Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Jarno Limnéll korostaa, ettei hyökkääjä ole luopumassa imperialistisista tavoitteistaan.
Näyttelyssä on kattava otanta sodan aikaisia ja sotaan liittyviä esineitä ja dokumentteja kaikilta osapuolilta.
Omasta taloudestaan on huolissaan 80 prosenttia työssäkäyvistä vastaajista.
Kansanedustajan mielestä Petteri Orpon puheet ovat ristiriidassa kokoomuksen esitysten kanssa.
MPK koulutti viime vuoden aikana yhteensä lähes 23 000 henkilöä, ja koulutuskertoja kertyi yhteensä yli 60 000.
Kenraalimajuri evp:n mukaan 2A6 on parempi niin suojan, liikkuvuuden kuin tulivoiman osalta.
Tasavallan presidentin mukaan Suomi pyrkii edelleen puolustusliiton jäseneksi yhdessä Ruotsin kanssa.
Paketin suuruus on yhteensä noin 6,78 miljardia euroa.
Lapsilla yleisin anafylaksian aiheuttaja on jokin ruoka-aine, kuten pähkinät, maito ja kananmunat.
Yritysten mukaan kustannusnousu on syönyt kannattavuuden ennätysalhaalle.
Järjestöt esittävät, että yritysten ja yrittäjien verotusta ei kiristetä ja ansiotuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa.
Takuun alaisissa autoissa öljynvaihdon kanssa tulee olla erityisen tarkka.
Tuoreen raportin mukaan moninkertainen koulutus ei johda parempaan työmarkkinakehitykseen edes keskipitkällä aikavälillä.
Viimeisimmän järistyksen tuhoista ei toistaiseksi ole tietoa.
Omaa varautumista voi parantaa pienilläkin teoilla.
Verohallinto suosittelee hoitamaan mahdolliset veroasiat alkuviikon aikana.
Edelliseen vuoteen verrattuna päivittäistavarakaupan myynti kasvoi viidellä prosentilla.
Kansanedustaja muistuttaa, että kauppojen olutvalikoima laajeni vahvojen oluiden vapautuksen myötä.
Uuden järistyksen voimakkuudeksi on mitattu 7,5.
Kansanedustajan mukaan lähtökohtana on oltava, että junamatkan aikana pystyy työskentelemään samalla tavalla kuin toimistoympäristössä.
Uransa lopettanut tsekkitähti vaatii liigan johtoa vastuuseen tapahtuneesta.
Käyntimäärät kasvoivat lähes kaikissa maakunnissa.
Ainoastaan 14 prosenttia asioi mieluiten pankkikonttorissa.
116117-numeroon soitettujen puheluiden määrät lisääntyivät monilla hyvinvointialueilla loppuvuonna.
Ylikomisario muistuttaa, että oranssia valoa eteen saa näyttää ainoastaan vilkut ja rekkavalot.
Asiantuntijan mukaan leväperäinen taloudenpito ajaa talouden suoraan lamaan.
Pääkaupunkiseudulla ollaan muuta maata tyytyväisempiä julkiseen liikenteeseen.
Blokkipolitiikka ei saa kyselyssä kansalaisten kannatusta.
Osuus on jopa suurempi kuin koronaepidemian alkuvaiheessa.
Helsingin käräjäoikeus määräsi artikkelin poistettavaksi.
Ystävänpäivä on toiseksi suosituin korttisesonki heti joulun jälkeen.
YTK arvioi tammikuun työttömyysasteeksi yli seitsemän prosenttia.
EK:n Penna Urrila sanoo menosäästöjen olevan väistämättömiä, mutta tulevaisuuden osaamisesta ei saa tinkiä.
Ex-pääministeri arvostelee olympialaisten avaamista venäläisille urheilijoille.
Kyselyn mukaan suurin yksittäinen syy ongelmille on pula etenkin lähihoitajista.
Korkeat arvot ovat yhteydessä kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Dmitri Gusevin ehdotuksen taustalla on Venäjän pienentynyt väkiluku.
Kansanedustajan mukaan velka syö Suomen tulevaisuutta.
Liitto huomauttaa, että pörssisähkön ajoittain korkea hinta voi ajaa pienituloiset kotitaloudet ahtaalle.
Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tulee kuluneeksi 78 vuotta.
Elinkeinoelämässä vertailtiin naapurimaiden "saavutuksia".
Työskentely-ympäristön viihtyisyyttä pystytään parantamaan pienilläkin resursseilla.
Tutkimuspäivänä hoitamatta oli 325 lääkärin tehtävää, joihin haettiin mutta ei saatu tekijää.
Molemmat uusista hylkäysperusteista koskevat ajoneuvon polttimoita.
Tyypillisesti huijausviesteissä vastaanottajaa pyydetään lähettämään pankkitietonsa palkinnon lunastamiseksi.
Usein värväysoperaatio alkaa arkipäiväiseltä vaikuttavalta yhteydenotolla.
Entisen pääministerin mukaan nykymaailmassa kaikki voidaan aseistaa.
Lämpötilat jäävät pakkasen puolelle ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Luotettavalla tiedolla nähdään olevan suuri merkitys poikkeusoloissa ja kriisitilanteissa.
