Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Kuntaperusta on Kuntaliiton mukaan vahva valtti EU:ssa.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä venäläinen Rosatom ei voi saada enemmistöä Fennovoiman ydinvoimalasta, kertoo Aamulehti.
Työeläkevarojen sijoittamisella on jatkossa entistä tärkeämpi rooli eläkkeiden rahoittamisessa, arvioi Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.
Chilen viranomaiset ovat julistaneet kolme maanjäristyksestä kärsinyttä pohjoista maakuntaa tuhoalueiksi.
Yhdysvaltain edustajainhuone on hyväksynyt apupaketin ja miljardin dollarin lainatakauksen Ukrainalle.
Huomattava osa ihmisistä sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön elämänsä aikana. Tuoreen katsaustutkimukseen perusteella niin käy ainakin joka kolmannelle, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Vihannekset ovat tuoreen brittitutkimuksen mukaan hedelmiäkin terveellisempiä.
Keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen mielestä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) yksipuolinen päätös lykätä Suomen ja Venäjän hallitusten välistä talouskokousta on kyseenalainen.
Kaivosyhtiö Talvivaara kertoi tiistaina, että se on saanut Nyrstarilta enintään 20 miljoonan euron lainan.
Konepajayhtiö Metso harkitsee parhaillaan brittiläisen Weir Groupin ehdotusta näiden kahden yhtiön yhdistymisestä.
Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on voittanut Suomen pääomasijoitusyhdistyksen Vuoden kasvunrakentaja -kilpailun.
Liikunta-, kulttuuri- ja palveluseteleitä tarjoava Smartum on valittu Suomen ravistavimmaksi yritykseksi
Suomi on menestynyt hyvin Pisa 2012 -tutkimuksen ongelmanratkaisutehtävissä.
Suomessa toimivien pankkien julkistamien tulostietojen mukaan viime vuonna 2013 toimialan liikevoitot pääsääntöisesti kasvoivat edellisestä vuodesta, kertoo Finanssialan Keskusliitto.
Vain joka kolmas puhelinpalvelukeskus seuraa asiakkaan välitöntä palautetta, kertoo sähköisiä markkinointipalveluita tarjoava SN4Mobile.
Laatua arvostavien ja siitä jopa maksavien tilaajien määrä on LVI-alalla hienoisessa kasvussa, arvioi LVI-Tekniset Urakoitsijat ry.
Huomenna alkava "Sinä teet suojatien" -kampanja kannustaa parantamaan suojatieturvallisuutta itse.
Tsaarien ja presidenttien julkisista puheista väitöksen tehnyt tutkija Anneli Portman näkee yhteyden Aleksanteri I:n ja presidentti Vladimir Putinin puheiden välillä.
Tänään on taas aprillipilojen päivä. Päivän uutisvälineitä seuratessa saa olla tarkkana.
Lihavuus suurentaa riskiä sairastua moniin sairauksiin, mutta kuolleisuuden kannalta alipaino saattaa olla ylipainoa pahempi ongelma.
Tuoreen tutkimuksen mukaan viruslääkitykset auttoivat vähentämään vuosina 2009–2010 sikainfluenssaan sairastuneiden kuolemia, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Ranskan presidentti François Hollande yrittää aloittaa luvun politiikassa kunnallisvaalitappion jälkeen.
Lähimaksaminen onnistuu kaikissa Suomen Lidleissä tiistaista lähtien, kertoo Lidl.
Keskon henkilöstön edustajat ovat tyrmistyneitä yhtiön ilmoituksesta käynnistää jälleen uudet yhteistoimintaneuvottelut.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistuu Brysselissä keskiviikkona EU:n ja Afrikan valtionpäämiesten kokoukseen
Rakennusliiton johto oli halukas jatkamaan myös ensi vuonna alkavalla seuraavalla liittokokouskaudella.
Opintotukea vuonna 2012 saaneiden opiskelijoiden tulot olivat vuonna 2012 keskimäärin 7 800 euroa, kun ne edellisvuonna olivat keskimäärin 7 500 euroa, kertoo Kela.
Turkin pääministeri Tayyip Erdogan on julistautunut voittajaksi maan paikallisvaaleissa.
Kasvuyritysten rahoitusta ja kansainvälistymistä vauhdittavan Vigo-ohjelman tavoite on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan saavutettu kahden vuoden etuajassa.
Ympäristö- ja kehitysjärjestöt vaativat lisää kunnianhimoa Suomen ilmastotavoitteisiin.
Yhdysvaltojen ulkoministerin John Kerry ja Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrov eivät saaneet aikaan läpimurtoa neuvotteluissaan Pariisissa, kertovat uutistoimistot.
Etelä- ja Pohjois-Korea ovat tulittaneet toisiaan kiistanalaisella läntisellä merirajalla.
Itämeren typpirajoitusten voimaantulo saattaa Turun Sanomien mukaan lykkääntyä Itämerellä jopa vuotta 2021 pidemmälle.
