Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Ilmatilaloukkaus kesti puolitoista minuuttia.
Kansanedustaja Tarja Filatov on huolissaan maahanmuuttoviraston resurssien riittävyydestä.
Helsingin niin kutsuttu 75 neliön sääntö lähti Osmo Soininvaaran ehdotuksesta.
Venäjän taistelukoneita ei ole varustettu sijainnin siviili-ilmavalvonnalle ilmoittavilla transpondereilla.
Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset selvittävät epäiltyä Venäjän hakkerointioperaatiota.
Turvapaikanhakijoihin liittyvien menojen odotetaan alenevan noin 180 miljoonaa euroa ensi vuonna.
Autoveron asteittainen alentaminen jatkuu.
Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan budjetti on askel kohti muita Pohjoismaita.
Tupakkaveroa korotetaan asteittain vuosina 2016–2019.
Hallitus hyväksyi päivähoitomaksujen korotuksen perumisen.
Tutkijan mielestä virastoja muistuttavien julkisten toimijoiden toimintaan kaivattaisiin lisää läpinäkyvyyttä.
Kansanedustaja Jari Ronkainen varoittaa luvattomasti maassa oleville maksettavan toimeentulotuen kustannuksista.
Keskustan veteraanipoliitikko tyrmää ehdotuksen Guggenheimin valtion rahoituksesta.
Pohjois-Korean kerrotaan perustaneen jalkaväen erikoisyksikön, jonka tehtävänä on suorittaa ydiniskuja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen kritisoi turvapaikanhakijoiden majoituskuluja.
Jättimäinen kokaiinilöytö on eräs Ranskan historian suurimpia.
Moskovan mukaan ISIS-päällikkö ei kuollut Yhdysvaltojen ilmaiskussa.
Liittokansleri myöntää Saksan ja Euroopan unionin tehneen vääriä ratkaisuja pakolaiskriisin kanssa.
Iran on sijoittanut kehittyneitä venäläisiä ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä Fordon ydinlaitosbunkkerin alueelle.
Mikko Kauton mukaan eläketukiehdotus muistuttaa työttömyysputkea ja siihen liittyy riskejä.
ISIS-johtajan hallusta löytyneiden papereiden perusteella jihadistijärjestön tila on kaoottinen.
Asiantuntijat vaativat lisätutkimuksia avaruudessa havaitun erikoisen signaalin vuoksi.
Venäjän asevoimat suunnittelee joukko-osaston perustamista lähettämistä Itä-Venäjän Tshukotkaan.
Pääkaupunkiseudun terveysasemien lääkäritilanne on kohentunut.
ISIS-jihadistijärjestö on ansoittanut hylkäämänsä Manbijin kaupungin Syyriassa.
Ekonomistin mukaan kokeilun mallissa taloudellisia kannustimia parantaa miljardien eurojen alijäämä, ei perustuloon siirtyminen.
Kiistellyssä taistelussa menehtyneelle amerikkalaissotilaalle ehdotetaan asevoimien korkeinta kunniamerkkiä.
Venäjän painoarvo kansainvälisessä politiikassa on Petri Sarvamaan mukaan suurempi, kuin mitä sen pitäisi olla.
Julkisuudessa yritetään kumota väitteitä Venäjän presidentin esittämistä kommenteista.
Ruotsin maahanmuuttovirastossa syytetään ongelmista etenkin nuoria työntekijöitä.
Hyvän työntekijän yllätysbonus ei kelvannutkaan työntekijälle.
Europolin johtajan mukaan vaara pakolaisten mukana Eurooppaan tulevista jihadisteista kasvaa.
Hollannin populistinen Vapauspuolue haluaa sulkea moskeijoita ja kieltää koraanin.
Niku Määttäsen mukaan työttömyysturvan leikkaaminen voi helpottaa työllistymistä.
Vaikutusvaltaisen entisen valtiosihteerin mukaan Britannia voisi hyvinkin jäädä nykyistä löysempään Euroopan unioniin.
Kertomusten perusteella Suomen Tukholman suurlähettilään epäasiallinen toiminta on kestänyt vuosia.
Europolin johtajan mukaan ISIS on tehnyt strategisen päätöksen taistelijoiden lähettämisestä Eurooppaan.
Liki neljä vuotta kiven sisällä viettänyt Andrei Barabanov kertoo, miten venäläisvankilassa saa vatsansa täyteen.
Venäjän presidentin tyttären aviomies on Venäjän nuorin miljardööri.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen syyttää Yleä Forssan tapahtumien puutteellisesta uutisoinnista.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä sana palkka-ale on harhaanjohtava.
Amerikkalainen takavuosien action-tähti tapasi Valko-Venäjän presidentin.
Maahanmuuttovirasto on jäänyt pahasti sisäministeriön sille asettamasta turvapaikkapäätöstavoitteesta.
SDP:n kenttäväki kritisoi voimakkaasti puolueen puheenjohtajan julkisia esiintymisiä.
Mainonta saa tutkimuksen mukaan lapset suosimaan maukkaita ruokia riippumatta terveellisyydestä.
Venäjän toiseksi suurimman pankin johtaja kiistää väitteet Vladimir Putinin salatusta jättiomaisuudesta.
Sota ISIS-jihadistijärjestöä vastaan pakotti irakilaisperheen erilleen yli kahdeksi vuodeksi.
Europarlamentaarikon mielestä Suomessa ei puhuta asioista oikeassa tasapainossa.
YK aikoo aloittaa uuden tutkinnan pääsihteeri Dag Hammarskjöldin hengen vuonna 1961 vaatineesta lentoturmasta.
Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan kansallinen tulorekisteri uhkaa lisätä byrokratiaa.
Oikeustieteilijöiden mielestä ehdollinen vankeusrangaistus ei nykyisellään toimi.
Marjojen ja hedelmien antosyaani ja flavanonit ehkäisevät vakavia sairaskohtauksia.
Perussuomalaisten kansanedustajan Jari Ronkaisen mukaan Forssan tapahtumista on uutisoitu yksipuolisesti.
Turkki on aloittanut panssari- ja erikoisjoukkojen maahyökkäyksen Syyrian rajalla
Pidätettyä irakilaismiestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja törkeästä sotarikoksesta.
ISIS-jihadistijärjestön propagandalehden kirjoitus suomalaisnaisen kokemuksista on asiantuntijoiden mielestä todennäköisesti aito.
Nordean ekonomisti Olli Kärkkäisen mukaan osa vasemmistosta tavoittelee tietoisesti perustulomallia, joka mahdollistaisi työstä kieltäytymisen.
Forssan vastaanottokeskuksen kahakkaa edelsi turvapaikanhakijoiden mukaan pitkään jatkunut uhkailu.
Petteri Orpon mukaan Guggenheim-hanke on iso asia monelle kulttuuri-ihmiselle.
Altistuminen tupakalle äidin raskauden aikana lisää lapsen ylipainoriskiä.
Yhdysvallat varoittaa sekä Moskovaa että Damaskosta amerikkalaisjoukkojen vaarantamisesta Syyriassa.
Tasavallan presidentin mielestä EU:n tulisi palata juurilleen turvaamaan kansalaisten vakaata elämänmenoa.
Ukrainan valtakunnansyyttäjänviraston mukaan Venäjän hallinto masinoi sotaan johtaneet Krimin ja Itä-Ukrainan levottomuudet.
Helsingin Sanomien mukaan Länsimetron viivästymisen syitä selvittää sama yritys, joka tekee myös Espoon kaupungin tilintarkastuksen.
Filippiiniläiskalastaja säilytti jättiläishelmeä vuosikausia onnenkaluna.
Riski sairastua diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin näyttäisi olevan suurentunut henkilöillä, joiden puolisot sairastavat diabetesta.
Viranomaislähteiden mukaan jihadistit pyrkivät salakuljettamaan taistelijoitaan Eurooppaan Kreikan pakolaisleirien kautta.
Itsenäisten valtioiden yhteisön sotilasliiton harjoituksissa testattiin antautumiskehotuksia Naton joukoille.
Turkin hääiskusta epäillyn lapsen itsemurhapommi saatettiin räjäyttää kaukolaukaisimella.
Yhdysvaltojen hävittäjäkoneet ovat joutuneet puuttumaan Syyrian ilmavoimien toimintaan kahdesti parin päivän sisällä.
Markkinaehtoisemmin määräytyvät palkat yhdistettynä pienpalkkaisia auttaviin tulosiirtoihin parantaisivat työllisyyttä, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson kirjoittaa Kauppalehdessä.
Ylikomisario Jussi Huhtela myöntää poliisinkin olleen ihmeissään viime syksyn tapahtumista.
Rahakannustimet voivat auttaa osaa tupakoitsijoista, vaikka he eivät saisi nikotiinikorvaushoitoa tai muita vieroitushoitoja.
Terroristiepäilyistä vapautettu opiskelija jäi kiinni matkalla ISIS:n riveihin.
KGB:n johtajan salaiset päiväkirjat valottavat ruotsalaisdiplomaatin katoamistapausta.
Monille ISIS-jihadistijärjestön hallitsemilta alueilta tuleville ei ole myönnetty Suomessa viime aikoina turvapaikkaa.
Yhdysvaltojen republikaanien presidenttiehdokas on suututtanut kommenteillaan Minnesotan osavaltion somaliyhteisön.
Pitkän vankeustuomion terrorismirikoksista saanut Fatima Aberkan on vapautettu.
Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ehdottaa häpeärangaistuksen palauttamista Suomeen.
Medialle annettiin ensimmäistä kertaa oikeus kuvata Pjongjangia taivaalta
Aleppon taistelu voi kääntää Syyrian sisällissodan suunnan.
Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen pitää nykyistä työttömyysturvaa eriarvoistavana.
Saksassa iskeneet terroristit olivat yhteydessä ISIS-jäseniksi uskottuihin tahoihin Saudi-Arabiassa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi vaatii oppositiolta konkreettisia talouslinjauksia.
Saksan ensimmäinen itsemurhapommittaja saapui Syyriasta turvapaikanhakijana.
Nykyiset olympialaisten avajaisseremoniat ovat peräisin natsi-Saksasta.
Venäjän presidentti on nimittänyt henkivartijansa merkittävän alueen johtoon.
Turkin ilmavoimien hävittäjät kiertelivät pääkaupunki Ankaran yllä vallankaappausyönä.
Helsinkiläinen K-kauppias kyllästyi varkaisiin, joilla on erikoisia väärinkäsityksiä.
Jihadistijärjestön propagandavideolla ylistetään Nizzan terroritekoa.
Pohjois-Korean johtajan maan eliitille antamia lahjoja on päätynyt myyntiin.
Amerikkalaisten sotilaslähteiden mukaan ISIS:n tappiot sen ydinalueilla tarkoittavat terroriuhkan kasvua Euroopassa.
Nizzan terrori-isku olisi voinut olla paljon pahempi, jos sankarillinen siviili ei olisi puuttunut tilanteeseen.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä sunnuntailisän poisto voitaisiin korvata muulla palkalla.