Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Tuulivoima voi työllistää jopa 11 000 vuoteen 2020 mennessä, arvioi Suomen Tuulivoimayhdistys ry.
Koneen toimitusjohtajan Henrik Ehrnroothin mukaan yhtiön liiketoiminta kehittyi hyvin vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Nokia paransi vahvasti juoksuaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Narvikin poliisi pyytää ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa Pohjois-Norjassa riehuvan myrskyn takia.
Merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisuja toimittavan Wärtsilän kehitys oli viime vuonna odotusten mukainen, mutta markkinoilla vallitsee edelleen epävarmuus.
Asuntotarjonnan lisääminen kasvukeskuksissa, oikein kohdistetut panostukset liikenneverkkoon sekä rakennetun ympäristön hallinnon tehostaminen ovat Rakennusteollisuus RT:n hallitusohjelmatavoitteita.
Ruotsalaisen teleoperaattorin Telia-Soneran orgaaninen liikevaihto ja käyttökate laskivat Suomessa loka-joulukuussa vuodentakaisesta. Koko konsernilla meni viime vuonna huonosti.
Olut- ja virvoitusjuomayhtiö Olvin yhteistoimintaneuvottelut Suomessa ovat päättyneet, ja yhtiö vähentää 32 työntekijää.
Teknologian kehitysvauhti kiihtyy entisestään ja aiheuttaa lähivuosina kolmannen digitaalisen vallankumouksen, ennustaa it-palvelutalo Atos.
Työn verotus saatava lähemmäksi Ruotsin tasoa, vaatii Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
Saksalaisten teollisuusyritysten vientiodotukset ovat kasvaneet tammikuussa. Vahvistuva talous on myös lisännyt elinkeinoelämän innostusta palkata lisää työntekijöitä.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat laskivat joulukuussa koko maassa vuodentakaisesta 0,8 prosenttia.
Yksityisen hammashoidon asiakaskokemukset ovat suomalaisten mielestä poikkeuksellisen loistavia, kertoo EPSI Rating.
Pohjoismaisen pankkikonsernin Nordean liikevoitto kasvoi loka-joulukuussa vuodentakaisesta 15 prosenttia 1,16 miljardiin euroon.
Amerikkalainen tietotekniikkajätti Apple teki loka-joulukuussa voittoa 18 miljardia dollaria.
Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kääntyi viime vuonna pieneen kasvuun, mutta tieto- ja kaunokirjallisuuden myynti vajosi.
Ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava Vaisala suunnittelee liiketoimintarakenteensa uudelleenjärjestelyä ja aloittaa Suomessa yhteistoimintaneuvottelut.
Koulutusyhtiö Management Institute of Finlandin toimitusjohtajan Timo Helosuon mielestä työelämän muutos on niin nopeaa, etteivät korkeakoulut pysty enää vastaamaan luovuushaasteeseen.
Microsoftin tulos heikkeni viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yli 10 prosenttia vuodentakaisesta.
Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ennusteen mukaan asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna koko maassa 0,7 prosenttia.
Pohjois-Pohjanmaalla aletaan toteuttaa biotalouden kehittämisstrategiaa, jolla yritetään luoda 4 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.
Kuluttajien ja yritysten kasvanut luottamus tukee Suomen Hypoteekkiyhdistyksen ekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan arvioita maamme talouden kääntymisestä vihdoinkin hienoiseen kasvuun.
Suomen on siirrettävä talouspolitiikkansa painopistettä sopeuttamisesta elvyttämiseen, vaatii Toimihenkilökeskusjärjestö STTK.
Vantaan kaupunginhallituksen mukaan joidenkin kaupungin tytäryhtiöiden kirjanpidossa on ilmennyt epäselvyyksiä, kertoo Yle.
Saksalaisyritysten odotukset paranivat jo tammikuussa jo kolmatta kuukautta peräjälkeen, kertoo saksalainen tutkimuslaitos Ifo.
