Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Venäjä uudistaa ennakkovaroitus- ja ohjuspuolustusjärjestelmiään.
Smolenskin lentoturman uhrien ruumiinavausten toivotaan valottavan maahansyöksyn taustaa.
Valemediayrittäjät näkevät itsensä pienenä osana suurta uutissotaa.
Etyjin mukaan kahdelta sen valvomalta rajanylityspaikalta on tullut Ukrainaan kymmeniä tuhansia miehiä separatistijoukkoihin.
SDP:n puheenjohtajaa pyydetään selittämään lausuntoaan.
Valtiovarainministeriön ennustavan tietokonemallin perusteella elvytyksellä ei pötkittäisi pitkälle.
Ruotsi on maksanut sosiaalietuuksia Syyriassa elävälle jihadistiperheelle.
Sveitsin puolustusministeriön mukaan Venäjän valtion lentokoneen tarkastus kuului normaaliin käytäntöön.
Venäjän Sveitsin lähetystö on pyytänyt selitystä hävittäjien ja valtiollisen lennon kohtaamisesta.
Populismitutkijan mukaan Venäjän vaikuttamistoiminnan perinteet ovat Neuvostoliiton ajalta.
Kenraali Petr Pavelin mukaan Venäjän uhka torjutaan vahvan sotilaallisen pelotteen ja dialogin yhdistelmällä.
Laskelmat osoittavat, ettei SDP:n vaihtoehtobudjetti juurikaan eroa hallituksen politiikasta tuloerojen tasaamisessa.
Mark Lillan mielestä liberaalien pitäisi unohtaa sukupuolipronomineista vääntäminen ja keskittyä suuriin asioihin.
Amerikkalaismediassa kiertää kuvia mysteerilentokoneesta, joka kierteli Coloradon taivaalla.
Levin alppihiihdon maailmancupin osakilpailun palkinto ihastuttaa Yhdysvalloissa asti.
Mikko Kauton mukaan Ylen MOT levitti virheelliseksi todistettua lukua pienituloisten eläkeläisten määrästä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja kysyy, miksi Suomi äänesti tyhjää YK:n ydinasepäätöslauselmasta.
Euroopan populistiset liikkeet pyrkivät hyötymään Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksesta.
Suomessa on ollut viikon ajan koulutettavana 40 Venäjän eri alueiden korkeaa johtajaa.
Liettuan ulkoministerin mukaan Vladimir Putinin Venäjä saattaa testata Natoa ennen Yhdysvaltojen vallanvaihtoa.
Venäjän pääkaupungissa on käynnissä suuri turvallisuusviranomaisten harjoitus.
Britannian korkea työllisyys tarkoittaa, että valtaosan työpaikoista täyttävät muualta tulevat.
Harri Jaskari kummeksuu SDP:n puheenjohtajan puheita valinnanvapaudesta ja yhtiöittämistä.
Venäjän pääministeri tukee Krimiltä lähtenyttä aloitetta americano-kahvin nimen muuttamisesta.
1990-luvun Euroopan sairaasta miehestä on tullut työreformien avulla talousveturi.
Asiakirjojen perusteella ISIS maksaa taistelijoilleen tappamisesta ja tuhoamisesta.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen mukaan Venäjä miehittää Krimillä osaa Ukrainasta.
Ekonomistin mukaan viime vuosien talouspolitiikka on hyödyttänyt pienituloisia.
Venäjällä saatetaan nähdä pian lisää korkean profiilin pidätyksiä.
Alkoholijuomien valmistustaparajoituksen poistaminen voi avata oven uudenlaisille tuotteille.
Venäjän ja Armenian asevoimat perustavat yhteisen joukko-osaston.
Tshernobylin ydinvoimalan uusi suojakatos valmistaudutaan siirtämään paikalleen.
Kokoomuksen kansanedustajien mielestä hoitajamitoituksen pienentämiselle on löydettävä vaihtoehtoisia säästöjä.
Uutinen, jossa ennustettiin Venäjän presidentin jättävän pian tehtävänsä, katosi selittämättömästi.
Tukholman kaupunki puolustaa tasa-arvoista lumiaurausta.
Pääministeri sanoo Suomen poliittisen keskustelun kääntyneen likaiseksi.
Eristäytyneessä diktatuurissa kansalle ei ole vielä kerrottu, kuka voitti Yhdysvaltojen vaalit.
Ruotsin asevoimien mukaan Itämeren kaasuputkihankkeeseen liittyy turvallisuusriskejä.
Kansanedustajan mielestä Terrafamen suhteen on edelleen liikaa avoimia kysymyksiä.
Irakin armeija ajaa ISIS-jihadistijärjestöä ulos Irakin Mosulista.
Elinkeinoministerin mukaan Terrafamen toimintaedellytykset ovat parantuneet.
Puolaa kuohuttaneen lentoturman uhrien ruumiit aiotaan kaivaa ylös kansan vastustuksesta huolimatta.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Maaseutuvirasto Mavi yhdistyvät
Reality-ohjelman kilpailijat saattoivat saada viimeisinä amerikkalaisina tiedon Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksesta.
Yli 75 000 euroa vuodessa ansaitsevat maksavat noin 27 prosenttia veroista.
Vaalivoittaja ja istuva presidentti keskustelivat vallanvaihdosta.
Ruotsalaisen ilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa.
Kokoomuksen kansanedustaja syyttää vihreiden koulutuspuheita tekopyhiksi.
