Artikkelit: Nato

Ehdottomasta Nato-kielteisyydestä on yhdessä yössä siirrytty puhdasoppiseen Nato-myönteisyyteen, eikä asiaa edes ihmetellä.
Ruotsin ex-pääministerin mukaan länsi tukee Ukrainan asevoimien kehittämistä.
Jussi Niinistön mukaan Ukrainalle on sallittava iskut strategisiin kohteisiin Venäjällä.
Suomen maantieteellinen sijainti ja puolustuskyky tekevät UPI-johtajan mukaan maasta tärkeän liittolaisen.
Ruotsin suurin sanomalehti korostaa Suomen roolia maan Nato-prosesissa.
Puolustusministerin arvioi, että Naton näkemys Venäjästä pääuhkana on selkeytynyt.
Venäjän provosoitumisen pelko saattaa ukrainalaisdiplomaatin mukaan kääntyä itseään vastaan.
Sauli Niinistö totesi uuden turvallisuuspoliittisen aikakauden alkaneen Suomessa.
Tutkijan mukaan maiden välit ovat läheisemmät kuin koskaan aikaisemmin.
Kansanedustajan mukaan puolustusliiton tuki on vahva ja pitkäaikainen.
Kollektiivinen puolustus on kenraali Christopher Cavolin mukaan ajankohtaisempi kuin vuosikymmeniin.
Suomen puolustusministeri huomauttaa Ukrainan sodan osoittaneen, että Euroopan puolustusteollisuuden kapasiteetti on alimitoitettu suhteessa puolustusmateriaalin kasvaneeseen kysyntään.
Viron ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan mukaan heikkouden osoittaminen Venäjälle saattaa johtaa vielä suureen katastrofiin.
Vilnan huippukokouksella oli tasavallan presidentin mukaan historiallisia ulottuvuuksia.
Entinen Viron puolustusministeriön johtava virkamies ei pidä huippukokouksen Ukraina-tukea kummoisena ja manaa Euroopan maiden saamattomuutta puolustuksen vahvistamisessa.
Naton huippukokouksessa otettiin Ukrainan presidentin mukaan merkittäviä askelia eteenpäin.
Alueen ilmatila on määrä avata kaikkien Nato-maiden ilmavoimien rajoittamattomaan käyttöön.
Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi Ranska, Saksa, Britannia ja Yhdysvallat antaisivat turvallisuustakuut ilman, että ne osallistuisivat suoraan sotaan.
Päätöspaketin yhtenä osana yksinkertaistetaan Ukrainan tietä liittouman jäseneksi.
Iro Särkän mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaa geostrategista tasapainoa.
Ukrainan presidentin mukaan epävarmuus motivoi Venäjää jatkamaan terroriaan.
Sauli Niinistö kiitti suomalaisia Naton huippukokouksessa Vilnassa.
Tasavallan presidentin mukaan tämä on suuri päivä Suomelle.
Jens Stoltenbergin mukaan Vilnan huippukokouksessa tehtiin jo historiaa.
Ukrainan tie Naton jäseneksi noussee keskeiseksi teemaksi.
Uutinen väitti Suomella ja Ruotsilla olevan pitkä historia sodanaikaisesta neutraliteetista.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja toteaa Suomen raivanneen Ruotsille tietä puolustusliittoon.
Pitkän linjan amerikkalaisdiplomaatin mukaan Ukrainan Nato-jäsenyys on Euroopan turvallisuuden tae.
Turkin presidentti haluaa koplata maansa EU-jäsenyyden Ruotsin Nato-jäsenyyteen.
Viro pyrkii varmistamaan Naton Vilnan-huippukokouksessa, että Itämeren aluetta käsitellään liittokunnan puolustusjärjestelyissä yhtenä kokonaisuutena.
Ex-valtiosihteerin mukaan Suomen on vahvistettava USA-suhdettaan.
USA:n presidentti voi asiantuntijan mukaan hyödyntää Helsingin-vierailun julkisuutta kotimaassaan.
Puolustusliiton täysjäsenyyteen on entisen suurlähettilään mielestä määriteltävä selkeä polku.
John Allenin mukaan Naton on pohdittava Ukrainan sodanjälkeistä asemaa.
Virolaistutkijan mukaan lännen turvallisuus on rakennettava oletukselle, että Venäjä säilyy imperialistisena valtiona.
Puolustusministerin mukaan Natossa varaudutaan uuteen vahvan puolustuksen aikakauteen.
USA:n vahva tuki ja maanantain huipputapaaminen ovat ex-lähettilään mukaan askel eteenpäin.
Liittymiskutsun esittäminen ei velvoittaisi puolustusliittoa sotatoimiin Venäjää vastaan.
Tutkijatohtorin mukaan tulos kertoo kansalaisten vahvasta Nato-kannatuksesta.
Joakim Paasikiven mukaan isku Lviviin on jatkumoa hyökkääjän tekemille terrori-iskuille.