Elinkeinoelämän keskusliiton jäsenyritykset uskovat ensi kesätyökauden muodostuvan hieman vilkkaammaksi viime kesään verrattuna.
Ilmarisen varatoimitusjohtajan Timo Ritakallion mielestä naisia pitää saada nykyistä enemmän talouselämän johtopaikoille.
Osakekurssit laskivat Euroopassa maanantaina Kreikan vaalien jälkeen, euron kurssi notkahti hieman ja Saksan valtionlainojen korko painui pohjalukemiin.
Teollisuuden tuottajahinnat olivat viime vuoden lopulla laskussa mutta palvelujen tuottajahinnat olivat nousussa.
Tavaratalokonserni Stockmannin liikevaihto jäi edelleen joulukuussa pahasti vuodentakaisesta tasosta ja koko vuodesta tuli konsernille hyvin synkeä.
Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari aprikoi, ennakoivatko TVO:n yhteistoimintaneuvottelut yhtiön luopumista Olkiluodon ydinvoimalan nelosreaktorin rakentamisesta.
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat marraskuussa 5,6 prosenttia vuodentakaisesta, mikä Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan vahvistaa vientitoiveita.
Uusia henkilöautoja rekisteröitiin joulukuussa lähes 20 prosenttia vuodentakaista enemmän.
Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta, suurin pudotus oli kaivostoiminnassa.
Kuluttajien uusien maksuhäiriömerkintöjen määrä on kääntynyt laskuun, mutta se ei tarkoita velkaantumisongelmien vähentymistä, kertoo Suomen Asiakastieto.
Vapaa-ajattelijain liitto esittää jumalanpilkan rangaistavuuden poistamista rikoslaista. Liiton mielestä ei saa olla epäselvää, voisiko ranskalainen Charlie Hedbo -lehti toimia Suomessa.
Talouselämän ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen tilaaman vaalipiireihin perustuvan selvityksen mukaan kokoomus menettäisi kevään eduskuntavaaleissa vain kaksi paikkaa.
Erittäin suuri poliisioperaatio on edelleen meneillään Koillis-Ranskassa, missä etsitään kahta keskiviikkoisesta joukkomurhasta epäiltyä veljestä.
Teollisuuden uudet tilaukset Saksassa kääntyivät laskuun marraskuussa, varsinkin kotimaiset tilaukset vähenivät selvästi.
Euroalueen vähittäiskauppa oli kasvussa marraskuussa, Suomessa kehitys tosin oli Eurostatin mukaan toinen.
Samsungin liikevoitto laski vuoden viimeisellä neljänneksellä selvästi halpojen kiinalaistuotteiden aiheuttamassa kilpailupaineessa.
Lentoyhtiö Finnairin yksikkötuotot matkustajaliikenteessä kasvoivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ensi kerran lähes kahteen vuoteen.
Olut- ja virvoitusjuomavalmistaja Olvi antoi torstaina tulosvaroituksen viime vuoden lopun heikentyneiden näkymien takia.
Toissa vuonna jaettiin aiempaa vähemmän yritystukea, mutta tuen saajia oli enemmän.
Kotimaisten pankkien perusliiketoiminnasta kertova rahoituskate kasvoi hieman viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Suomen ilmastopaneeli pitää välttämättömänä, että lukiokoulutuksen keskeiseksi tavoitteeksi nostetaan perusopetuksen tavoin kestävän elämäntavan edistäminen.
SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen (sd.) pitää palvelualojen työllisyystilannetta poikkeuksellisen synkkänä, ja seuraavan hallituksen pitäisi hänen mielestään keskittyä talouskasvun ja työllisyyden parantamiseen.
Pariisin joukkomurhasta epäillyistä kolmesta miehestä yksi on antautunut ja poliisi on julkaissut kahden muun valokuvat.
Suomen vienti putosi marraskuussa kuusi prosenttia vuodentakaisesta ja tuonti laski prosentin.
Työttömyysaste pysyi euroalueella marraskuussa edellisen kuukauden tasolla ja laski hieman vuodentakaisesta.