Terhi Koulumies pelkää nopeasti nousevien korkojen ajavan Suomen velkakierteeseen.
Katkoksia havaittiin ainakin Teamsissa ja Outlookissa.
Nuorten työntekijöiden jaksamisongelmat ovat lisääntyneet.
Perinteisesti kiehuvan veden on peloteltu lyhentävän viemäriputkiston käyttöikää.
Kuluva viikko on ollut jopa seitsemän astetta keskiarvoja lämpimämpi.
Nykyisellä kehityksellä valtion vuosittaiset velkakulut ylittävät puolustusbudjetin.
Tarkasta kuvausajasta ja -paikasta ei ole tietoa.
Säännöistä piittaamattomuus tuli kuljettajalle kalliiksi.
Entisen pääministerin mukaan nyt tarvitaan kärsivällisyyttä ja kylmiä hermoja.
Pilvet syntyvät, kun matalapaineen keskus törmää vuoristoon.
Sinuhe Wallinheimon mukaan kansanedustajien tärkein tehtävä on parhaan mahdollisen tulevaisuuden turvaaminen tuleville sukupolville.
Liitot ilmoittivat edellisistä työtaistelutoimista viikko sitten.
Henkilöt valitaan satunnaisotannalla.
Sari Sarkomaan mielestä on perusteltua myös vapauttaa ravintoloiden ja pienpanimoiden ulosmyynti muiden kuin väkevien juomien osalta.
Entisen pääministerin mukaan suurimmat esteet nykyajan diplomatialle ovat uhriutuminen, "whataboutismi" ja itsepäisyys.
Pekka Haaviston mukaan ykkösvaihtoehtona on edelleen maiden yhtäaikainen jäseneksi tuleminen.
Oppositiojohtajan mukaan Aljaksandr Lukashenkan hallinto on lopettanut laillisen hallituksen esittämisen.
Lämpötilat kohoavat viikon edetessä plussan puolelle.
Entinen tiedustelueversti ei usko Leopardien radikaalisti muuttavan sodankäyntiä.
Diagnostiikkajohtajan mukaan uudistuksen keskeisenä ongelmana on kannustimien puute.
Naiset kutsutaan aluetoimistoiden järjestämiin valintatilaisuuksiin, jotka pidetään huhtikuussa.
Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa, ettei varmennuskoodeja saa koskaan lähettää eteenpäin.
Kansanedustajan mukaan on ilmiselvää, että seuraava hallitus joutuu puuttumaan valtion velkaantumiseen.
Venäjän kerrotaan tarvitsevan lisää joukkoja rintamalle.
Tutkimusten mukaan osa koronaviruksen aiheuttamista immuunipuutoksista eivät parane enää koskaan.
Valtionvelan korkokulut nousevat tänä vuonna 2,6 miljardiin euroon.
Viikonloppua vietetään poutaisessa pakkassäässä.
Valmistaja perustelee päätöstä vähäisellä kysynnällä.
Kuljettaja sai piittaamattomasta käytöksestä maksettavaksi 22 päiväsakkoa.
Yli puolet on harkinnut palvelun käytöstä luopumista.
Sanna Marin myönsi huolen valtion velkaantumisesta. Kansanedustaja ei ole puheista vakuuttunut.
Rehtori ei allekirjoita opettajien kertomuksia ilmapiiriongelmista.
Sään kylmenemisen myötä tiet voivat muuttua liukkaiksi.
Ohjeistuksen mukaan ministerin on erotettava vaalikampanjansa mahdollisimman selvästi ministerin tehtävistä.
Paketti sisältää haupitseja, kranaatinheittimiä ja ammuksia.
Jatkossa Maahanmuuttovirasto myöntää kaikki tilapäisen suojelun luvat 4. maaliskuuta 2024 asti.
Kansanedustajan mukaan lainsäädännössä on porsaanreikä.
Kotitalouksien maksaman sähkön hinnassa on suurta vaihtelua riippuen sopimuksen tyypistä ja solmimisajankohdasta.
Yleisimmät häirinnän kanavat ovat vastausten perusteella Facebook, sähköposti ja Twitter.
Europarlamentaarikon mukaan maan mukanaolo estää sen tekemiin ihmisoikeusrikoksiin puuttumisen.
Euromääräisesti eniten nousivat yhteisövero, henkilöasiakkaiden tulovero ja arvonlisävero.
Tutkimuksessa havaittiin, että hengitysvaikeudet ovat yleisempiä rokottamattomien keskuudessa.
Työmaalla vallitsi jopa epätietoisuus siitä, kenen palveluksessa kyseiset työntekijät ovat.
Haittaohjelmat pyrkivät yhä useammin naamioitumaan laillisiksi ohjelmistoiksi.
Pakotteiden myötä Venäjän talous on yhä riippuvaisempi Kiinaan suuntautuvasta viennistä.
Lukema on yli kolminkertainen jäsenmaiden keskiarvoon nähden.
Viranomaiset eivät ole vielä kommentoineet onnettomuuden syytä.
Yli puolet ulkomaisomisteisista yrityksistä suunnittelee toimintansa laajentamista ensi vuoden aikana.