Satu Schauman
Satu Schauman on Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja.
Väestökadosta kirjan tehnyt Risto Murto pitää suurimpana riskinä, että vanheneva Suomi alkaa kaihtaa muutoksia. Asioita on uskallettava tehdä toisin.
Terveystarkastukset pitäisi Jan Schugkin mielestä pystyä jollain tavoin kohdentamaan niille, joilla on eniten terveysongelmia.
Varman ylilääkärin Jan Schugkin mielestä nykyajan työelämä kaipaa pikemminkin puolin ja toisin joustoja, mitä tulee myös yhteydenottoihin työajan ulkopuolella.
Valtionvelan kasvu huolettaa laajalti suomalaisia, ilmenee ajatuspaja Toivon kyselytutkimuksesta.
Sosiaali- ja terveysalaa koettelee jo nyt historiallinen työvoimapula, muistuttaa espoolaisvaltuutettu.
Suomalaispoliitikkojen mukaan keskusteluissa unkarilaisten kanssa ei asetettu ehtoja Suomen Nato-ratifioinnin tielle.
Ex-tiedustelupäällikkö voi puhua suoraan nyt myös menneistä. Hän kertoo saaneensa puolustusliitto-puheista Ruotsin kanssa lähinnä päänsärkyä.
Eduskunnan puhemies ei lähtenyt arvioimaan, miten mahdolliseen oikeusvaltiokritiikkiin aiotaan vastata.
Kokoomusjohtajan mielestä hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä.
Prikaatikenraali evp Juha Pyykösen mukaan Ruotsin panos puolustussuunnitteluun voitaisiin ottaa Natossa jo huomioon.
Upseeriliiton ja MTV Uutisten kyselyssä lähes 90 prosenttia katsoo, ettei Ruotsia pidä jäädä odottelemaan.
Suomen päätös saattaa loppuun Nato-lainsäädäntö merkitsee tutkija Matti Pesun mukaan sitä, ettei Suomi jää enää odottelemaan Ruotsia.
Tutkija Matti Pesun mukaan Suomen Nato-jäsenyyden aikataulu on nyt Turkin käsissä.
Henri Vanhasen mukaan kohu tutkijoiden roolista herättää kysymyksen, halutaanko meillä palata kylmän sodan aikaan.
Kansliapäälliköiden mukaan työvoiman saatavuus on keskeinen talouskasvun pullonkaula.
Viron ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ihmettelee Suomen ja Ruotsin vahvaa viestiä mennä Natoon yhdessä.
Arto Rädyn mukaan Suomi voi joutua tekemään päätöksiä myös yksin, mutta ensin on katsottava, mitä Turkki oikeasti tekee.
Ministeriö pitää ennenaikaisena sitovien organisaatiomuutosten tekemistä Nato-jäsenyyteen liittyen.
Arto Rädyn mielestä erillisten toimijoiden myötä kokonaiskuva saattaa jopa heikentyä.
Kokoomusjohtajan mielestä satojen miljoonien veronkiristykset "lyövät korville" kunnianhimoista työllisyystavoitetta.
Kokoomusjohtaja hämmästelee Puheenaihe-haastattelussa SDP:n aikeita kuitata miljardien sopeutukset työllisyyden kasvulla ”ilman yhtään tointa”.
Pääesikunnan mielestä puolustus- ja ulkoministeriön roolia voisi sen sijaan vahvistaa.
Ministeriön lausunto pääministerin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta valmistuu tällä viikolla.
Kansliapäällikkö Juha Majanen korostaa, että satojen miljoonien eurojen pitäisi kohdentua juuri hoitotyöhön.
Oppositioryhmät katsovat välikysymyksessään, ettei hallituksella ole suunnitelmaa velkaantumisen pysäyttämiseksi.
Pekka Haavisto arvioi Nato-prosessiin tulevan lykkäystä, mutta vakuuttaa turvallisuussitoumusten olevan voimassa.
Valtuustoa luotsaava Harri Koskela sanoo puolueloikan taustalla olleen vakava harkinta.
Toimittaja kuvaa, miten hänen isänsä tilanne motivoi lähteä mukaan vaikuttamaan.
Kenraali Jarmo Lindbergin mukaan tekninen yhteensopivuus on saattanut hakemusprosessissa yllättää.
Ministerin mukaan yksityiskohtia Suomen mahdollisesta tuesta ei ole turvallisuussyistä avattu.