Euroalueen arvioidaan Eurostatin pikaennakon mukaan vajonneen deflaatioon joulukuussa.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) ei usko Kreikan velkojen leikkaamiseen, kertoo Kauppalehti.
Indonesian viranomaisten mukaan malesialaisen AirAsia-yhtiön kadonneen koneen pyrstö on löydetty Jaavanmerestä.
Pohjanmeren Brent-raakaöljyn hinta on pudonnut alle 50 dollarin haamurajan.
Finnair on solminut aiesopimuksen StaffPoint Holdingin ja G.W. Sohlbergin kanssa Flybe Nordicin omistusjärjestelyistä.
Öljyn alentuneen hinnan myönteiset vaikutukset teollisuusmaiden kuluttajille ovat vielä tulossa, arvioi Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius Ylen Ykkösaamussa.
Keuhkokuumeen tunnistaminen on päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan tärkeää alahengitystieinfektion hoidossa.
Opetusministeriö pitää Turun Sanomien mukaan yhä mahdollisena, että ulkomaisille korkeakouluopiskelijoille kaavaillut lukukausimaksut voivat tulla voimaan vuoden 2016 alussa.
Kolmannes suomalaisista olisi Ylen Uutisten teettämän kyselyn mukaan valmiita luopumaan palkankorotuksista omalta osaltaan kahden seuraavan vuoden ajan Suomen tilanteen parantamiseksi.
Krooninen univaje, kuorsaaminen ja uniapnea saattavat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kasata liikakiloja lapsille, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kolme suomalaista yritystä on ryhtynyt yhteistyöhön uuden leikkaussaliratkaisun tuomiseksi kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille.
Belgiassa Bruggen keskiaikaiseen kaupunkiin vedetään maanalainen kolmen kilometrin olutputki, joka on tehty muovista.
Danske Bank ehti jo kertomaan, että palvelut toimivat taas, kun tiistaina pankin järjestelmissä ilmeni uudelleen häiriöitä.
Saksa ja Ranska epäilevät ensi viikolle suunnitellun Ukrainan rauhakokouksen onnistumista, kertoo saksalainen uutiskanava Deutsche Welle.
Ranskassa on aloitettu rikostutkinta Facebookiin ladatuista omakuvista, joissa maan pahamaineisimman vankilan asukit esittelevät ylpeinä rahojaan, huumeitaan ja kännyköitään.
Palvelualoitejärjestelmän laajempaa käyttöönottoa vaatii Uudenmaan liiton hallituksen puheenjohtaja ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Heikki Autto vaatii kaupan aukioloajoille kevyempää sääntelyä.
Saksassa on maanantai-iltana osoitettu mieltä Euroopan islamilaistumista vastaan, mutta vastamielenosoittajien määrä oli monissa kaupungeissa selvästi suurempi.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon mielestä kokoomuksen ja Sdp:n yhteistyö on tullut tiensä päähän, kertoo Lännen Media.
Puolustusvoimain helikopteriosaston henkilöstöstä osa ei halua osallistua EU:n pohjoismaisen taisteluosaston kriisinhallintatehtäviin, kertoo Helsingin Sanomat.
Suomessa toimiviin pankkeihin kohdistuneet verkkohyökkäykset ovat ehkä päättyneet, ja tekniset häiriötkin on ratkaistu.
Amerikkalainen NBC-uutiskanava kertoo, että Ecuador on saanut parhaat pisteet ulkomaille eläkepäiviään viettämään lähtevien paratiisina.
Danske Bank ilmoitti maanantaina häiriöistä sen verkkopankissa.
Pellervon taloudellisella tutkimuslaitos PTT on selvittänyt päästökaupasta johtuvan sähkön hinnan nousun korvaamista, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kiinteistönvälityshintojen keskiarvo koko Suomessa oli loka-joulukuussa 4,19 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 4,28 prosenttia.
