Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan sisäministerin ja presidentin Kreikka-linjauksissa on eroa.
Vihreiden mustavalkoinen linja on helppo, kun uhattu raja ei ole oma.
Valtiovarainministerin mukaan julkisuudessa pyöritellyt luvut ovat spekulaatiota.
Hallitus päättää liikenteen päästöjen leikkaamisesta syksyllä.
Kreikka ei ota turvapaikkahakemuksia vastaan Turkin rajalta tulevilta.
Juhana Vartiaisen mukaan hallitus ei aio tehdä oikeita työllisyyden uudistuksia.
Vihreiden ja vasemmistoliiton kannatus laski, keskusta nousi.
Taistelukenttä-videon kehutaan vangitsevan hybridisodan raivokkuuden.
Venäläismiestä epäillään tshetsheenibloggarin murhan yrityksestä.
Ville Tavio kertoo yllättyneensä hinnasta.
Supertiistain voitot herättivät entisen varapresidentin kampanjan henkiin.
Kokoomuksen kansanedustaja pohtii nuuskan laillistamista ja verottamista.
OP:n ennusteen mukaan talous ei kasva tänä vuonna.
Cecilia Magnussonin mukaan nikotiini muuttaa aivojen toimintaa.
Supertiistaina jaetaan kolmasosa esivaalin valitsijaäänistä.
Haalarin ja kaasunaamarin sanotaan suojaavan kaikilta myrkyiltä ja taudinaiheuttajilta.
Sergei Lavrovin mukaan Nato ei halua tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa.
Kokoomuksen Kai Mykkäsen mielestä laki ei toimi päästökompensaatioiden kohdalla.
Uusia kuolemantapauksia ilmoitettiin vuorokaudessa 18.
Eduskunnassa vastustetaan ajatusta lapsilisään kajoamisesta.
Suomessa on todettu yhteensä seitsemän koronatapausta.
Kreikka kutsuu siirtolaistilannetta asymmetriseksi uhaksi.
Asiantuntijan mukaan kyberturvallisuudesta puhutaan hämmentävän vähän.
Viranomaiset pyrkivät estämään viruksen leviämistä.
Helsinki on käynnistänyt kaupunkilaisille tarkoitetun koronaviruspuhelimen.
Finnair joutui luopumaan päästöhyvityspalvelustaan tutkinnan takia.
Poliisihallitus on katsonut päästöhyvitykset rahankeräyslain alaiseksi toiminnaksi.
Lyhyen kantaman ohjusten tyyppiä ei tiedetä.
Rajeev Suri jättää tehtävänsä Nokian toimitusjohtajana.
Pääkaupunkiseudulla on ryhdytty karanteenitoimiin koronatartuntojen vuoksi.
Etlan Aki Kangasharjun mukaan Suomi ei ole vieläkään toipunut romahduksesta.
Kreikka ei hyväksy lainkaan turvapaikkahakemuksia kuukauteen.
Talouslehti Economistin mukaan koronavirus kehittyy pandemiaksi.
Ruotsin sosiaalidemokraattien Nato-vastaisuuden kerrotaan heikentyvän.
Vasta valittu kansanedustaja sai diagnoosin vain päiviä ennen kuolemaansa.
Alexander Gremitskikhin mukaan Naton aikeet voivat muuttua.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä vasemmistoliiton Twitter-kohu edellyttää selvitystä.
Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Twitter-tililtä lähetettiin tappouhkauksia.
NATO-lähettiläät keskustelevat Syyrian tilanteesta.
Venäjä lisää voimaa Välimerellä Idlibin tilanteen kiristyessä.
Asiantuntijan mukaan Syyrian Idlibin tilanne on riistäytymässä käsistä.
Suomi käyttää EU-maista eniten rahaa sosiaaliturvaan suhteessa BKT:een.
Ulkoministeriön johdolla perustettu työryhmä valmisteli kotiutuksia ISIS-leiriltä.
Diagnosoimatta jäävät tapaukset vauhdittavat viruksen leviämistä.
Norjan tiedustelupalvelun mukaan Venäjä on erityisen kiinnostunut arktisista alueista.
WHO:n asiantuntija Bruce Aylward kehottaa ottamaan oppia Kiinan toimista.
Juha Saarinen kiittelee kokoomuksen avausta terrorismilakien uudistamisesta.