Ministeri korostaa Puheenaihe-haastattelussa puolustuksen perustan olevan kunnossa ja viittaa myös olemassa oleviin verkostoihin.
Kokoomuksen ja SDP:n varapuheenjohtajat kiistelivät STTK:n paneelissa myös sote-uudistuksen vaikutuksesta.
Mikko Savolan mukaan tuki Ukrainalle on koordinoitava yhdessä.
Suomen osallistumisen yksityiskohdissa luotetaan puolustusvoimien asiantuntemukseen.
Europarlamentaarikko Heidi Hautala katsoo, ettei ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan pitäisi käyttää tällaisia puheenvuoroja.
Kim Mattson tukee yritysten varautumista turvallisuusympäristön muututtua.
Joka toinen suomalaisista katsoo, että puolue on tärkeämpi kuin ehdokas.
Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan jos EU:ssa ei kyetä löytämään yhteistä ratkaisua, Suomellakin on arvioinnin paikka.
Terveysjohtajat pelkäävät rokotusten laajentamisen pahentavan julkisen terveydenhuollon tilannetta entisestään.
Kansanedustaja Wille Rydman ilmoitti tänään eroavansa kokoomuksesta.
Linkkejä ei pidä avata eikä viesteihin vastata, tiedottaa Espoon kaupunki.
Tasavallan presidentti on nimittänyt uudeksi viestintäpäällikökseen Riikka Hietajärven.
Europarlamentaarikon mukaan kun juna on jo liikkeellä, ei Suomi pysty kertomaan kannoistaan juuri mitään.
Vuonna 2018 vireille pantu kansalaisaloite olisi rajannut ilotulitteiden käytön vain ammattilaisille.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja ei pidä ehdokkuutta kevään 2023 eduskuntavaaleissa ajankohtaisena.
UPI:n johtaja arvioi Puheenaihe-haastattelussa, ettei Ukrainan sodan loppu ole vielä 2023 näköpiirissä.
Varapuheenjohtaja Matias Mäkysen syytöksiä liittyen sähkökriisin ratkaisujen valmisteluun ei haluttu lähteä kommentoimaan.
Ulkoministeriön ex-virkamiehen Kristiina Häikiön mukaan presidentti Mauno Koivisto ei olisi voinut lähteä tukemaan inkeriläisten vaatimuksia autonomiasta.
Kristi Raikin mukaan Venäjän intresseissä on lietsoa puheita tulitauosta, jotta maa voisi kerätä lisää voimia sodan jatkamiseen.
Valtiovarainministerön loppuraportin mukaan veron käyttöön ottoa tulisi arvioida vasta myöhemmin.
Yksityiset toimijat odottavat vielä selkeämpää kansallista linjausta siitä, ketkä tehosterokotteita saavat.
Tavoitteena on, että rokotteita voisivat saada myös muut kuin riskiryhmään kuuluvat.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä julkisen vallan tulisi ottaa johtorooli uhkaavan ekokatastrofin takia.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten ryhmäjohtajat katsovat, ettei hallituksen ratkaisuihin voi käytännössä enää vaikuttaa.
Selvitys maakuntaverosta on määrä julkistaa ensi viikolla.
Puolustusministeri kommentoi, miksi kokoomuksen esitys tukikohdista elokuussa ei kelvannut keskustalle.
Autoritäärisille valtioille poliittiset tavoitteet ajavat kaiken muun yli, todettiin Liberan raportin paneelikeskustelussa.
Aalto-yliopiston rahoituksen professori korostaa velkaantumisen kytkeytyvän myös ulkoiseen turvallisuuteen.
Jarmo Lindberg sanoo nähneensä komentajavuosinaan selvästi, että Nato on ja pysyy kovan sotilaallisen ytimen ratkaisuna Euroopassakin.
Tutkimuksessa kantansa kertoneista yrittäjistä 48 prosenttia äänestäisi kokoomusta ja 16 prosenttia PS:ia.
Ministeri Thomas Blomqvistin mielestä tasa-arvolaki kaipaisi kokonaisuudistuksen ensi vaalikaudella.
Tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist ottaa Puheenaihe-haastattelussa kantaa myös, miksi ministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 13 naista ja yksi mies.
Terveysoikeuden professori vaatii rahoituksen siirtämistä tulonsiirroista sote-palveluihin.
