Markus Mäki
Vapautettujen vankien joukossa oli muun muassa Azovstalin puolustajia.
Presidentin mukaan Suomi ja Ruotsi haluavat puolustusliiton jäseniksi niin pian kuin mahdollista.
Huijaus on rakennettu Paypalissa tehdyn aidon maksupyynnön kautta.
Anna Dolgarevan mukaan ukrainalaiset lapset täytyy kouluttaa uudelleen.
Toomas Hendrik Ilves varoitti venäläisten miehityksestä jo vuonna 2014.
Ilmoitus on tehtävä, jos tilaisuuteen osallistuu jatkuvasti yli 200 henkilöä.
Kansanedustajien mukaan pääministeri ei vastannut opposition kysymykseen.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan talous on 12 miljardia alijäämäinen vuonna 2027.
Presidentin mukaan Ukraina ei aio neuvotella alueiden luovutuksista.
Suomalaisten väitettiin esimerkiksi hamstraavan leipää nälänhädän varalle.
Ydinvoimalassa joudutaan tekemään ylimääräinen venttiilihuolto.
Ministeri kiistää lähettäneensä pilkkaviestin keskustan eduskuntaryhmälle.
Kansanedustajan mukaan painotettua opetusta pitäisi lisätä Helsingissä.
Turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset on rajattu lakon ulkopuolelle.
Kansliapäällikön mukaan talouskasvu ei riitä paikkaamaan valtion talouden alijäämää.
Asiantuntijan mukaan Eurooppa ei ollut valmis sotatalouteen.
Asiantuntijan mukaan Kreml joutuu tekemään muutoksia suunnitelmiinsa.
Ville Valkosen mukaan keskusta on puskenut velkaantumisen yli 10 miljardiin.
OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toivoo, että virheistä otetaan opiksi.
AKT:n lakko näkyy pitkittyessään esimerkiksi kauppojen hedelmäosastolla.
Entinen pääministeri sanoo, että kysymykset ovat usein johdattelevia.
Henri Vanhasen mukaan Turkki haluaa torjua syytökset Venäjän myötäilystä.
Kansanedustajan mukaan liitto horjuttaa koko kansankunnan venettä.
Viimeiset kolme vuotta Aura Salla on toiminut Metan Brysselin yhteiskuntasuhdejohtajana.
Mikael Pentikäisen mukaan AKT:n lakko iskee suomalaiseen duunariin.
Kansanedustajan mukaan työtaistelut ovat keino taistella tasaisemman tulonjaon saavuttamiseksi.
Autojono oli pysähtynyt edessä olevien liikennevalojen vuoksi.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan “jokaisen pallon perässä ei kannata hätäillä”.
Puolueen ehdokkaiden vastaukset eroavat vaalikoneessa myös palveluiden kohdalla.
Vasemmistoliiton kannattajat eroavat selvästi muista.
Kansanedustaja perustelee mieltymystään koalition kannatuksella.
Jyri Lavikaisen mukaan Venäjän ydinaseuhkaukset eivät ole uskottavia.
Ruotsalaiset kertovat arvostavansa esimerkiksi naapurimaan puolustuskykyä.
Mick Ryanin mukaan hyökkäykset vaativat hyvin koulutettuja ja varustettuja sotilaita.
Asiantuntijan mukaan koronalla on ollut tuhoisat vaikutukset nuorten hyvinvoinnille.
Ekonomistin mukaan talous on ajautunut "tekniseen taantumaan".
Päällysteeseen syntyneet reiät voivat aiheuttaa vaurion auton renkaalle.
Vieraskieliset äänestävät harvemmin kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvat.
Viranomaisten mukaan ainakin 225000 ihmistä oli ilman sähköä.
Kansanedustajan mukaan velkatahti on hirmuinen.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Suomi tarvitsee talouskasvua.
Ilman apuvälinettä itsensä vetäminen takaisin jäälle on hankalaa.
Asiantuntijan mukaan nykyinen asetelma on Venäjälle ongelmallinen.
Pauli Aalto-Setälän mukaan puolueet puhuvat toisilleen viholliskuvien kautta.
Liittojen hallinnot hyväksyivät tuloksen vielä myöhään sunnuntaina.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan nyt on viimeinen hetki pelastaa hyvinvointiyhteiskunta.
Sää on ollut perjantainakin tuulista ja merialueilla on ollut myrskyä.
Lähes puolet kaikista hedelmöityshoidoista tehdään yksityisillä klinikoilla.
Järjestön mukaan maksut tarkoittavat kymmenien tuhansien eurojen menetystä työuran aikana.
Suomalaisten meppien mukaan Ukrainan aikataulu on epärealistinen.
