Kaisa Paastela
Kaisa Paastela on Verkkouutisten tuottaja.
Joukkoja tullaan työntämään suoraan junista taisteluihin, ennakoi venäläinen sotabloggari.
Brittitiedustelu toteaa, että riski väkivaltaisiin yhteenottoihin Mustallamerellä on kasvanut viljasopimuksen päätyttyä.
Kojelaudan merkkivalojen tulkinnassa auttaa helppo muistisääntö.
Suomalaiset matkustavat Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella jälleen normaalisti, vaikka ostovoima on heikentynyt.
Miehittämätön amerikkalaisalus kärsi vahinkoja Syyriassa.
Tukilakkoon ei voisi enää mennä taho, joka ei liity työriitaan.
Uusilla pakotteilla pyritään myös estämään EU:n Venäjään kohdistaman pakotejärjestelmän kieltämistä.
Venäjä tukeutuu harvoihin jäljellä oleviin liittolaisiinsa.
Sisiliassa roihuava maastopalo saavutti lentoasemaa. Tällä hetkellä joitakin lentoja pystytään kuitenkin taas lentämään.
Lakimuutos tehdään kokoomusedustajan mukaan siten, että se täyttää kansainvälisten sopimusten velvoitteet.
Viidessä maakunnassa uudisrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärät kasvoivat maalis-toukokuussa.
Pitkäaikaistyöttömyys väheni vuoden takaisesta.
Asiantuntijat pelkäävät tuhoa arktisen alueen luonnolle. Sulkeutunut Venäjä piittaa ympäristöasioista vielä vähemmän kuin aiemmin.
Lipunhintojen alentaminen ei HSL:n mukaan ole tehokas keino saada ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä.
Tiedonantoa tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi valmistellaan. Työssä kuullaan laajasti eri toimijoita.
Pistorasiaan kytkettävä aurinkopaneeli voi aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon.
Tutkijoiden mukaan anonyymius lisää vihapuhetta verkossa.
Ahvenanmaalaisedustajan mielestä nykytilanne ei vaikuta saarten puolustukseen.
Helsingin Kauppatorille on viritetty lisää siimoja. Lokkien hyökkäykset ovat estäneet syömisen torilla.
Vajaan 23 000 asukkaan Kiirunan siirtotyöt kaivoksen tieltä ovat vauhdissa.
Automaattisella robottibussilla pitää liikenteessä olla aina kuljettaja.
Suomen lentokenttien kautta lensi kesäkuussa 1,6 miljoonaa matkustajaa.
Leipäjonoa pitävän yhdistyksen edustaja kertoo, että asiakkaille on syntynyt jopa käsirysyjä.
Helsingin Sanomien artikkelissa mietitään, voiko Suomen veroasteesta enää jatkossa käyttää sanaa "korkea".
Valviran mukaan osassa hyvinvointialueita kiireettömän erikoissairaanhoidon tilanne on erittäin vakava.
Kuntaministerin mukaan monimutkaisiin ongelmiin saatetaan tarjota liian pikaisia vastauksia.
Rikosepäilyt kytkeytyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan. Iskuja suunniteltiin muun muassa raideliikenteeseen.
Venäjän valtiollisessa mediassa keskusteltiin siitä, miten viljan vienti Ukrainasta voitaisiin estää.
Toiminnalla arvioidaan tullin mukaan saadun liki puoli miljoonaa euroa rikoshyötyä.
Tervetuloa vakoilemaan hyväksemme, viestitti brittitiedustelun johtaja venäläisille.
Ylen jutun pikakyselyssä 64 prosenttia kannatti jäsenyyspakon poistoa.
Toimitusjohtajan mukaan osa asukkaista käyttää säästöjään, osa saa rahallista tukea lapsiltaan.
EU-eroa pitää menestyksenä tutkimuksen mukaan vain 12 prosenttia briteistä.
Indeksi mittaa kuinka moneen maahan passilla pääsee ilman viisumia.
Tulos on tyly viesti koko Suomen taloudesta ja ostovoimasta, arvioi toimitusjohtaja.
Ilmaantuvuus oli samalla tasolla viimeksi 1950-luvulla.
Kiihkeimmän kommentoinnin sijaan Upin johtaja etsisi nyt ankkuroivia näkökulmia.
Ukrainasta pakkosiirrettyjä lapsia on brittilehden mukaan ainakin neljällä leirillä Valko-Venäjällä.
Ylimpään tuloviidennekseen kuuluvien määrä on kasvanut Pasilassa selvästi.
Kahviloihin tullaan syömään omia eväitä, jopa hampurilaisateriaa.
Pääministeri toisti toiveensa, että ylikierroksilla käyvä keskustelu rauhoittuisi.
Yli 60 prosentissa suurista yrityksistä rekrytointi on viimeisen vuoden aikana vaikeutunut.
Julisteen kuvassa on väärän maan panssarivaunu.
Jakamattoman kuolinpesän kannattaa hakea selvennyslainhuutoa.
Nuorisojoukon ollessa kyseessä ei poliisin mukaan välttämättä kannata itse mennä väliin.
Videot näyttävät koneen päätyvän mereen.
Forecan mukaan Suomen ylle on jämähtänyt matalapaine.
Työmäärä ei kuitenkaan aina pysy virastoajan puitteissa.
Parikymppisistä ulkomaalaistaustaisista miehistä noin 40 prosentilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa Helsingissä.