60 vuotta täyttävä ex-triathlonisti sanoo, että ihminen jaksaa paljon enemmän, mitä itse kuvittelee.
Isompi osuus kuin koskaan kannattaa myös puolustusmäärärahojen korottamisesta nykyisestä.
Myös Yhdysvaltojen myönteinen vaikutus on kansan silmissä vahvistunut selvästi, ilmenee MTS:n tutkimuksesta.
Kokoomusjohtajan mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamisessa on kyse kokonaisuudesta.
Kokoomusjohtaja katsoo Puheenaihe-haastattelussa, että ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa kaikille on kysymys oikeudenmukaisuudesta.
Verkkouutiset haastatteli ekonomisteja, jotka toivovat poliitikoilta kauasnäköisyyttä ja avoimuutta.
Puolueiden laajalti kannattaman T&K-verovähennyksen uskotaan nyt etenevän eduskunnan kautta.
SDP:n varapuheenjohtajan mielestä aloite ei täytä parlamentaarisen sovun kriteereitä.
Joka päivä noin kolme tilaa lopettaa toimintansa, katsotaan välikysymyksessä.
Ulkoministerin mukaan Puola harkitsee Naton neljännen artiklan mukaisten konsultaatioiden pyytämistä.
SDP:n varapuheenjohtajan mielestä talouden tasapainottaminen on perusteltua noususuhdanteessa.
SDP:n varapuheenjohtaja sanoo Puheenaihe-haastattelussa, että tavoite julkisen talouden tasapainosta riippuu siitä, ollaanko noususuhdanteessa.
Entiset pääministerit pohtivat, onko meillä syytä itseruoskintaan.
Pääministeri korosti hallituksen välikysymysvastauksessa neuvotteluprosessin tärkeyttä.
Keskustan eduskuntaryhmä on päässyt sopuun välikysymysvastauksen muotoilusta.
Tasavallan presidentti korosti, ettei Suomi ole ulkoapäin joutunut suuremmin arvostelun kohteeksi.
Kenraali Timo Kivisen mukaan Puolustusvoimien palkkalistoilla on tällä hetkellä vajaat 13 500 henkilöä.
Tasavallan presidentti korosti puheessaan, ettei Suomella ole minkäänlaisia aikeita tuoda ydinaseita maaperälleen.
Varapuheenjohtajan mukaan kevään eduskuntavaaleista on saatava "selvä vaalivoitto".
Varapuheenjohtaja Markus Lohi ennakoi pääministerin ymmärtäneen, miten tärkeää metsien ennallistamisasetuksen vastustus on keskustalle.
Kirjassa Pitkä tie Natoon avataan syitä, miksi poliitikot eivät tarttuneet mahdollisuuksiin viedä Suomi Natoon.
Naton pääsihteeri korostaa puolustusliiton jatkavan työtään, jotta Unkari ja Turkki ratifioivat jäsenyydet.
Suomen maksuosuuden kasvuun vaikutti Britannian ero EU:sta.
Lähetekeskustelu ministerien karenssilainsäädännöstä käydään tänään täysistunnossa.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan reilu kolmannes ei näe akuuttia uhkaa.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyssä erottuvat etenkin vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat.
SDP:n varapuheenjohtaja ei suostu avaamaan menoleikkausten euromäärää, osuutta tai kohteita ensi vaalikaudella.
Venäjän kehitystä luotaava suorasukainen UPI:n raportti sai monet poliitikot takajaloilleen.
Vähemmistöhallitukseen liittyvät pelot olisi syytä päivittää, kirjoittavat Jyrki Katainen, Veera Heinonen ja Jouni Backman.
Perhe- ja peruspalveluministeriksi tänään palannut Krista Kiuru on hakenut myös Porin kaupunginjohtajaksi.
Hallitus ilmoitti viime viikolla Aki Lindénin suulla joutuvansa lykkäämään mitoitusta. Kiurun paluuta odoteltiin jo syyskuussa.
Pääministeri korosti välikysymysvastauksessaan Venäjän hyökkäyssodan vaikutusta.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mielestä Suomessa on oltava valppaana mahdollisiin lisätoimiin.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja arvioi rajan tilannetta Verkkouutisten videohaastattelussa.
Tutkija Charly Salonius-Pasternak huomauttaa, että Naton viidennen artiklan toimeenpano veisi oman aikansa.