Toiselle kierrokselle menisivät kyselyn perusteella Pekka Haavisto ja Olli Rehn.
Bellingcatin mukaan GRU:n agentti toimi diplomaattistatuksen turvin.
Kansanedustaja Pia Kauman mielestä kaukolämpöön siirtymistä voisi tukea.
Terrorismia koskevaa lainsäädäntöä tulee puolueen mukaan kiristää.
Martin Hurt muistuttaa, että Nato suojelee jäseniään.
Kai Mykkäsen mukaan verorahoitteisten palveluiden osuus palkkasummasta uhkaa kasvaa liian suureksi.
Sotapelissä USA vastasi Venäjän ydiniskuun samalla mitalla.
Poliisin peiteoperaatio paljasti terroristin.
Venäjän kerrotaan antavan oppitunteja elektronisessa sodankäynnissä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja arvostelee uutista hallituksen kriisistä.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä paikallinen sopiminen tulisi ulottaa kaikkiin yrityksiin.
Amerikkalaisjohdon vastaus ydiniskuun vaihteli pelaajien mukaan.
Mikael Kirkko-Jaakkola huomauttaa taksin vievän ovelta ovelle.
Kokoomuksen Jukka Kopran mukaan omiltakin alkaa loppua usko keskustaan.
USA:n tiedustelu paljasti iskusuunnitelman Sveitsin viranomaisille.
Poikkeuksellisen tilanteen taustalla ovat mahdollisesti puutteelliset päätökset.
Hypon Juhana Brotherus varoittaa Vaken rahojen poliittisesta käytöstä.
Pistotilojen perustaminen vaatisi erillislain säätämistä.
Syyte saatetaan nostaa jo ennen kesää.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ei tue esitystä huumeiden käyttötiloista.
Huumeiden käyttö Helsingin keskustakirjasto Oodissa yllätti päättäjät.
Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä opiskelijaa ei pidä rangaista työnteosta.
Kansanedustaja jättää varapuheenjohtajan tehtävät kesän puoluekokouksessa.
Paperialan tukilakko uhkaa laajeta kaikkiin satamiin.
Lentoasema-alueen savikon muuttaminen rakennuskelpoiseksi on suuri urakka.
Ukrainan armeijan kerrotaan menettäneen asemiaan etulinjassa.
Sisäministeriössä selvitetään helpotusta kielteisen päätöksen saaneiden työlupien saantiin.
Tekijää epäillään lievästä vahingonteosta.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Suomen ongelmat ovat rakenteellisia.
Kokoomuksen Heikki Vestmanin mukaan järjestelmä ei kannusta ahkeruuteen.
Venäjän turvallisuuspalvelu rakensi varoittavan vaikuttamiskampanjan.
Potilaiden kerrotaan pyytäneen lääkäriltä tanssiopetusta.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö valitaan hakijoiden joukosta
Vasemmistoliiton kansanedustajan ja valtuutetun mukaan vaikeneminen on vaihtoehto.
Koronavirukseen on sairastunut ja kuollut paljon ilmoitettua enemmän ihmisiä.
Sotaharjoitus paljasti Kiinan ilmavoimien heikkouksia.
Hallitus selvittää alaikäisten turvapaikanhakijoiden hakemista Suomeen.
Ekonomistin mukaan epidemia voi ajaa risteily-yhtiöt pulaan.
Perussuomalaiset tarjoaa hallitukselle yhteistyön kättä.
Naisia ei vihreiden mukaan tule käskeä synnyttämään uusia veronmaksajia.
Kokoomuksen mukaan maan talouden laiminlyönti iskee arkeen.
Kenraalimajuri Li Deyi toimii tekoälytutkijana.
Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mukaan huoltosuhteen heikkenemiseen on puututtava.
Opetusministerin mukaan alueellinen eriytyminen lisääntyy voimalla.
Väestöllinen huoltosuhde jakaa ekonomistin mukaan kunnat kahteen kastiin.
Laserasetta voitaisiin mahdollisesti käyttää ilmatorjuntaan.
Sähköisten viisumien kerrotaan helpottavan Venäjän värväystoimintaa.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan PS:n politiikalta puuttuu uskottavuus.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan perussuomalaiset ja vasemmisto vastustavat uudistuksia.
Viro aikoo antaa mahdollisuuden nostaa työeläkkeen heti.