Pitkään jatkuva ja liiallinen alkoholinkäyttö on tunnettu dementian riskitekijä, mutta eläkeiässä alkoholin merkitys kognitiivisten mielentoimintojen heikentymisessä ei välttämättä ole niin suuri kuin on arveltu.
Vakavaa masennusta potevat diabeetikot sairastuvat tuoreen tutkimuksen mukaan munuaisten vajaatoimintaan selvästi muita todennäköisemmin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Korkean teknologian tuotteiden vienti supistui viime vuonna Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan viidenneksen vajaaseen 3,5 miljardiin euroon.
Viime vuonna toimeenpannuista lakoista oli 90 prosenttia laittomia, kertoo Elinkeinoelämän Keskusliitto.
Työtuomioistuin tuomitsi perjantaina Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n ja Uudenkaupungin Elintarviketyöläisten ammattioston maksamaan laittomasta lakosta Finnproteinin soijatehtaalla hyvityssakkoa 30 000 euroa.
Virkaa toimittava presidentti Olexander Turtsinov on syyttänyt äärioikeistolaista Oikeaa sektoria epävakauden aiheuttamisesta.
Hallituksen rakenneuudistusten toteuttamisessa painopisteen on oltava syrjäytymisen vähentämisessä ja ihmislähtöisten lähipalveluiden turvaamisessa, vaatii Sininauhaliitto.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma haluaa kunnat mukaan sote-uudistuksen parlamentaariseen valmisteluun.
Puolueet ja niitä lähellä olevat organisaatiot noudattavat puoluerahoitusta koskevia säännöksiä aiempaa tunnollisemmin, arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto.
Suomessa toimivat kaivosyhtiöt raportoivat Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle investoineensa malminetsintään viime vuonna 40 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Vapaa-ajattelijain Liiton mukaan uskonnon harjoittaminen on todellisuutta suomalaisissa kouluissa.
Pellervon taloustutkimus PTT arvioi, että hinnat ovat laskussa maatalousmarkkinoilla.
Keskon tytäryhtiö Kestra Kiinteistöpalvelut ilmoitti torstaina, että se ei osallistu Fennovoiman ydinvoimahankkeen jatkorahoitukseen.
Suomen Yrittäjät haastaa kaikki yrittäjät tukemaan uuden lastensairaalan rakentamista.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF olisi valmis lainaamaan Ukrainalle 10–13 miljardia euroa.
Finnair aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yhtiön hallintoa, tukitoimintoja sekä matkustamohenkilökuntaa. Väkeä saatetaan vähentää yhteensä jopa 680 henkeä.
Luonnonkaasun kulutuksen volyymit laskivat kaasuyhtiö Gasumin toimitusjohtajan Johanna Lammisen mukaan hieman viime vuonna.
Lappeenranta on menestynyt kansainvälisessä kestävän kehityksen kilpailussa hyvin, kertoo ympäristöjärjestö WWF.
Malesialaisen matkustajakoneen etsinnät eteläisellä Intian valtamerelle on keskeytetty huonon sään takia.
Elinkeinoelämän Keskusliiton mukaan yritysten luottamus on edelleen keskimääräistä heikompaa, mutta teollisuudessa on pieniä merkkejä paremmasta.
Kuluttajien näkemykset taloudesta ovat pysyneet ennallaan maaliskuussa, kertoo Tilastokeskus.
Vaikea taloustilanne ei ole heikentänyt suomalaisen työntekijän työkykyä.
Kuntaliiton toimitusjohtajan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mielestä sosiaalipalvelut eivät saa jäädä terveydenhuollon jalkoihin uusilla sote-alueilla.
Yhteisöpalvelu Facebook ostaa virtuaalilaseja valmistavan Oculus VR:n kahdella miljardilla dollarilla.
Kaikkia liikennepolttoaineita ja käyttövoimia tulisi Öljyalan Keskusliiton mielestä kohdella verotuksessa tasapuolisesti.
Suomalaiset kunnanvaltuutetut pitävät merkittävimpänä uusiutuvan energian lähitulevaisuuden tuotantomuotona puuenergiaa.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty pitää välttämättömänä, että kuntaverojen vähennysten korotukset korvataan kunnille, kuten hallitusohjelmassa on päätetty.
Nyt päätetyillä kategorisilla 0,5 prosentin vuotuisilla määrärahaleikkauksilla ei palkansaajajärjestö Pardian mukaan lisätä tuottavuutta.
Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksesta pitää sopua tärkeimpänä kehysriihipaketissa.
Elisaa on kielletty veloittamasta paperisen kännylaskun toimittamisesta 1,90 euroa tai enemmän.
Metsähallituksen rakenteen uudistamisessa on turvattava kansallisomaisuuden käyttöä koskeva demokraattinen päätöksenteko, vaatii Luonto-Liitto.
Verkkokauppa.com listautui tiistaina pörssiin Nasdaq OMX First North -markkinapaikalle.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallitus hyväksyi Red Bull Finlandin liiton uudeksi jäseneksi tiistaina.