Nikolai Vatutin johti puna-armeijan operaatioita toisessa maailmansodassa.
Valtiovarainministeriö kartoittaa mahdollisia verkonkorotusten kohteita.
Käräjäoikeuden mukaan koulutukset eivät liittyneet ministerin tehtäviin.
Kansanedustajan mukaan kuraattorit eivät pysty seuraamaan poissaoloja.
Ukrainan presidentti sai sankarin vastaanoton Euroopan parlamentissa.
Viime vuonna Suomi myönsi venäläisille yhteensä yli 100000 viisumia.
Toni Alarannan mukaan Ankaran tarkoitusperät ovat vaikeasti arvioitavissa.
Tuulet puhaltavat torstaina 15–20 metriä sekunnissa.
Puolue olisi silti valmis keventämään keski- ja pienituloisten verotusta.
Ministerin mukaan valtion velkaantuminen on jatkunut 15 vuotta.
Britannia aikoo laajentaa ukrainalaisten sotilaiden koulutusta.
Kansanedustaja sanoo, että vahva valtiontalous auttaa heikommassa asemassa olevia.
Kansanedustajan mukaan mielenterveyden ongelmiin on saatava nopeammin apua.
Yksittäiset tuotteet voivat puuttua kaupasta.
SDP:n ex-ministeri väittää, että kokoomus heikentäisi palveluja.
Palvelulla on poliisin arvion mukaan yhteensä noin 3000 käyttäjää.
EK:n toimitusjohtajan mukaan Suomen talous uhkaa ajaa päin seinää.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan suuret raidehankkeet hyödyttävät koko maata.
Tutustuminen lennostoon on osa Mary Simonn valtiovierailua.
Kansanedustajan mukaan hallitus on laiminlyönyt eduskunnan näkemyksen.
Yrittäjän mukaan kukaan ei haluaisi leikata tai priorisoida menoja.
Luontokartoittajan mukaan asiasta olisi voinut kertoa faktojen pohjalta.
Lakkovaroitukset koskevat esimerkiksi varastoja ja myymälöitä.
Kiinan epäillään yrittävän vakoilla muun muassa asevoimien tukikohtia.
Tutkijan mukaan Nato-lainsäädäntö olisi hyvä hoitaa kuntoon heti.
Kokoomusedustajien mukaan viranomaiset joutuvat yhä useammin väkivallan uhan kohteiksi.
Suomessa on edelleen arviolta noin 200000 siruttamatonta koiraa.
Sunnuntaina sää lauhtuu ja Suomeen leviää lumisadealue.
Hawkit harjoittelivat ilmataistelua Horneteja vastaan talvisissa olosuhteissa.
Poliisi käynnistää välittömästi toimenpiteet epäillyn luovuttamiseksi Suomeen.
Neuvottelutulos täytyy vielä hyväksyä liittojen hallinnossa.
Ylikomisarion mukaan kuljettajalla ei ole vähään aikaan asiaa auton rattiin.
Poliisi ei ole saanut selvyyttä epäiltyjen rikosten tekijöistä.
Varsinkin iäkkäämmillä ihmisillä on erityinen riski joutua huijauksen uhriksi.
Valtakunnansovittelija pyysi kaupan alan lakkojen siirtämistä.
Presidentin mukaan Venäjä vastaa länsimaiden aseapuun Ukrainalle.
Portaiden pysäyttämisestä on ollut haittaa matkustajien liikkumiselle.
Venäjän arvioitu vastahyökkäys voisi Henri Vanhasen mukaan muuttaa tilannetta.
Liukuportaiden pysäyttäminen on aiheuttanut matkustajissa ärtymystä.
Ylikomisarion mukaan "korttihyllylle" kertyy nyt aivan liikaa kortteja.
Ministerin mukaan päätös tuplaa tällä kaudella suojellun metsän määrän.
Ensi viikolla sää on näillä näkymin jälleen lauhtumassa.
Asiantuntijan mukaan Leopard-vaunujen ylivoima perustuu moneen asiaan.
Kokoomusedustajien mukaan miinoilla olisi ehdoton hyökkääjää hidastava vaikutus.
Timo Heinonen kysyy, onko hallitus valmis muuttamaan lainsäädäntöä.
Atte Kalevan mukaan venäläisiä ei tulisi päästää urheilukilpailuihin.
Kiinniottoryhmä lensi helikopterilla laivan kannelle ja otti epäillyt tekijät kiinni.
Tuotteiden laputtaminen voi jäädä kokonaan tekemättä.
Lakkovaroituksia on annettu muun muassa kaupan alalle ja liikenteeseen.
Yhtiön mukaan myynnin merkitys on vähentynyt viime vuosina.