Etyjin parlamentaarikot olivat viikonloppuna koolla Genevessä Sveitsissä. Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) korosti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin merkitystä etsittäessä ratkaisua Ukrainan kriisiin.
Energiatukien hallinnoinnissa on pääosin noudatettu kansallista lainsäädäntöä, mutta myös EU:n valtiontukisäädökset tulee huomioida, muistuttaa Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.
Paljon sokeroituja juomia ja ruokia syövät saattavat sairastua muita helpommin hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen, tuore brasilialaistutkimus osoittaa.
Amerikkalainen autovalmistaja General Motors vetää markkinoilta mahdollisen valmistusvirheen takia 117 651 autoa ja rekkaa Pohjois-Amerikassa, kertoo CBS.
Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat 1,2 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Järjestöjen vapaaehtoiset voivat Mielenterveysseuran mielestä täydentää julkisia palveluja, mutta seura pelkää, että he voivat joutua liian vaativiin tilanteisiin.
Taloustutkimuksen tekijänoikeusbarometrin mukaan kansalaiset suhtautuvat myönteisesti sekä tekijänoikeuskorvauksiin että tekijänoikeusjärjestöihin, kertoo Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY.
Valtiovarainministeriön hallinnonalan tulosohjausprosessia on viime vuosina kehitetty, mutta hallinnonalan johtaminen on edelleen hajautunutta, arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.
Suomi on toimittanut Euroopan neuvoston korruptionvastaiselle toimielimelle GRECO:lle raportin niistä toimista, joihin Suomi on ryhtynyt toteuttaakseen GRECO:n toimenpidesuositukset syyttäjiin, tuomareihin ja kansanedustajiin liittyvästä korruptiosta ja sen estämisestä.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on keskiviikkona tehnyt päätöksen, jonka mukaan Hätäkeskuslaitoksen esikuntatoimintoja hoitavan yksikön sijaintipaikka on Pori, kerrotaan sisäministeriöstä.
Tietotekniikan asiantuntijan, diplomi-insinööri Petteri Järvisen mukaan nuorilla juristeilla tuntuu olevan tietotaitoa paljonkin, mutta vanhemmat juristit suhtautuvat tietotekniikkaan varauksellisemmin.
Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää syyskuun alussa viestintäkampanjan, joka kiinnittää nuorten sekä heidän vanhempiensa ja opinto-ohjaajiensa huomion Suomen työmarkkinoiden kahtiajakautumiseen.
Teleoperaattori Sonera ja kauppiasosuuskunta Expert Finland kertoivat torstaina tehneensä yhteistyösopimuksen Veikon Kone -brändistä ja Soneran palveluiden myynnistä.
Kaupan murros ei uhkaa kivijalkaliikkeitä, sillä optisia tuotteita on myyty kotimaisissa verkkokaupoissa jo yli 15 vuoden ajan, uskoo Suomen Optinen Toimiala.
Espoossa on kokeiltu kesästä lähtien uutta, Sitran lanseeraamaa Tajua mut! -toimintamallia, joka kannustaa ammattilaisia yhteistyöhön varhaisen tuen tarjoamiseksi lapsille ja nuorille.
Poliisin toimintaan lähitulevaisuudessa vaikuttavat erityisesti uudenlaiset osaamisvaatimukset, tiukka taloustilanne, teknologinen kehitys ja monimutkaistuva toimintaympäristö, arvioidaan Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa katsauksessa.
EU:n ja muiden maiden rajoittavilla toimenpiteillä ja Venäjän tuontikiellolla on vain vähäisiä suoria vaikutuksia Venäjän ja sen kauppakumppaneiden kokonaistaloudelliseen toimintaan, arvioidaan keskiviikkona hallitukselle luovutetussa raportissa.
Työsuojeluasioita on hoidettu Kouvolan baareissa ja pubeissa selvästi paremmin kuin majoitus- ja ravintola-alalla keskimäärin, kerrotaan Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Kehysriihet ovat Danske Bankin ekonomistien mukaan olleet vuodesta 2011 lähtien tuottaneet pelkkiä kiristyksiä, eivätkä he odota hallituksen muuttavan suuntaansa ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.
Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan vuoden toisella neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia 10,7 miljoonalle kuutiometrille, joka on 10,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Tilastokeskuksen mukaan tammi-heinäkuussa 2014 pantiin vireille 1 781 konkurssia, mikä on 83 konkurssia 4,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
Yritysten luottamusindikaattorit olivat elokuussa kaikilla toimialoilla selvästi pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 2,2, kun se heinäkuussa oli 9,4 ja kesäkuussa 8,7. Vuosi sitten elokuussa luottamusindikaattori sai arvon 5,0, kertoo Tilastokeskus.
Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt paheksuvat valtion budjettiesitykseen sisältyviä aikeita leikata Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön YTHS:n rahoitusta.
Uusia ammatteja syntyy ja työntekijöiltä edellytetään erityisesti moniosaamista, sosiaalisia taitoja sekä kansainvälisyyttä, kertoo Helsingin seudun kauppakamari.
Palvelualojen ammattiliitto Pamin hallitus kertoo suhtautuvansa hyvin skeptisesti työnantajien uskoon työurien pidentymisestä pelkän eläkejärjestelmän remontilla.
Heikko kustannuskilpailukyky on viime vuosina estänyt Suomen rakenteellisten vahvuuksien hyödyntämistä, mutta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan aihetta on myös optimismiin.
Heikko vienti ja vähäiset investoinnit vetävät Suomen talouskasvun Aktia Pankin ekonomistien mielestä tänä vuonna hiukan miinukselle, mutta ensi vuonna on odotettavissa varovaista kasvua maailmantalouden vahvistuessa.
Danske Bankin ekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan työttömyysaste oli odotuksia positiivisempi, mutta työllisten määrä supistuu silti ja kasvunäkymät ovat kituliaat.
OP-Pohjolan ekonomistit arvioivat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna vain 0,6 prosenttia, kun aiemmassa maaliskuussa laaditussa ennusteessa kasvuksi odotettiin 2 prosenttia.
Vuotta pidemmällä aikajänteellä voitaisiin tuoreen tutkimuksen mukaan kiinnittää nykyistä paremmin huomiota rapautuvaan infrastruktuuriin ja riskien hallintaan.