Arttu Rintanen
Kremlillä on selvä miesylivoima, mutta huonosti koulutettujen sotilaiden hyökkäykset eivät tuota tulosta.
Poliitikkojen mukaan Ukrainalla on oikeus puolustautua kaikin keinoin.
Ukrainan sotilastiedustelun salakuuntelema puhelu paljastaa uuden karmivan toimintatavan.
Merja Kyllösen mukaan aseidenriisunta on palautettava osaksi EU:n turvallisuuspolitiikkaa.
Muraha-robotti pystyy kuljettamaan puoli tonnia rahtia.
Hyökkääjän miehittäessä ukrainalaiskaupungin kellot kääntyivät 35 vuotta taaksepäin.
Investoinnit uusiutuvaan dieseliin kannattivat, mutta sitten yhtiö ajautui ongelmiin.
Etelä-Suomessa on pieni mahdollisuus myrskypuuskiin.
1960-luvulla valmistettuja T-62 -vaunuja kaivetaan naftaliinista.
Ukrainan mukaan krimiläisten jokapäiväinen vastarinta pitää yllä toivoa niemimaan vapauttamisesta.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan jarru parantaisi äänestäjien kuluttajansuojaa.
Unkarin pääministeri kyseenalaistaa Ukrainan valtiollisen itsenäisyyden.
Keskellä yötä tehdyssä iskussa loukkaantui myös lapsia.
Ministeri iloitsee uutisesta, jonka mukaan suomalaiset juovat vähemmän ja miedompia alkoholijuomia.
Hyökkääjä matelee kohti Donetskin alueella sijaitsevaa tärkeää kaupunkia.
Keskustan puheenjohtaja rahottaisi puolustusmenojen nostoa haittaveroilla.
Raajaproteeseja valmistavan yrityksen mukaan kysyntä on kasvanut pilviin.
Epäkarismaattisena pidetty pappismies syrjäytti vastustajansa ja teki Iranista diktatuurin.
Iranilla on useita vaihtoehtoja, mutta niiden vaikutukset voivat jäädä heikoiksi.
Yhdysvaltojen pommit iskeytyivät kahteen eri kohtaan.
Pekka Toveri kysyy, mitä neuvotteluilla Kremlin kanssa saatiin 30 vuodessa aikaiseksi.
Venäjän mukaan on tuomittavaa, että YK:n turvallisuusneuvoston jäsen pommitti Irania.
Iskut Iraniin rikkovat SDP:n konkarin mukaan kansainvälistä oikeutta.
Tasavallan presidentin mukaan Yhdysvaltojen iskut Iraniin olivat kokoluokassaan poikkeuksellisia.
Rintamalle on värvätty tuhansittain vankeja, joita käytetään armotta mahdottomiin hyökkäyksiin.
Kiina ja Venäjä tuskin asettuvat sotilaallisesti tukemaan Iranin hallintoa, arvioi asiantuntija.
Iranin ohjusten torjuminen on kallista, eivätkä ammusvarastot ole pohjattomia.
Palestiina-aktivistien isku paljasti vakavat puutteet brittitukikohdan turvallisuustoimissa.
Salakuljettajat ovat perustaneet taksiveneitä, jotka poimivat siirtolaisia rannikolta.
Valtiovarainministerin mukaan suhdanne on menossa parempaan suuntaan.
Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja on ehdottanut ydiniskua monesti aikaisemminkin.
Fordowin ydinlaitoksen tuhoamiseen voidaan tarvita Yhdysvaltojen massiivista bunkkerintuhoajaa.
Sven Sakkovin mukaan jotkut elävät yhä siinä illuusiossa, että Venäjän presidentti haluaisi rauhaa.
Venäjän vastaisella rajalla rakennetaan juoksuhautoja, panssariesteitä ja bunkkereita.
Pelastuslaitos toivoo, että kokoista tehtäisiin tulentekoilmoitus.
Kansanedustaja esittelee ehdotusta 30 kilometrin rajavyöhykkeestä Venäjän rajalle.
Aktivistit kertovat vaurioittaneensa ilmatankkauskoneita maalilla ja sorkkaraudoilla.
45 prosentilla Venäjän reserviupseereista ei ole laillista perustetta takalinjaan siirtymiselle.
Kokoomuskonkarin mukaan pelkät kansainväliset sopimukset eivät suojaa Suomea.
Kommentit jalkaväkimiinojen rajallisesta hyödystä kummastuttavat ohjusteknologian tutkijaa.
Pelko eurobondeista on poliittisen talouden tohtorin mukaan historiallinen jäänne.
Mikroaallot voivat tulevaisuudessa koitua droonien kohtaloksi.
Iran voisi rakentaa puoli kilometriä vuoren alla sijaitsevassa laitoksessa ydinaseen.
Kremlin katala suunnitelma ajoi kansan kaduille kaukaisessa Siperian kolkassa.
Israelin iskut kohdistuivat Iranin ydinohjelmaan, sotilaskohteisiin ja energiainfraan.
Kristillisdemokraattien kansanedustajalta ei heltiä ymmärrystä RKP:n puoluekokouksen linjaukselle.
Tulevaisuudessa Suomessa voisi olla erilliset kyber-, avaruus- ja droonivoimat.