Venäjän talouskasvu hidastuu tänä vuonna edelleen huolimatta maailmantalouden ja -kaupan kasvun vilkastumisesta, sillä Krimin tapahtumien vaikutuksesta investointeja lykätään, arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit.
Kokonaisarkkitehtuurin todellisista osaajista on huutava pula, arvioidaan Tietotekniikan liiton alaisesta kokonaisarkkitehtuurin osaamisyhteisöstä.
Valio kertoo ottaneensa maaliskuussa Seinäjoella käyttöön uuden rahkanvalmistuslinja, joka kaksinkertaistaa Valion rahkojen ja maustettujen rahkojen tuotannon.
Kiinan talouskasvun odotetaan tänä ja ensi vuonna yltävän noin 7 prosenttiin, mutta vuonna 2016 kasvuvauhti hidastunee 6 prosentin paikkeille, arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit.
Saksan teollisuuden ja kaupan luottamusta kuvaava Ifo-indeksi laski hiukan maaliskuussa.
Finanssialaa ravistelevat muutokset ovat saaneet alan työntekijä- ja työnantajajärjestöt kehittämään yhteistyössä työelämää.
Noin yhdeksän prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa sai Tilastokeskuksen mukaan toissa vuonna tukea.
Uuden sähkönsiirtoyhtiön Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen lupaa yhtiönsä jatkavan verkkoinvestointeja kaikilla sähkönjakelualueillaan.
Kaivosyhtiö Talvivaara on hakenut poikkeuslupaa lykätä tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksen julkistamista.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra uskoo sote-uudistuksen lisäävän kansalaisten tasavertaisuutta
Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomi elää nykyisin liikaa velaksi, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA.
Lakiuudistus on nostanut tietä pystyyn vammaisten nuorten työllistymisen edessä, arvioi Invalidiliitto.
Ympäristöjärjestöjen mielestä hallituksen pitää kehysriihessä karsia kestävälle kehitykselle haitallisia energia- ja teollisuustukia.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo, että taloustilanteen luonne ja vakavuus on laajalti ymmärretty Suomessa.
Useimmat vaatebrändit eivät tee mitään taatakseen ompelijoille elämiseen riittävän palkan, syyttää Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus.
Energian kokonaiskulutus laski kaksi prosenttia viime vuonna, kertoo Tilastokeskus.
Teollisuuden tuottajahinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 1,3 prosenttia vuoden takaisesta.
EU:n ja Venäjän välinen kauppasota iskisi niin kovaa Suomeen, että se johtaisi arvaamattomiin poliittisiin seurauksiin, varoittaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto.
Vuodenvaihteen ja tammikuun talousluvut olivat sen verran huonoja, että myös Palkansaajien tutkimuslaitos PT on liittynyt ennusteitaan alaspäin tarkistaneiden laitosten joukkoon.
Akava vaatii hallitusta panostamaan kehysriihessään osaamiseen perustuvaan kasvuun.
Valtioneuvoston ehdottama strategisen tutkimuksen rahoitusväline vähentäisi pk-yritysten kehitys- ja kansainvälistymisrahoitusta entisestään, arvioi Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan Jorma Turunen.
Yhdysvallat on lähettänyt etsintäryhmiä Intian valtamerelle auttamaan kadonneen malesialaiskoneen etsinnöissä.
Palkkasumma kasvoi marras-tammikuussa 1,8 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus.
Vähittäiskaupan myynti kasvoi Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta, kun joulukuussa myynti laski 1,4 prosenttia.
Kuluttajahinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa vuodentakaisesti 1,3 prosenttia, kun tammikuussa inflaatio oli 1,6 prosenttia.
Vertailtaessa Suomen kaupunkien majoitusten hintoja kärkisijoja hallitsevat Lapin kohteet, kertoo hotellien hakupalvelu Trivago.
Luonnontieteiden tohtoreiden työttömyyden osuus kaikesta tohtorityöttömyydestä on suhteettoman suuri, arvioi Luonnontieteiden Akateemisten Liitto.
Suomen tuoreen meriliikennestrategian mukaan maamme menestystä tukevat fiksut ja tarkoituksenmukaiset meriliikenneyhteydet.
Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan Jorma Turusen mielestä valtion tulisi kehysriihessä keskittyä säästöihin ja rakennemuutoksiin.
Energiateollisuus ry kertoo jättäneensä ensimmäisten joukossa oman toimenpidesitoumuksensa Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen.
Suomen talous ei kestä uusia verojen korotuksia, varoittavat pankkikonserni Nordean ekonomistit.
Pankkikonserni Nordea ennustaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna vain 0,3 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia.
Asuntomarkkinoiden tunnelmat ovat synkentyneet syksystä, arvioi kiinteistövälitysyhtiö Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
Norjalaisen rahastoyhtiön Skagenin mielestä on äärimmäisen vaikea arvioida, miten osakekurssit kehittyvät Venäjän ja Ukrainan tilanteen takia lähikuukausina.