Pentti Perttula
Säteilyä energianlähteenä käyttävästä sienilajista voidaan kehittää säteilysuoja kosmista säteilyä vastaan.
Voimakas radiosäteily voi korruptoida kriittisen datan lentokoneen ohjausjärjestelmässä.
Viranomaiset odottavat sosiaalisten jännitteiden ja rikostenmäärän yhä kasvavan.
Kuluvana vuonna maan kaupallisessa ilmailussa on nähty kaksi maahansyöksyä, joissa on kuollut yhteensä 53 ihmistä.
SIPRI listasi teollisuuden talouskehityksen ja ongelmat.
Iranilaisia kiinnostaa teknologia, jolla voidaan varmistaa ydinaseiden toimivuus ilman koelaukaisuja.
Venäjä on jatkossa ongelmissa viivästyneiden ja riittämättömien hoitojen vuoksi.
Vapaaehtoinen kurssi antaa perustaidot miehittämättömiin järjestelmiin.
Kiinalaiset tavarantoimittajat tekevät häpeilemättömästi voittoa tuotteista, joita Venäjällä tarvitaan.
Sotilasasiantuntijan mukaan droonimuurin uusi merkitys johtaa harhaan.
Noin neljännesvuosisadan tauon jälkeen on maan taistelukoneilla käytössä matalalentoon tarkoitettuja harjoitusalueita.
Kiina alkoi etsiä keinoja satelliitti-internetin häiritsemiseksi, kun se oli havainnut järjestelmän tehokkuuden Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Ajoneuvojen myynti on pudonnut tammi-lokakuussa 25 prosenttia verrattuna viime vuoteen.
Kiina on aiemmin tehnyt vastaavia sopimuksia luonnonvaroista Mongoliassa ja Afrikassa.
Freezing Winds -harjoitukseen osallistuu yhteensä 20 taistelualusta.
Yli 4500 yksityisyritystä velkoo saataviaan valtionyhtiöiltä ja valtion virastoilta.
Uusi taksien kotoistamislaki vaatii takseja luopumaan ulkomaisista automerkeistä.
Yli 3300 vierastaistelijan tiedetään saaneen surmansa sodan aikana.
Kiina yritti värvätä Lontoossa henkilöitä, jotka olivat ”yhden askeleen päässä” korkean prioriteetin parlamentaarikoista.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Euroopalla on ollut "viimeinen rauhan kesänsä”.
Kreml sai lokakuussa öljy- ja kaasutuloja 27 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Itänaapurin asukkaiden odotetaan omaksuvan asenteen, jossa ”elämä on tärkeämpi kuin lomapakko”.
Öljynvienti ylittää reippaasti YK:n pakotteiden asettaman rajan.
Siteerauksien määrän perusteella presidentti on myös johtava tiedemies.
Kartellien jäseniä on liittynyt Ukrainan ulkomaisten vapaaehtoisten yksiköihin saadakseen koulutusta FPV-droonien käytössä.
Nykymenolla joiltakin yhtiöiltä loppuvat koneet jo vuonna 2028.
Analyysi osoittaa, missä voisi tehokkaasti vaikuttaa Venäjän taistelukoneiden tuotantoon.
Asianajajan mukaan löytäjä tuskin saa mitään.
Teknologia hyödyntää tekoälyä, joka muokkaa ”muuria” reaaliajassa havaittujen maalien lentoratojen mukaisesti.
Puolustusliiton pääsihteeri kehottaa yhä laajentamaan teollisuuden kapasiteettia.
Pakkosiirrettäviä epäillään käytettävän Kremlin Siperian kehitysohjelman toteuttamiseen.
Yhtiöiden välistä kiistaa yritetään ratkaista puolustusministeritasolla ennen vuodenvaihdetta.
Yhdysvaltojen asettamat pakotteet ovat myös vähentäneet voimakkaasti Aasian maiden öljyn ostoa Venäjältä.
Iranin pääkaupungissa ei ole satanut syksyllä yhtään - ensi kertaa yli sataan vuoteen.
Nato arvioi Britannian uuden nopean toiminnan yksikön tammikuussa.
Jos Lontoo valitsee Raybirdin, on se valtava menestys Ukrainan puolustusteollisuudelle.
Baku reagoi huonontuneisiin suhteisiin Kremlin kanssa ja uhkailuihin lähentymällä länttä.
Muusikoiden soittimet takavarikoidaan ”turvatoimina”.
Tukholma pyrkii nopeuttamaan puolustusvoimiensa nykyaikaistamista.
Pohjois-Koreasta on tulossa Moskovan riveihin 6000 uutta sotilasta.
Raytheon selvittää, voisiko AMRAAM-ilmataisteluohjusta alkaa valmistaa Alankomaissa.
Venäjällä kehotetaan päiväkoteja perustamaan omia museoita sotilaalliselle erikoisoperaatiolle.
Stoptime-bändin jäsenten pidätyksistä ja tuomioista alkaneet vastareaktiot ovat johtaneet uusiin pidätyksiin.
Valtion menoja valvova alahuoneen komitea ja tarkastusvirasto eivät ole tyytyväisiä puolustusministeriön toimintaan.
Alun perin NHIndustries vaati Norjan hallitukselta 430:tä miljoonaa euroa.
Joissakin maissa edes nopeilla uudistuksilla ei vältetä hallinnon roolin uudelleen miettimistä.
Kyberoperaatioissa vallinnut anarkia halutaan lopettaa.