Sosialidemokraattien toiminta turvallisuuspolitiikassa herättää kysymyksiä.
Maahanmuuttoviraston ratsiat määrättiin lopetettaviksi tietyissä kohteissa.
Ukrainan sotilastiedustelun agentit toteuttivat sabotaasioperaation vihollisen selustassa.
Etenkin nuoret ja työikäiset tahtoisivat jäädä Suomeen.
Elohopea kohosi Jämsässä huippulukemiin.
Kokoomuksen kansanedustaja perää medialta vastuuta eri näkökulmien huomioimisen suhteen.
Ruotsi on luovuttanut Ukrainalle 26 Archer-tykkijärjestelmää.
Air Indian lentokone törmäsi yliopiston ruokalaan.
Karkuteillä oleva tekijä oli pukeutunut poliisiksi.
Maan kenraalit tuudittautuivat ennen Israelin iskua väärään turvallisuudentunteeseen.
Nykyiset kolmikymppiset ovat sisäistäneet neuvon, joka ei kannusta ripeään perheenlisäykseen.
Elohopea kohosi 25,1 asteeseen Pohjois-Pohjanmaalla.
Venäjä värvää sotilaita tavalla, joka ei ole kestävä.
Unkari ja Slovakia eivät saa estää Ukrainan tuen ja Venäjä-pakotteiden jatkumista, sanoo RKP:n meppi.
RKP:n puheenjohtajan mukaan hallituksen veronalennukset eivät ole ongelma.
Tutkijan mukaan Iran perusti puolustusratkaisunsa järjestelmälle, jota ei enää ole olemassa.
Kun elektroninen häirintä ei tepsinyt valokuitudrooneihin, tarvittiin uusia ratkaisuja.
Venäjän kansanedustajat ovat huolissaan lastenohjelmista, joissa on "demonisia piirteitä".
Hyökkääjän tuhottujen ajoneuvojen määrä kiipesi pyöreisiin lukuihin.
Jos lakia ei muuteta, arvokisat voivat jäädä Suomelta sivu suun.
Betonioligarkki rahoitti massiivisen Ukrainaa vastustavan mainoskampanjan.
Maan Ruokaviraston mukaan hunajanväärentäjät ovat askeleen edellä.
20 000 euron vahingonkorvausvaatimus vietiin Helsingin hallinto-oikeuteen.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan on korkea aika uudistaa kiinteistöverojärjestelmä.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Venäjä ei halua rauhaa, vaan Ukrainan.
Amerikkalaisilla ilmatorjuntaohjuksilla on vaikeuksia osua Venäjän uusiin ballistisiin ohjuksiin.
Virkamiehen mukaan naiiveja ja tietämättömiä houkutellaan.
Telegraph kertoo Venäjän kunnostavan Suomen itärajan takana varuskuntia.
Pavel Kuznetsovilta pyydettäneen selvitystä perjantaisesta ilmatilanloukkauksesta.
Hyökkääjä on iskenyt kahtena viime yönä lukuisiin kohteisiin Ukrainassa.
Kiinteistö sijaitsee varuskunnan ja merivartioaseman lähettyvillä.
Itäisessä Suomessa elohopea kohosi ennätyslukemiin.
Donetskissa lapsista yritetään kasvattaa neuvostoihmisiä.
Ilman ilmapuolustusjoukkoja lopputulos olisi voinut olla paljon pahempi.
Venäjän entinen presidentti vihjailee jälleen tulesta ja hävityksestä.
Monien kuntien viranhaltijat kannattavat siirtymistä sähköiseen äänestykseen.
Puolustusministerin mukaan myös Naton takalinjan maiden vaatimustasoa pitää nostaa.
Äänestyksissä vihreät löytää yhteisen sävelen helpommin vasemmistoliiton kuin SDP:n kanssa.
Mahdollisuus suorittaa tutkinto avoimessa korkeakoulussa ei olisi pois nuorten aloituspaikoista.
Tarkoituksena on vaihtaa seuraavien päivien aikana 1000 sotavankia.
Viron sotilastiedustelun johtajan mukaan Ukrainan puolustus kestää.
Pia Kauman mukaan sosiaalisesta mediasta saadaan yhä enemmän vaikutteita väkivaltaisiin tekoihin.
Sotilaat eivät usko Venäjän haluavan rauhaa niin kauan, kun eteneminen rintamalla jatkuu.
Asiantuntijan mukaan syy patsaan pystyttämiselle on puhtaan ideologinen.
Viroon ja Itävaltaan rekisteröidyt helikopterit törmäsivät Euran lentokentän lähettyvillä.
Alan Karisin mukaan yksikään Euroopan maa ei olisi turvassa sodassa Venäjää vastaan.
Takaa-ajon yhteydessä ammuttiin kaksi laukausta.
Vladimir Medinski uhkasi ukrainalaisia rakkaiden menettämisellä ja vannoi, että Venäjä taistelee ikuisesti.
Pitkäaikainen kokoomuksen kansanedustaja kuoli 16. huhtikuuta.
Opposition linjalla velkaa otettaisiin vuodessa jopa neljä miljardia euroa enemmän.
Unkari haraa jälleen vastaan pakotteiden kiristämisen suhteen.