Juuso Laitinen
Suomen Yrittäjät toivoo hallitukselta pidempikatseisuutta.
Muun muassa EU:n ennallistamisasetus hiertää hallituksen välejä.
Uusia autoja rekisteröidään vähiten sitten 1990-luvun lamavuosien.
Denis Skopin varoittaa Venäjän koulutusjärjestelmän täydellisestä tuhoutumisesta.
Kim Berg pitää potkuja kostona äänestä potilasturvallisuuslain puolesta.
Kiinteistönvälitysyrittäjän mukaan olemassa on myös asunto-osakeyhtiöiden konkurssivaara.
Sademäärät ovat tavallisia, lämpötiloissa usean asteen ero keskimääräisiin.
Suomen ammattilittojen keskusjärjestön mukaan säästöniksit eivät riitä pienituloisille.
Sopimuksen purkaminen voi aiheuttaa ongelmia Saudi-Arabian ja Turkin kaltaisten maiden kanssa.
Tunguska-ilmantorjuntavaunu on tehokas mutta hankala käyttää.
Amerikkalaisprofessori kuvaa maan tilannetta pelottavaksi.
Sotahistorioitsijan mukaan Venäjä on historiansa vanki.
Hätätilanteissa Fingrid voi katkaista sähköt ilman ennakkovaroitusta.
Venäjän joukot rakentavat puolustuslinjaa Itä-Ukrainaan.
Kokoomuskonkarin mukaan hallitus ei kykene laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.
Pääministerin mukaan ratifioinnin aikataulua on mahdoton ennakoida.
Ilman kriisejä hallituspuolueiden aatteelliset erot olisivat Mika Lintilän mukaan korostuneet voimakkaasti.
Suomi siirtyy talviaikaan sunnuntain vastaisena yönä.
Vakooja osallistui kuukausi sitten EU:n tuella järjestettyyn hybridisotaan keskittyneeseen koulutukseen.
Suomen, Ruotsin ja Turkin välisistä neuvotteluista on välitetty Yhdysvaltoihin erittäin positiivista palautetta.
Tuuli on voimakkaimmillaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Lymanista paenneet venäläisjoukot jättivät jälkeensä runsaasti ammuksia ja muita tarvikkeita.
Valko-Venäjällä ei tahdota sotia muiden intressien puolesta.
Hormin sulkupeltien kiellon vuoksi Keski-Euroopassa myydään erilaisia takkoja kuin Suomessa.
Juri Kerpatenko kieltäytyi poistumasta Hersonista.
Toistaiseksi syksy on ollut sateinen.
Iranin kerrotaan toimittavan Venäjälle ballistisia ohjuksia.
Hintatason nousuun ei palkkaneuvotteluissa kannata vedota.
Viimeisen luonnonvaraisen Delissea argutidentata -kasvin luultiin kuolleen vuonna 2002.
Euroshopper-juoman reseptiä muutettiin kesällä.
Ukraina on iskenyt kaupunkiin aiemminkin.
Zero covid -politiikkaa on arvosteltu laajalti myös maan sisällä.
Lamaa ei Rakennusteollisuuden pääekonomistin mukaan ole edessä.
Tutkimustulosten mukaan valtaosa sähköpotkulaudoilla loukkaantuneista on päihtyneitä.
Ylikulkusillalle ripustettiin Xi Jinpingiä vastustavia lakanoita.
Uuden Siltasairaalan on määrä avautua helmikuussa.
Yhdysvaltojen tilannetta kuvataan Eurooppaa huomattavasti valoisammaksi.
Vähemmistöjä kerrotaan pakkovärvätyn enemmän kuin etnisiä venäläisiä.
Excalibur -ammuksia on kuvattu jopa HIMARSia pelottavammaksi.
Hallituksen olisi hyvä varautua tukitoimiin, arvioivat asiantuntijat.
Ulkoilu ja ruutuajan vähentäminen ehkäisevät näköongelmia.
Lakiesitys ministerien karenssiajasta on herättänyt arvostelua.
Vladimir Putinin kerrotaan käyttävän eliitin kahnauksia valtansa pönkittämiseen.
Pääministeri kertoi täysistunnossa olevansa huolestunut velkaantumisesta.
Länsi tarkasteli maata tutkijan mukaan vain Venäjän suodattimen läpi.
Lymanin alueella käytiin ankaria taisteluita useiden viikkojen ajan.
Sotilaille tarjotaan vaihtoehtoa todennäköiselle kuolemalle.
