Uudenlaisilla matemaattisilla menetelmillä voidaan huomioida kalakantojen arvioihin sisältyvät epävarmuudet ja tarjota aiempaa luotettavampia arvioita päätöksenteon tueksi.
Hallitus päätti tiistaina tämän vuoden lisätalousarvioesityksen täydentämisestä 97 miljoonan euron määrärahalla Talvivaaran kaivosta koskeviin mahdollisiin järjestelyihin liittyen.
Opiskelija- ja nuorisoasumisen järjestöt kertovat olevansa erittäin huolissaan tuoreen asumisraportin esityksistä nuoriso- ja opiskelija-asuntokohteiden osalta.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) ehdottaa, että ikääntyneet voisivat valita eri palveluntuottajien välillä sosiaalipalveluissa, esimerkiksi kotiin tuotavissa palveluissa.
Koska ääri-islamistisen ISIL-järjestön muodostama turvallisuusuhka koskettaa myös Suomea, on kokoomuksen eduskuntaryhmän mukaan vahvasti suomalaisten intresseissä osallistua äärijärjestön vastaiseen työhön.
Suomen työnantajat, palkansaajat ja maataloustuottajat vetoavat tiistaina päättäjiin Suomessa ja Brysselissä, jotta EU:n ja USA:n välille syntyisi sopimus vapaakauppa- ja investointikumppanuudesta.
Kokoomusnuoret vaativat nykyisen rahapelimonopolin purkamista, jotta kotimaiset toimijat pystyisivät paremmin vastaamaan digimarkkinoiden vaatimuksiin ja ulkomailta tulevaan kilpailuun.
Lääkäriliitto pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksen valmistelua jatketaan, sillä nyt valmistelun pohjana oleva malli on epäselvä.
Akavan Erityisalojen ammattiliiton teettämän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista pitää hyvänä, että ammattiliitoilla on sananvaltaa työelämän säännöistä sovittaessa.
Kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström (kok.) on samaa mieltä säännöstelystä kuin Finanssialan Keskusliitto.
Jos valtio sitoutuu Pisararata -hankkeeseen, tarkoittaa se Autoliiton mielestä todennäköisesti olemassa olevan väylästön entisestään kiihtyvää rapautumista.
Suomalaista yrityselämää tukevaa kyberturvallisuustutkimusta on lisättävä, esittävät Aalto-yliopisto, VTT, FISC ja Teknologiateollisuus tuoreessa kannanotossaan.
Suomen Yrittäjänaiset kertoo liputtavansa hallituksen periaatepäätökselle edistää kiintiöillä sukupuolten tasapuolisen edustuksen toteuttamista pörssiyhtiöiden hallituksissa.
Yrittäjän vakuutettu työtulo on usein liian pieni suhteessa yrittäjän työpanoksen todelliseen arvoon, arvioi Ilmarisen työkyvyn arviointi- ja kuntoutusosaston osastopäällikkö Tuire Hakonen.
Rakennusteollisuus odottaa asuntorakentamisen jäävän tänäkin vuonna hiljaiseksi ja toivoo valtiolta asuntopolitiikkaa, joka vastaisi kaupungistumiseen.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on toteuttanut yhteistyössä Ylen ja Tampereella toimivan opiskelijoiden innovaatioyhteisön Demolan kanssa 3-5-vuotiaille lapsille suunnatun turvallisuuspelin.
Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtajan Jussi Mattilan mukaan kivirakentajat ovat tehneet jo parikymmentä vuotta töitä kierrätyksen lisäämiseksi ja tuloksia on syntynyt.
Boston Consulting Groupin tuoreen raportin mukaan Itämeren tilaa parantamalla olisi mahdollista luoda jopa 900 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.
Vanhusten kotona tapahtuvan hoidon laadun takaaminen edellyttäisi Eläkeläiset ry:n puheenjohtajan Kalevi Kivistön mielestä nykyistä tehokkaampaa valvontaa.
Puolueiden verkkosivujen esteettömyystestaus on paljastanut puutteita, kertoo Näkövammaisten Keskusliitto. Viiden puolueen sivut ylsivät kuitenkin hyvään yleisarvosanaan.
YK:n turvallisuusneuvosto äänesti tiistaina yksimielisesti Ukrainan tulitauon hyväksymisen puolesta, mutta Yhdysvallat syytteli Venäjää Minskin sopimuksen rikkomisesta.
Kreikan osakemarkkinat notkahtivat heti avautuessaan tiistaina aamulla, kun Euroopan valtionvarainministerit eivät maanantai-iltana saaneet sopua aikaan Kreikan velkojen uudelleenjärjestelyistä.
Metsäteiden korjauksissa voisi Luonnonvarakeskuksen mukaan säästää miljoonia euroja kantavuusmittauksilla, ja teiden kuntoa voisi parantaa tuhkan avulla.
Taistelut jatkuvat kiivaina Itä-Ukrainan Debaltsevessä eikä raskaita aseita ei ole vielä vedetty etulinjasta, vaikka tulitaukosopimuksen mukaan niin olisi pitänyt jo tehdä.
Tiukempia Venäjän vastaisia pakotteita vaativien yritysten määrä on kaksinkertaistunut viime elokuusta, käy ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta kyselystä.
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Hanna Tainio kertoo Uudelle Suomelle pitävänsä Demokraatin uutisointia Näkövammaisten keskusliiton avustuksista asiattomana.
SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner pitää selkeänä virheenä Näkövammaisten keskusliiton avustuksia käsitellyttä Demokraatin juttua, jossa Talouselämän mukaan valehdeltiin lukijoille.