Maanantaina julkaistussa raportissa luokitellaan Ruotsin edustan sukellusvenejahti suuren riskin tapaukseksi, josta olisi saattanut aiheutua ihmisuhreja tai sotilaallinen yhteenotto.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo Talouselämä-lehdessä, että keskusta on mukana vain sellaisessa hallituksessa, joka jättää Nato-jäsenyyden auki.
Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa tai siirtää toisiin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuskunnan luottamuksen.
Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lehtisen mielestä seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on kääntää veronkorotuksilla synnytetty noidankehä myönteiseksi kierteeksi, kertoo Kauppalehti.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kannattaa valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) ehdottamaa lehtien tilausmaksujen arvonlisäveron alentamista, Helsingin Sanomat kertoo.
Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Tossavaisen mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman painosti demareita äänestämään maakauppa-aloitetta vastaan.
Venäjä omistaa Suomessa edelleen viisi tonttia, jotka takavarikoitiin Suomessa asuneilta saksalaisilta toisen maailmansodan jälkeen, kertoo Helsingin Sanomat.
Etelä-Suomen Sanomien ja Savon Sanomien selvityksen mukaan eteläpohjalainen Jyrki Mäkynen on vahvin kandidaatti Suomen yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kannattaa valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) esitystä sanomalehtien tilausmaksujen arvonlisäveron alentamisesta, kertoo Savon Sanomat.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia täytyy korjata todella ripeästi, jotta eduskunta ehtisi käsitellä lain.
Noin puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja vajaa puolet tiukentaisi perusteita saada etuuksia, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Kansanedustaja Kimmo Sasin mukaan on erittäin suuri riski, ettei eduskunta ehdi käsitellä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia tällä vaalikaudella.
Akavalle kelvannut malli olisi kasvattanut Verkkouutisten esimerkkihenkilöiden eläkkeitä noin 50 eurolla, mutta se ei olisi täyttänyt kestävyysvajetavoitetta.
Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä moittii kokoomuksen veronkevennyslinjaa, jonka kokoomus rahoittaisi vähentämällä julkisia menoja ja kiristämällä kulutusveroja.
RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund kertoo Helsingin Sanomille, että molemmat RKP:n ministerit aikovat äänestää valtioneuvoston istunnossa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren TVO-esityksen puolesta.
Epäterveelliset elintavat voivat australialaistutkimuksen mukaan paitsi lyhentää elinikää myös aikaistaa dementian ja sitä lievempien muistiongelmien alkua.
Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy on kasvattanut kannatustaan presidenttiehdokkaaksi ja puolueensa puheenjohtajaksi televisioesiintymisensä jälkeen.
RKP:n Stefan Wallin ja KD:n Sauli Ahvenjärvi ovat yhtä mieltä siitä, ettei ministerisalkkujen uusjako ole paikka lähteä uhkailemaan muita hallituskumppaneita.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty vaatii, että parlamentaarisen rahoitusryhmän on selvitettävä mahdollisuus ottaa käyttöön raha seuraa potilasta -malli Suomessa.
Arla on hankkinut tänä vuonna noin 40 uutta maidontuottajaa. Monet tuottajat pohtivatkin, kannattaisiko meijeriä vaihtaa hinnan vuoksi, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Sisäministeriön työryhmä esittää harkittavaksi, että suojelupoliisin ulkomaille lähettämät agentit saisivat lisää oikeuksia tiedonhankintaan, kertoo Helsingin Sanomat.
Lentäjät ja muu lentohenkilökunta sairastuvat melanooma-ihosyöpään kaksi kertaa todennäköisemmin kuin väestö yleensä, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Tuoreessa lastentautiopin väitöstutkimuksessa havaittiin, että syntymänjälkeinen kasvu ja erityisesti pään kasvu on yhteydessä pikkukeskosen älylliseen kehitykseen.
Eläkeneuvottelut ovat edenneet siihen vaiheeseen, että neuvottelijat tarvitsevat yksityiskohtaisia vaikutusarvioita, työmarkkinakeskusjärjestöt tiedottavat.