Kaisa Paastela
Kaisa Paastela on Verkkouutisten tuottaja.
Vihreän siirtymän toteutuminen riippuu Keskuskauppakamarin mukaan Kiinasta.
Uuden 25 kilometrin raitiotielinjan liikenne pääkaupunkiseudulla alkaa aikaisintaan syksyllä.
Kaikissa vaihtoehdoissa on evp-kenraalimajurin mukaan selvää, että syyllinen on Venäjä.
Keskimääräinen opiskelijan lainasumma on 10 000 euroa.
Senaatti-kiinteistöt aikoo myydä muun muassa ministeriöitä.
Omalta yritykseltä saatu vaalirahoitus voi olla ehdokkaan veronalaista tuloa.
Työpaikalla käydään keskimäärin kahtena päivänä viikossa.
Edullisimmat mökkeilyn vuosikustannukset ovat Oulussa.
Työmarkkinat pysyvät OP:n ekonomistien mukaan vahvoina.
Lakko-oikeutta arvostetaan, mutta sille kaivataan myös joitain rajoja, kertoo asenne- ja arvotutkimus.
Ilmastoteemasta on meteorologin mukaan valitettavasti muodostunut taistelutanner.
Matkustajamäärä kaukoliikenteessä nousi toukokuussa.
Padon räjäyttämistä pidetään moraalittomana ja tuomittavana.
Syrjässä sijaitseva korjausvelkainen asunto-osakeyhtiö on vaikea myytävä. Lasku saattaa päätyä veronmaksajille.
Ei ole tiedossa paljonko Suomessa on Espoon turmasillan kaltaisia rakenteita.
Suomen tuottavuuden heikko kehitys johtuu yksityisten palvelualojen tuottavuusongelmista.
Indeksi vertailee muun muassa maiden verotusta tupakka- ja alkoholituotteissa.
Työmaat vaikuttavat väistämättä vasteaikoihin. Tilannetta seurataan kesän aikana.
Vladimir Putin sanoi huhtikuussa, että lennokkien operointi tarjoaisi koululaisille hyödyllistä tekemistä.
Ruotsissa auton omistaja ja kuljettaja ovat yhdessä vastuussa virhemaksusta.
Professorien mukaan toimiva markkinatalous on paras keino torjua hintojen nousua.
Pasilaan suunniteltiin liiankin kunnianhimoista hanketta Suomen olosuhteisiin.
Kulunut talvi oli runsasluminen ja suotuisa pesinnälle.
Seksuaalirikollisten kiinnijäämisriski verkossa on poliisitarkastajan mukaan pieni.
Satelliittikuva näytti öljytankkerin olevan aivan muualla kuin sijaintitieto kertoi.
Päätöslauselma kyseenalaistaa, voiko Unkari toimia uskottavasti EU:n puheenjohtajamaana.
Heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka työskentelevät alustalle rekisteröityneelle toiselle henkilölle.
Entinen pääministeri aloittaa uudessa tehtävässä lokakuussa.
Vaikka kulkuportit puuttuisivat, itsepalvelukassoja valvotaan kameroilla.
Alle vuoden työttömänä olleita on jo lähes 15 400 enemmän kuin vuosi sitten.
Metsähallitus muistuttaa, ettei niitä pidä käyttää kansallispuistoissa.
Joidenkin uusien alueiden asukasrakenteessa on jo nyt merkkejä segregaation uhasta.
Aito yhteistyö puuttuu, sanovat elinkeinoelämän edustajat.
Suomeen reilu vuosi sitten tullut ketju ei saanut toimintaa riittävän kannattavaksi.
Keskikorko uusissa asuntolainoissa oli 4,1 prosenttia.
Nordean mukaan 50 neliön omistusasunnon asumismenot ovat pk-seudulla keskimäärin 1378 euroa kuussa.
Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi ei pidä ongelmana sitä, että tuloerot kasvaisivat hieman.
Energiainvestointien ehtona on Evan johtajan mukaan sujuvat lupaprosessit ja työvoiman saanti.
Kansliapäällikön mukaan sote-uudistus on juuri tuonut hyvinvointialueelle paljon samankaltaisia virkoja.
Epävarma Venäjä toimii tutkijan mukaan katutappelijan logiikalla.
Välittäjien kautta kauppoja tehtiin yli kolmanneksen vähemmän kuin vuosi sitten.
Määrä oli Tilastokeskuksen mukaan tavallista suurempi.
Työntekijät ja ammattiliitot hakevat niin ikään palkankorotuksia, muistuttaa Niku Määttänen.
Palkkoihin suhteutettuna bensiini on jo lähellä 2000-luvun keskihintaa.
Tiedon ja toimintamallien tarve on kyselyn mukaan suuri kaikenkokoisissa yrityksissä.
Poikkeuksellisen vaikean ludeongelman aiheuttamaa kiistaa ratkottiin oikeudessa.
Noin 90 prosenttia etsii asuntoa, joka kaipaa korkeintaan pientä pintaremonttia.