Britannian valtion verotulot uhkaavat supistua valtavasti EU-eron takia.
Venäjän Välimeren laivasto-osasto kertoo karkottaneensa hollantilaisen sukellusveneen.
Zdenek Gazda osui sattumalta paikalle, kun Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas lyyhistyi WTC-muistotilaisuuden jälkeen.
Maailmanpankki varoittaa venäläisten köyhtymisestä.
ISIS-jihadistijärjestön johtajan kerrotaan ensimmäistä kertaa nimittäneen itselleen virallisen seuraajan.
Sisäministeriö on esittänyt valtion täydentävään talousarvioesitykseen lisämäärärahaa poliisille ja suojelupoliisille.
Demokraattien presidenttiehdokas kehotti tukijoitaan hyväksymään Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksen.
Kansanedustajista koostuva eduskunnan Energiaremonttiryhmä ehdottaa, että Suomeen perustetaan vähähiilisen teknologian innovaatioita tukeva rahasto.
Dosentti Arto Luukkasen mukaan Yhdysvaltojen sotilaallinen vetäytyminen Euroopasta veisi Suomen "uus-rähmälleen".
Kokoomuksen Outi Mäkelän mukaan SDP:n varjobudjetissa on menty siitä, missä rima on matalin.
SDP:n puheenjohtajan mielestä hallitus tekee amerikkalaistyylistä veropolitiikkaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä Donald Trumpin voitto voi haudata TTIP-vapaakauppasopimuksen.
Saksalaissatamaan on saapunut satoja kontteja ammuksia.
Suomen ja Ruotsin pääministerit keskustelivat ulko- ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä.
Valtaosa suomalaisista yrityksistä uskoo kansainvälisen liiketoiminnan merkityksen kasvavan lähivuosina.
Syyttäjä tutkii johtiko Brexit-kampanja äänestäjiä harhaan lain vastaisesti.
Luonnos ammatillisen koulutuksen uudistamisesta lähti tiistaina lausuntokierrokselle.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan opintotukileikkaukset ovat lyhytnäköisiä.
Opetus- ja kulttuuriministeri on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta, jolla jokaiselle lapselle ja nuorelle turvattaisiin mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.
Ekonomistien mukaan SDP:n varjobudjettiin on pujahtanut huomattava veroprosenttivirhe.
Vaihtoautojen myynti laski lokakuussa 4,5 prosentilla syyskuuhun verrattuna.
Venäjän valtion median mukaan venäläisten tonttikaupat pelottavat suomalaisia.
Vasemmistoliitto ehdottaa osana vaihtoehtobudjettiaan, että eduskunta kohdentaa vuoden 2017 talousarviossaan 10 miljoonaa euroa avoimen yrittäjäalustan rakentamiseen.
New York Times kävi Helsingissä testaamassa kuljettajatonta linja-autoa.
Sosiaalidemokraatit ja IRL jättävät Viron reformipuolueen johtaman hallituksen.
Helsingin kaupungin vuoden 2017 talousarviossa näkyvät panostukset opetukseen ja varhaiskasvatukseen.
Alpo Rusi kysyy Iltalehdessä, onko Naton kannattaminen ääriajattelua.
SAK:n hallitus on vahvistanut järjestön uuden organisaation yt-neuvottelujen päätteeksi.
ISIS-jihadistijärjestön johtajan uskotaan paenneen Irakin Mosulista.
Venäjän presidentti on nimittänyt entisiä turvallisuuspalvelujen miehiä tärkeisiin valtion virkoihin.
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla nostetaan esiin Suomen vahvuuksia.
SAK:n puheenjohtajan mukaan Suomesta on tehtävä luottamusyhteiskunta.
Montenegron viranomaisten mukaan Venäjältä tulleet henkilöt yrittivät järjestää maan pääministerin hengiltä.
Rob Wainwrightin mukaan ISIS:n tappiot Lähi-idässä voivat pahentaa terroristien virtaa Eurooppaan.
Viron ja Suomen pääministerit keskustelivat tunnelista Tallinnaan.
Kanadan asevoimat tutkii maan pohjoisosassa havaittuja erikoisia ääniä.
Pohjoismaissa huolitaan amerikkalaislehden mukaan Venäjän aggressiivisesta toiminnasta.
Maahanmuuttoviraston mukaan ihmiset katoavat turvapaikkaprosessin eri vaiheissa.
Seitsemän keskeistä sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevää seikkaa ehkäisevät samalla myös syöpää ja monia muita kroonisia sairauksia.
Venäläisen oppositiovaikuttajan mukaan Gennadi Timtsenko on saanut suhteillaan palatsin Moskovasta.
Itä-Ukrainan separatistien johto on pitänyt tiiviisti yhteyttä Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallintoon.
Latvian ja Britannian medioiden versiot sotaharjoitusten aikana sattuneesta välikohtauksesta ovat erilaiset.
Markku Jäntin mukaan Suomessa ei ole nähtävissä tuloerojen kasvua kansainvälisillä eriarvoisuuden mittareilla mitattuna.
Tyyne Hinkkala ei mielellään muistele sotavuosia, kertoo Sotaveteraani-lehti.
Kokoomuksen kansanedustaja sanoo, ettei halua puhua eduskunnassa vain siksi, että pitää puhua.
Univajeelle altistuminen voi lisätä syömistä.
Montenegron vallankaappausyrityksen taustalla olevista tapahtumista on asiantuntijan mukaan vaikea saada selvää.