Verkkohyökkäysten kohteeksi joutunut finanssiryhmä OP-Pohjola kertoi maanantaina, että kaikki palvelut ovat käytössä, mutta ulkomailla olevilla asiakkailla voi olla edelleen vaikeuksia.
Epävirallisissa kierrätyskanavissa piilee tietoturva- ja ympäristöriski, varoittaa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöjen sivusto SER-kierrätys.
Vuoden alusta valtakunnansovittelijana aloittanut Minna Helle ei näe mitään ongelmaa siirtymisessään edunvalvojasta puolueettomaksi tahoksi.
Kauppakamarit vaativat seuraavalta hallitukselta byrokratian purkutalkoita.
Vaikeat vaihdevuodet saattavat lisätä lonkkamurtuman vaaraa, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Yhdysvaltalaisteinit ovat tuoreen selvityksen mukaan vähentäneet alkoholin, huumeiden ja tupakan käyttöä jo monen vuoden ajan, ja kehitys on jatkunut suotuisana.
Ylen teettämän kyselyn mukaan 40 prosenttia Suomessa asuvista venäjänkielisistä pitää suomalaista tiedonvälitystä venäläistä luotettavampana.
Kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista pitää nykyistä sääntelyä liiallisena.
Tieteiskomedia Iron Sky The Coming Race on kerännyt kahden kuukauden joukkorahoituskampanjalla puoli miljoonaa dollaria.
Asuntolainakannan kasvuvauhti hidastui Suomen Pankin mukaan viime vuoden loppua kohden, ja uusia yrityslainoja nostettiin marraskuussa selvästi vuodentakaista vähemmän.
Fortumin mukaan Loviisan ydinvoimalaitoksella viime vuosi onnistui tuotannollisesti hyvin.
Tutkimuslaitos Markitin pääekonomisti uskoo euroalueen lähtevän halvan öljyn ansiosta kasvuun lähikuukausina, vaikka teollisuustuotannon kehitys olikin vaisua viime vuoden lopulla.
Kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista pitää nykyistä sääntelyä liiallisena.
Uutenavuotena verkkohyökkäysten kohteeksi joutuneen finanssiryhmä OP-Pohjolan palveluissa saattaa vielä perjantaina olla häiriöitä.
Uuden energiatehokkuuslain avulla kehitetään energiatehokkuutta, lisätään energiansäästöä sekä vähennetään energian loppukäytön ja primäärienergian kulutusta, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Valtioneuvosto hyväksyi tiistaina uuden ELY-asetuksen, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Valtioneuvosto päätti tiistaina toimista, joilla lisätään Tekesin mahdollisuuksia tukea tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa vuoden 2015 alusta lähtien.
Työeläkevakuutusyhtiöiden tytäryhtiöillä on jatkossa mahdollisuus rakennuttaa asuntoja velkarahalla.
Valtioneuvosto päätti tiistaina, että Finnvera voi myöntää ensi vuoden alusta rahoitusta koko maassa myös pk-yrityksiä suuremmille yrityksille.
Muuttunut markkinatilanne on viivyttänyt rakennusliike SRV:n mukaan pankkien kanssa käytäviä neuvotteluja Helsingin Kalasataman keskuksen rahoituksesta. Nyt jättihankkeen loppusuora ehkä kuitenkin jo häämöttää.
Finnair on solminut aiesopimuksen kuuden ATR 72 -lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta.
Kiinalaisesta älypuhelinten valmistajasta Xiaomista on tullut maailman arvokkain startup-yritys.
Vahinkovakuutusyhtiö If vähentää 122 työntekijää asiakaspalvelu- ja myyntiorganisaatiostaan sekä IT-palveluista.
Teleoperaattori DNA:n mukaan mobiilidatan käyttö kasvaa nopeasti varsinkin noin 20-vuotiailla kuluttaja-asiakkailla.
Alkoholiin kuoli Suomessa viime vuonna yli 1 900 ihmistä, joista kolme neljäsosaa oli miehiä.