Sopimus mahdollistaa vilja- ja elintarvikeviennin Ukrainasta. Suurin osa menee kehittyviin maihin.
Ratatöistä johtuvat vuorojen muutokset ja peruutukset eivät automaattisesti oikeuta hyvitykseen.
Suomi on saanut Euroopan neuvostolta moitteita etuuksien tasostaan, mutta se ei ole koko totuus.
Pankkikonserni kertoo korkokatteen nousseen 40 prosenttia.
Huoli on noussut jyrkästi jo kahtena vuonna peräkkäin.
Suomen 40 suurimman kaupungin joukossa neliöhinnat ovat kehittyneet varsin eri tavoin.
Wagner-johtajan väitetään olevan kuvassa Valko-Venäjällä.
Inflaatioon ovat vaikuttaneet taloustieteilijän mukaan muutkin tekijät kuin Ukrainan sota ja energiakriisi.
Vahingossa Suomen ja Venäjän rajaa ei voi ylittää, todetaan rajavartiolaitoksesta.
Asiakirjoja suunnitelmista on vuodettu venäläislähteistä. julkisuuteen.
Anna-Maja Henrikssonin mukaan on syntynyt epäilystä Riikka Purran anteeksipyynnön vakavuudesta.
Yli puolet markkinoilla esitetyistä ympäristöväitteistä ovat harhaanjohtavia.
Eduskuntatalon eteläpuolelle sijoitettava teräsveistos on kuusi metriä korkea.
Upin johtaja toteaa, että Suomen asema on normalisoitunut.
Kuluttajanhintojen nousua hillitsi eniten polttoaineiden halpeneminen.
Sivuun siirretty Ivan Popov ei pysytellyt hiljaa, vaan lausui mielipiteensä asiasta julkisesti.
Lääkäriksi opiskelevat voivat ansaita kesätöissä yli 5000 euroa kuukaudessa.
Varatuomari muistuttaa, että rivitalon piha on usein taloyhtiön hallinnassa.
Syynä on pelastuslaitoksen mukaan kaasuvuotoepäily.
Yhdysvaltojen presidentti sanoi, että häneltä kesti "noin kolme sekuntia" sanoa kyllä Suomen Nato-jäsenyydelle.
Eduskunnan puhemiehen mukaan hänelle ei ole esitetty eduskunnan kutsumista koolle kesken kesätauon.
Väitteiden mukaan Stanislav Rzhitsky jakoi tietoa lenkkireitistään, jonka avulla häntä seurattiin.
Joe Biden saapuu Presidentinlinnaan alkuiltapäivästä.
Suorasukaisista kannanotoistaan tunnetun Igor Girkinin mukaan virallinen johto on Venäjällä ahtaalla.
Pieniä sijoituskäyttöön rakennettuja asuntoja on nyt runsaasti tarjolla.
EU:n ennallistamisasetusta koskevat neuvottelut jatkuvat syksyllä.
Viimeisin havainto Sini Vuoresta on Tampereelta 1. huhtikuuta 2022.
Lemmikin vesileikeistä voi seurata ikäviä tulehduksia, jotka vaativat jopa eläinlääkäriin menoa.
Varmasti odotukset Ukrainassa ovat olleet suuria, tasavallan presidentti totesi.
Saaristomökki ei Turun kaupungin virkamiehen mukaan ole mikään luksushuvila, eikä sen sulkemisesta ole keskusteltu.
Pääsatokausi on taittumassa etelässä, pohjoisessa se on vasta alkamassa.
Suomessa on noin 2000 yleistä uimarantaa, mutta vain sadalla on rantavalvonta.
Lain soveltamisohjeet tullaan viraston mukaan uudistamaan selkeäksi kokonaisuudeksi.
Ajatuspajan mukaan Venäjä reagoi käynnissä olevaan Nato-kokoukseen.
Valtiovarainministeri vastasi lehden kysymykseen tekstiviestillä.
Mepit päättivät uusista säännöistä, jotka edistävät vähäpäästöistä liikennettä.
Pitkän kantaman ohjuksilla on mahdollista iskeä vihollisen selustaan.
Maa- ja metsätalousministeri kertoo hoitavansa parhaillaan useita tapaamisia Strasbourgissa.
Automaattisessa itsepalvelumyymälässä ei ole henkilökuntaa.
Nuorten suosimassa sovelluksessa viisikymppinen henkilö tekee seksuaalissävytteisiä videoita ja hänelle ostetaan lahjoja.
Hallituspuolueiden ja ministereiden pitää pääministerin mukaan noudattaa periaatteita, joihin ovat sitoutuneet.
Sama henkilö pystyy tehtailemaan rikoksia ilman suurempia seurauksia, kauppias ihmettelee.
Ukrainan tie Naton jäseneksi noussee keskeiseksi teemaksi.
Keräilijät suosivat tällä hetkellä värikkäitä ja vähemmän pelkistettyjä esineitä.
Uutinen väitti Suomella ja Ruotsilla olevan pitkä historia sodanaikaisesta neutraliteetista.
Järeästi varustellusta virka-autosta kerrotaan löytyvän muun muassa presidentin veriryhmän mukaista verta.
Myös suomalaiset voivat kertoa mielipiteensä teemoista, joiden pohjalta uusi kuvitus valitaan.
Liki 70 prosenttia osakkaista arvioi tutkimuksessa taloyhtiönsä talouden erittäin hyväksi tai hyväksi.
Hallitusohjelma linjaa, että perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla selvitetään.