Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Tänä vuonna on tehty 1 440 myönteistä turvapaikkapäätöstä.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä talouspolitiikan tulisi tähdätä työllisyysvaikutusten maksimointiin.
Pääministeri antoi suurelle valiokunnalle selvityksen Brexit-suuntaviivojen hyväksymisestä.
Kiina pelkää Pohjois-Korean tilanteen kiristyvän sodaksi.
Ihmisoikeusjärjestön selvityksen perusteella Syyrian hallinto on käyttänyt toistuvasti kemiallisia aseita.
Venäjän presidentin mukaan väitteet vaaleihin vaikuttamisesta ovat tuulesta temmattuja.
Opetus- ja kulttuuriministerin mukaan unelmista ei ole syytä luopua.
Selvityksen perusteella Venäjän valtaapitävien ja Vladimir Putinin kriitikoiden joukossa sattuu erikoisia kuolemia.
Hankkeen vetäjän mukaan suurmoskeija yhdistäisi Suomen muslimit.
Vastapelaajat saattoivat hieman pyrkiä pois Venäjän presidentin tieltä.
Yhdysvaltojen ISIS:tä vastaan taisteleva erikoisyksikkö on surmannut valtavat määrät jihadisteja.
Historioitsijoiden ja salaliittoteoreetikoiden odottama päivä lähestyy. Sen toteutumisen voi estää vain Yhdysvaltojen presidentti.
ISIS-jihadistijärjestö menettää kovaa vauhtia taistelijoita ja tukijoita.
Maarit Korhosen mukaan tyttöjen menestyksestä ei innostuta.
Lim Hye-jin näki käsittämättömiä julmuuksia Pohjois-Korean vankileireillä.
John Kirbyn mukaan epäonnistuneetkin ohjuskokeet vievät Pohjois-Korean aseohjelmaa eteenpäin.
Meteorologin mukaan keli voisi olla pääkaupunkiseudulla vieläkin kehnompi.
Eduskunnan varapuhemies sanoo, ettei voi kannattaa alkoholin saatavuuden lisäämistä.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula haluaa saada alkoholilakiluonnoksen ensi viikolla eduskuntaan.
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan Emmanuel Macron johtaa selvästi Ranskan presidentinvaaleja.
Tietovuotaja saa Venäjän ulkoministeriön edustajan mukaan päättää itse, jääkö hän Venäjälle.
Alkotaksin lakimies aikoo valittaa Helsingin hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen.
Pohjois-Korean eliitti pitää johtajaansa heikkona.
Amerikkalaiset ja brittiläiset tiedustelukoneet operoivat Venäjän alueiden lähistöllä hävittäjävierailun aikana.
Keskustan Antti Kurvisen mukaan päästöjä on alennettava, mutta ei autoilijoita kurittamalla.
Venäjän Ukrainalta kaappaaman Krimin niemimaan lehdistö on maailman vähiten vapaiden joukossa.
Saudiarabialaismies on saanut kuolemantuomion ateismista ja jumalanpilkasta.
Pohjois-Korea syyttää Yhdysvaltoja aggressiosta.
Pohjois-Korean tilanne ei ole asiantuntijoiden mukaan niin kireä kuin väitetään.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja on tyytyväinen puoliväliriihen painotuksiin.
Novaja Gazeta on löytänyt uutta tietoa Ukrainan lentoturman takana olleista tahoista.
Valtiovarainministeriö kumoaa juhlarahoja koskevan asetuksen.
Etsintäkuulutettu entinen pietarilaisvirkamies otettiin kiinni Helsingissä.
SDP:n puheenjohtajan mielestä 1918 sota syntyi epäoikeudenmukaisuuden ja demokratiapuutteen vuoksi.
Alkoholin etäkauppaa koskeva oikeusjuttu voi tarkoittaa suuria muutoksia alkoholilakeihin.
Helsingin hovioikeuden mukaan alkoholin etämyynnin kielto on osin ristiriidassa EU-oikeuden kanssa.
Tiedustelua aiotaan valvoa sekä parlamentaarisesti että viranomaisvoimin.
Vladimir Putinin ex-vaimolla ja salatulla tyttärellä on hulppeat huvilat samalla alueella Ranskassa.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä Länsimetron kustannuksien kohdalla on kyse avoimuusasiasta.
Richard Dearloven mukaan Yhdysvaltojen presidentillä voi olla velkoja Venäjälle.
Yhdysvallat on suorittanut ensimmäisen päivitetyn B61-ydinpommin pudotuskokeen F16-hävittäjästä.
Pertti Suhosen mielestä vaalitulosta ei ole kuvattu johdonmukaisesti.
Suurmoskeija-hankkeen rahoituksen mukana tulee salafistista ideologiaa, arvioi Atte Kaleva.
Jukka Tarkan mukaan Donald Trump on viestittänyt Naton oven olevan auki halukkaille.