ISS pudotetaan viiden vuoden päästä ”avaruusalusten hautausmaalle”.
Ilmavoiman tarve on kuitenkin historiallisen korkea.
Tavoitteena on parantaa sotilaiden suorituskykyä ankarissa olosuhteissa ja parantaa selviytyvyyttä taistelussa.
Lakiluonnos mahdollistaa reservin käytön paljon laajemmin kuin virallinen ilmoitus antaa ymmärtää.
Puolustusteollisuuden on paljon helpompi osoittaa, että heidän tuotteensa toimii, jos se on käytössä Ukrainassa.
Strategiajulkaisu on suunnattu valmistelemaan Nato-liittolaismaita vuoteen 2030.
Ruoanjakelussa on ongelmia niin Pohjois- kuin Etelä-Siperiassakin.
Moni Iskandereissa käytetty raaka-aine on tuontitavaraa.
Esittelykoneen on määrä lentää vuonna 2027.
Myös Libya osallistuu aktiivisesti venäläisen öljyn salakuljetukseen.
Poliisi keskittyy suunnittelemattomaan pysähdykseen matkan aikana.
Brittien opas käy läpi vakoojien keinoja ja vaikutuskanavia.
Tuotantovolyymi on ollut lähes kymmenen prosenttia pienempi kuin heinäkuussa.
Tekoälystä voi olla monenlaista hyötyä, mutta nykyiset sovellukset eivät toimi kaikessa.
Ruotsi tarvitsee seuraajan Gripenille samoin kuin Saksa Eurofighterille.
Maa on kaksinkertaistanut puolustusvoimiensa koon vuodesta 2014.
Puolustusvoimiaan vahvistava maa on suurhankintojen lomassa unohdellut asioita.
Maan asevoimien koneet alkavat tulla käyttöikänsä päähän.
Hankintaan sisältyy muun muassa seitsemän asejärjestelmää ja simulaattoreita.
Kuluvana vuonna venäläisvalmistajat ovat pystyneet toimittamaan lentoyhtiöille vain yhden uuden koneen.
Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö vaatii lopettamaan navigointisatelliittien signaalien häirinnän.
Kiinnostus liittyy puolustussektorin kasvavaan yhteistyöhön Turkin kanssa.
Venäjä on pommittanut energiainfrastruktuuria syksystä 2022 alkaen.
Kaupan yksityiskohdista sopiminen saattaa kuitenkin viedä kuukausia.
Kreml joutuu muun muassa leikkaamaan terveydenhuollon ja julkisen liikenteen menoja.
Heikentyvä varanto vaatii joka vuosi suurempia ponnistuksia vain tuotannon ylläpitämiseksi.
Viidennes bensiinin kotimaisesta kysynnästä jää täyttämättä.
Unkarilla olisi vaihtoehto, mutta se tarkoittaisi maan suurimmalle öljy-yhtiölle pienempiä voittoja.
Kylmän sodan aikana Ruotsilla oli salainen ydinaseohjelma.
Koneiden tuonnin arvellaan liittyvän Donald Trumpin kannanmuutokseen Kremliä kohtaan.
Ukrainalaisten Dronocide-operaatiossa tuhottiin kymmeniä droonioperaattorien asemia.
Rajanylitystietojärjestelmän teknologisten vaatimusten täyttäminen lankeaa rajaviranomaisille.
Kiistassa on kaikuja 1980-luvulta, jolloin Ranska irtautui yhteiseurooppalaisesta hävittäjäohjelmasta.
Rikollisjärjestöjen asevarastot pitkin Eurooppaa ovat Moskovan pieniä etuvartioasemia maiden sisällä.
Presidentti kovensi retoriikkaansa Venäjää vastaan.
Lockheed Martinin kehittämän miehittämättömän siipikoneen prototyypin on määrä lentää kahden vuoden sisään.
Talousahdingossa kamppaileva diktatuuri ei ole saanut lupailtua teknologia-apua Moskovalta.
Byrokratiasta ja hajanaisista vastatoimista ei ole vastusta hajautetuille, edullisesti toteutetuille häirintäoperaatioille.
Mahdollisessa Taiwanin konfliktissa sukellusveneiden rooli voi olla suurempi kuin missään sitten toisen maailmansodan.
Ukraina on pommittanut öljynjalostamoja kuluvana vuonna jo 40 kertaa.
Vladivostokissa kuultiin räjähdysten sarja.
Elämän pidentämistä koskevaa tutkimusta kiihdytetään jo kansallisella projektilla.
Yritysten tietyt ominaisuudet tekivät niistä tärkeitä Leonardon suunnitelmalle.
USA testasi uutta meritorjunta-asetta realistisissa olosuhteissa.
Järjestelmä mahdollistaa tiedon ja henkilöiden seurannan verkossa, verkkosivustojen sulkemisen ja VPN-työkalujen estämisen.
Valko-Venäjän ja Venäjän diplomaattien liikkumiselle Schengen-alueella vaaditaan rajoituksia.
GHOSt-satelliitit erottavat maanalaisen rakenteen ja spektrianalyysi kertoo vaurioista.
Puolustushankinnat ovat edelleen varsin pirstaloituneita ja kalusto kirjavaa.
Euroopan maiden on lopetettava öljyn ja kaasun ostaminen Moskovalta.
Moskovan asevientiä hoidetaan käteiskauppoina.
Tanska lienee lähempänä sota-alusten hankintaa Britanniasta kuin Ruotsi.