Anne Applebaum toteaa Vladimir Putinin laajentaneen taisteluaan toisinajattelijoita vastaan.
Lämpötilasta ennakoidaan ajankohdalle tyypillistä.
Terveydenhuollon jonoutuminen heijastuu myös opiskeluhuoltoon.
Valtiotieteen tohtorin mukaan seuraava epäonnistuminen voi tulla aiempia tuhoisammaksi.
Alus valmistettiin asetehtaan osaomistajalle vuonna 2014.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan työvoimapulan taklaaminen on hyvinvointialueiden suurimpia haasteita.
Tuhottuja panssarivaunuja kerrotaan olevan 2377.
Strategisesti tärkeän Lymanin vapautus aiheuttaa suuttumusta hyökkääjässä.
Merkittävimpänä toimena lämmityksen pienentäminen.
Kokoomusedustajan mukaan Vladimir Putinin sotakassan rahoittaminen on lopetettava.
Kunta-alalla lähihoitaja tienaa keskimäärin noin 2000 euroa kuussa.
Kokoomusedustajan mukaan Suomen ongelma on ylikireä laintulkinta.
Tasavallan presidentin mukaan Suomessakin on syytä valppauteen.
Pumppujen kylmäaineilla on toimitusjohtajan mukaan lisäksi merkittävä päästöpotentiaali.
Tässä on monta asiaa mutkalla, kertoo sairaalan johtava ylilääkäri.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilta tuli perjantaina 1476 venäläistä Suomeen.
Venäjän kerrotaan kiduttavan vankeja niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Asteroidin lentoradan muuttamiseen tähtäävä koe on ensimmäinen laatuaan.
Nosto-automaateista saa käteistä venäläisillä China UnionPay -korteilla.
Koronavirus on kahtena aiempana vuonna vienyt sijaa influenssalta.
Ohjuskoe oli maan 19. tänä vuonna.
Suvi-Anne Siimes toteaa, ettei talouden tasapainottamista voi sivuuttaa hallitusneuvotteluissa.
Vankien pakottaminen taisteluihin rikkoisi Geneven sopimusta.
Laillisten väylien kerrotaan tällä hetkellä riittävän maahantuloon.
Ehdotus nostosta tuli marraskuussa asevelvollisuuden kehittämistä pohtineelta parlamentaariselta komitealta.
Shahed-136 -lennokkeja on kuvattu potentiaaliseksi vastavoimaksi HIMARS-raketinheittimille.
Venäjän miehittämien alueiden "kansanäänestyksissä" kerätään ääniä sotilaiden saattelemana.
Kokoomusedustajat ovat huolissaan leikkauksen vaikutuksista.
Suomessa ei vielä ole kansallista laaturekisteriä sydänpotilaiden hoidon toteutumisesta.
Kokoomusedustaja ei osta Markus Rauramon selityksiä.
Vihreiden puheenjohtaja syyttää oppositiojohtajia jälkiviisaudesta.
Venäjä pyrkii hidastamaan vastahyökkäystä tuhoamalla patoja.
Kameroita on käytössä noin 120.
Sähkölämmitteisten talojen myyntiaika on pidentynyt.
Jarno Limnéll toteaa hyökkääjällä olevan huonoja ja vielä huonompia onnistumisen edellytyksiä.
Sateiden paikat ja ajoitukset vaihtelevat päivittäisennustuksissa.
Miehittäjän Itä-Ukrainassa järjestämät "äänestykset" on tuomittu laajalti.
Pohjois-Korea suosittelee maskien käyttöä marraskuusta alkaen.
Venäjän presidentti varoitti uusista iskuista siviili-infrastruktuuriin.
Euroopan talousjärjestelmä on Vesa Kanniaisen mukaan pilattu.
Venäjän heikkouksia kuvataan paljon sen vahvuuksia merkittävämmäksi.
Molemmat maat syyttävät toisiaan aselevon rikkomisesta.
Taiwanin puolustuskykyä pilkataan Weibossa.
Journalisti ei ymmärrä, miksei Venäjän sotarikoksiin ole puututtu kovemmin.
Ukrainan vastaisku on saanut opettajat toisiin aatoksiin.
Venäjä on ryhmittäytynyt uuteen puolustuslinjaan Donbassin rajalle.
Korkojen nousu tuntuu asuntovelallisten lompakossa.
Lokakuun alun ennakoidaan olevan tavanomaista lämpimämpi.