Oleskelulupaa on hakenut muun muassa venäläisiä, joiden suomalainen työnantaja on vetäytynyt maasta.
EK:n mukaan myönteistä on, että uusia investointeja on suunnittelussa paljon.
HUSin Lasse Lehtosen mukaan Suomen terveyskeskusmallin kanssa hakataan päätä seinään turhaan.
Sote-palveluiden kriisi ei osoita lieventymisen merkkejä.
Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmatilassa lennetään noin 150:llä koneella.
EU-komissio ehdottaa tullivapauden poistamista.
Helsinki otti keskustan elinvoimassa "puolustusvoiton".
Jarno Limnell varoittaa tekemästä arviointivirhettä Venäjästä.
Lasten itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa, sanoo Elina Pekkarinen.
Kantaverkkoasiakkaiden maksut alenevat yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla.
Palvelua saa pankeista heikosti, sanovat tähän mennessä vastanneet.
Verhoillut viestit hämärsivät tilanteen vakavuuden, katsoo Viestinnän eettinen neuvottelukunta.
Pentuajan sosiaalistamisella on iso merkitys koiran persoonallisuuden kehityksessä.
Esityksessä luotiin katsaus sekä työttömyysturvan että toimeentulotuen velvoittavuuteen.
Vuonna 2022 Venäjältä muutettiin Suomeen harvinaisen paljon.
Miehistä 61 prosenttia on sitä mieltä, että keskustassa on turvallista liikkua yksin viikonloppuiltaisin.
Espooseen viime vuonna valmistunut halli tarvitsee jo remonttia.
Suurin osa uusintahakemuksen tekijöistä on kotoisin Irakista.
Ilman kilpailutusta tehtävät hankinnat in house -yhtiöiltä on järjestöjen mielestä korkea aika ottaa syyniin.
Kysyimme kolmelta asiantuntijalta mitä vaikutuksia asumistuen poistamisella olisi.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tekemä sopimus rikkoi KKV:n mukaan hankintalakia.
Valtioneuvoston kirjassa kerrotaan ministerin roolista ja velvollisuuksista.
Ruotsiin on muutettu pakolaisstatuksella, Norjaan ja Tanskaan työn ja opintojen perässä.
Poliisi tavoitti kovaa ylinopeutta ajaneen kuskin Espoon Länsiväylällä.
Tutkimuksissa D-vitamiinin käyttö ei suojannut syöpään sairastumiselta, mutta se vähensi kuolemia.
Vähiten kauppamäärien laskusta kärsiviä alueita yhdistää yksi tekijä.
Keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu toukokuun lopun ajan ja pitkälle kesäkuuhun.
Ulosvuokrattavien koneiden kantama ei riitä Venäjän kiertoon Aasian liikenteessä.
Yhä useampi uuden lainan ottaja valitsee nyt lyhyen viitekoron.
Pääkaupunki sai moitteita yrityskyselyssä. Elinkeinojohtaja vakuuttaa, että haasteet ovat tiedossa ja niihin puututaan.
Tämänhetkinen matalapaine voi tuoda jopa lumisateita Lappiin.
Väärin jätetylle laudalle tehdään joko lähi- tai varastosiirto.
Työ on Tero Kuusen mukaan helppo tuomita ennen kuin sen hedelmät nähdään.
Mopoilla ja mopoautoilla ajetuissa onnettomuuksissa loukkaantuu satoja ihmisiä vuosittain.
Ennakkoratkaisussa vuokranantaja ei katkaissut vuokrasuhdetta, vaikka maksut lyötiin täysin laimin.
Romahdusta ei ole näköpiirissä, sanoi OP Ryhmän Reijo Heiskanen tiedotustilaisuudessa.
Julkisten palveluiden rahoitus on harvojen harteilla, sanoo Sami Pakarinen.
Koiran tai kissan omistajat eivät ole perillä maahantulovaatimuksista.
Veikkauksen kuponkipelien rekisteröintipaikko astui voimaan tänään.
Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti hiipui huhtikuussa lähelle nollaa.
Jarno Limnéllin mukaan liikkeellä olevaan informaatioon pitää suhtautua kriittisesti, mutta viestejä Valko-Venäjältä kannattaa seurata.
Hallitusneuvotteluiden työryhmissä on kuultu jo noin 540 asiantuntijaa.
Ostaisitko omistusasunnon Kojamon vuokrakohteesta?
Nappia painamalla saa välituntivalvojan puuttumaan esimerkiksi koulukiusaamiseen.
Ylimääräisestä veronkorotuksesta luopuminen parantaisi Suomen kilpailukykyä, sanoo Veronmaksajien Teemu Lehtinen.
RKP:n kansanedustaja on vastustanut hallitukseen osallistumista perussuomalaisten kanssa.
Uudistuotannon supistuminen nostaa vuokria, ennakoi Kojamo.
Otkes aloitti tutkinnan Espoon onnettomuudesta.
Tasavallan presidentti toteaa, että Espoon onnettomuusuutinen pysäytti.
Kävelysillan romahduksessa loukkaantuneita hoidetaan neljässä HUSin sairaalassa.