presidentin uudelleenvalinta horjuttaisi ex-neuvonantajan mukaan myös Itämeren alueen turvallisuutta.
Viime viikolla pörssiin listattu mediayhtiö on tunnettu sosiaalisen median alusta Truth Socialista.
Teleoperaattori AT&T:n asiakkaiden tietoja on levitetty pimeässä verkossa.
Venäläinen ohjus lensi Puolan ilmatilassa sunnuntaina.
Kiinan kasvava sotilaallinen rooli koetaan uhkana.
Ukrainan varapääministeri toteaa maan taistelevan niillä keinoilla ja resursseilla, mitä sillä on.
Valkoisen talon kerrotaan huolestuneen öljyn hinnan noususta ja Moskovan vastatoimista.
Yhdysvaltain puolustusministerin mukaan vapaa maailma ei anna Ukrainan epäonnistua.
Virginiassa sijaitsee lentotukikohdan lisäksi strategisesti tärkeä Norfolkin satama-alue.
Yhdysvaltojen aseavulla on merkittävä vaikutus Ukrainalle.
Vuonna 2022 yli puolet koko maailman uusista teollisuusroboteista otettiin käyttöön Kiinassa.
Vastuu omasta turvallisuudesta lankeaa Andrew Michtan mukaan yhä enemmän Euroopan omille harteille.
Yhdysvallat voisi professori Stephen Blankin mielestä tehdä paljon tähänastista enemmän.
Israel on hyväksynyt merireittien käytön avustustarkoituksiin, mutta vaatii avustusalusten käyvän läpi Israelin standardit täyttävän turvatarkastuksen.
Eurooppaa kehotetaan varautumaan Yhdysvaltojen vetäytymiseen puolustusliitosta.
Yhdysvallat kertoi tiedustelutietoon pohjautuvasta huolestaan Kiinalle.