Veteraanikansanedustajaa ei haittaa, jos jokin muu liike ajaa sosialidemokratiaa SDP:tä paremmin.
Alkoholin nettimyyntikielto ei suojele kansanterveyttä vaan Alkon monopolia.
Puolustusministeri kannattaa reservipoliisijärjestelmän perustamista.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja toivoo kaikkien puolueiden miettivän tiedustelulakia suomalaisten turvallisuuden kannalta.
Venäjä pitää Yhdysvaltojen suhteitaan huonoimpina sitten kylmän sodan päivien.
Yhdysvaltojen presidentti voi menettää venäläisarvonimensä.
Tukholman rekkaiskusta epäilty Rahmat Akilov on tunnustanut tekonsa.
Yhdysvaltojen ohjusisku syyrialaiseen tukikohtaan oli sotilaallisesti merkityksetön.
Venäjän media kuvaa Syyrian tilanteen ajaneen Donald Trumpin ja Vladimir Putinin vastakkain.
Perussuomalaisten Timo Soini jättää vaalitappion kärsineen puolueen puheenjohtajuuden.
Pääministeri sanoo ennustaneensa keskustan jäävän kokoomuksen ja SDP:n taakse.
Jussi Halla-aho on saamassa Helsingissä enemmän ääniä kuin Sampo Terho.
Kokoomuksen Jan Vapaavuori sai ylivoimaisesti eniten ennakkoääniä Helsingissä.
Europarlamentaarikko on tulossa valituksi Helsingissä.
SDP oli ennakkoäänten suurin puolue. Perussuomalaisten kannatus putosi reippaasti.
Venäjä on vetäytynyt sopimuksesta, jonka tarkoituksena on estää välikohtaukset Syyriassa.
Venäjä valitsi olla reagoimatta Yhdysvaltojen iskuun, sanoo Mark Galeotti.
Venäjän laivasto lähettää sota-aluksensa takaisin itäiselle Välimerelle.
Yhdysvallat teki ilmaiskun tukikohtaan, jossa on myös Venäjän kalustoa.
Turvapaikanhakijoiden palautuslentoja tehtiin viime vuonna 30.
Yhdysvallat on tehnyt ohjusiskun Syyrian hallituksen joukkojen tukikohtaan.
Suomi on kokoomuksen kansanedustajien mukaan valmis kieltojen ja kontrollin korvaamiseen vastuulla ja vapaudella.
Kansanedustajan mukaan taksialan sääntelyn keventäminen on vaaraksi.
Venäjä käy Baltiassa infosotaa suurella työkalupakilla.
Vihreät tietävät, mikä on kaikille parhaaksi, eivätkä suvaitse eri mieltä olevia, sanoo Ville-Veikko Rantamaula.
Kokoomuksen Jan Vapaavuori on selvästi suosituin ehdokas Helsingin pormestariksi.
Kolmen suosituimman puolueen joukko on tiivis.
Elokuvien sankarit kärsivät harvoin samoista vaivoista kuin konnat.
Latvian puolustusministeriö varoittaa maassa olevista Naton sotilaista leviävistä vääristä tiedoista.
Pohjoiskorealaisten hakkereiden kerrotaan nähneen ainakin osia sotasuunnitelmista.
Venäjän sotilasteollisuuden käyttöön huipputeknologian salakuljetuksesta epäilty yhtiö toimitti kymmeniä tavaraeriä Suomeen.
Venäjän mukaan Syyrian presidentti Bashar al-Assad ei ollut kemiallisen iskun takana.
Yhdysvalloissa kaavaillaan uusia tiukkoja maahantulosäännöksiä.
Kuluttaja maksaa tuulivoimatuen sähkölaskussaan.
Xi Jinping onnitteli itsenäisyytensä satavuotisjuhlaa viettävää Suomea.
Presidentin vierailu sotkee Helsingin keskustan liikennettä.
Uniongelmat saattavat altistaa sydänkohtauksille ja aivoverenkiertohäiriöille
Amerikkalaisasiakirjat paljastavat suomalaisyritysten liittyvän kymmenien miljoonien eurojen salakuljetusoperaatioon.
Valtiollisen median mukaan Pietarin iskuista puhutaan yrityksinä kääntää huomio pois Venäjän mielenosoituksista.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Pietarin metroiskun selvittämiseksi tehdään kaikki mahdollinen.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Suomi maksaa hintaa kaupungistumisen jarruttamisesta.
Pietarin iskun silminnäkijät kuvaavat tapahtumia metrossa kaoottisiksi.
RenTV:n kuvissa näkyy väitetysti Pietarin iskuista epäilty henkilö.
Presidentti ja ministerit lähettivät osanottonsa Pietarin uhrien omaisille.
Venäjän viranomaiset löysivät Pietarista toisen pommin.