Britannian pääministeri David Cameron on ilmoittanut aloittavansa mittavan selvitystyön islamistien epäillystä soluttautumisesta julkisen sektorin virkoihin.
Poliisi ei voi luonnehtia kokonaista ryhmää yrittäjiä rikollisiksi vain sen takia, että he myyvät tavaraa halvalla, ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen sanoo.
Kreikan Kara Tepen järjestelykeskuksessa käsitellään yli tuhat turvapaikanhakijaa joka päivä. Heistä puolet sanoo tulevansa Syyriasta. Moni kuitenkin valehtelee.
Korean sota oli Neuvostoliitolle kuivaharjoittelua pitkään valmistellulle suunnitelmalle, jonka toteutuminen olisi johtanut suursotaan ja ydinaseiden käyttöön Euroopassa.
Ruotsin armeijan väistyvä komentaja Sverker Göranson sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että vieraan vallan sukellusvene loukkasi Ruotsin aluevesiä viime vuoden lokakuussa.