Markus Mäki
Kokouksessa keskustellaan muun muassa turvallisuuspolitiikasta.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtajien mukaan päättäjien on tehtävä valintoja.
Ensihoito vei puukotuksen uhrin sairaalahoitoon.
Parlamentti tukee lakiesitystä, joka rajoittaisi kansalaisjärjestöjen toimintaa.
Toimitusjohtajan mukaan verojen kiristäminen heikentää talouskasvua.
Kansanedustajan mukaan puolue menee vaaleihin sammutetuin lyhdyin.
Asiantuntijan mukaan Unkari haluaa näyttää olevansa merkittävä valtio.
Tällä viikolla on paikoin jopa 10 astetta tavanomaista kylmempää.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan esiintymisestä A-studiossa on levitetty sosiaalisessa mediassa paljon virheellistä tietoa.
Etelässä sataa keskiviikon aikana noin 5–10 senttiä lunta.
Ministerin mukaan erityistalousalueet voisivat houkutella uusia investointeja.
Päätöksen mukaan ministeriöiden varoja ei saa käyttää puoluepoliittisiin tarkoituksiin.
Paula Risikon mukaan kulttuuriala toipuu yhä pandemian jäljiltä.
Tutkijan mukaan länsimaiden antaman aseavun tasoa on nostettava.
Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen mukaan hallitsemattoman velkaantumisen katkaisu on kynnyskysymys.
Forecan mukaan huhti–kesäkuun sääennuste on melko tavanomainen.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan puolue ei halua kiristää kokonaisverotusta.
Järjestöjen mielestä sopeutuksen painopisteen tulee olla menomaltissa.
Kansliapäällikön mukaan tarkoitus on turvata hyvinvointiyhteiskunta.
Verotuksen painopistettä halutaan siirtää työstä kulutukseen.
Entinen pääministeri osallistuu tällä viikolla EPP-ryhmän kokoukseen.
Kirjailijan mukaan artisti ei ole tuominnut Venäjän laitonta sotaa.
Parlamentti ei ole vielä ratifioinut Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon.
Turvavyön unohtamisesta voi saada 70 euron liikennevirhemaksun.
Rikosepäily paljastui Viestikoekeskusta koskevan tutkinnan yhteydessä.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan lupakirjaa voidaan käyttää väärin hybridioperaatioissa.
Kansanedustajan mukaan ensi vaalikaudella pitää edistää reilua kilpailua.
Elinkeinoelämän mukaan kuntoutumista voidaan nopeuttaa merkittävästi.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus on suosinut julkista sektoria.
Ukrainan Anton Herashenkon mukaan venäläisiä saatetaan valmistella tulevaa varten.
Vladimir Kara-Murzaa syytetään armeijaa koskevien väärien tietojen levittämisestä.
Tukilakoilla olisi ollut merkittäviä vaikutuksia elintarvikeyritysten toimintaan.
Presidentti Vladimir Putin myönsi kunniamerkin helmikuussa.
Vesa Vihriälän mukaan sopeutus kannattaa aloittaa vaalikauden alussa.
Säännöllisen sähköntuotannon pitäisi alkaa 17. huhtikuuta.
Käynneillä on löydetty muistisairauksia, diabetesta ja sydänsairauksia.
Kansanedustajan mukaan hoitajamitoituksen kiristys lisää hoitajien tarvetta.
Alle 24-vuotiailla käytettävissä olevien tulojen mediaani on jopa kutistunut.
Talousneuvoston pääsihteerin mukaan järjestelmä suosii menojen kasvua ja verojen korotusten siirtämistä.
Lakimuutoksen myötä sähköntuottajat maksavat 30 prosentin voittoveroa.
Kansanedustajan mukaan hallituksen olisi kannattanut kuunnella kokoomusta.
Kuvauskopterit säästävät poliisin aikaa ja rahaa sekä lisäävät turvallisuutta.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja varoittaa toistamasta lähihistorian virheitä.
Ekonomistin mukaan kallistuneet sähkölaskut veivät tilaa muulta kulutukselta.
Toimitusjohtajan mukaan lakko horjuttaa luottamusta suomalaisiin yrityksiin.
Kuljettajalle määrättiin 45 päiväsakkoa ja ajokortti otettiin hyllylle.
Forecan mukaan Föhn-tuuli tuo alkuviikolla lämmintä ilmaa.
Pankki ei koskaan kysy asiakkaan verkkopankkitunnuksia tekstiviestillä.
Tämän vuoden lopussa valtionvelan arvioidaan nousevan 156 miljardiin euroon.
Asiakirjojen uudeksi visuaaliseksi teemaksi valikoitui Saaristomeri.
Enemmistö näkee ilmastonmuutoksen ratkaisuissa mahdollisuuksia.
Talouden kohentuminen edellyttää asiantuntijan mukaan inflaation laskemista.
Vaaliohjelmissa on tunnistettu tarve julkisen talouden vakauttamiseen, mutta sopeutuksen aikataulu ja keinot vaihtelevat.
Kyselyn mukaan huoli sodan laajenemisesta on vähentynyt.
Kauppiaan mukaan lamput voivat loppua kaupoista nopeasti.
Puolue haluaa vapaakuntakokeilun ja kunnille entistä vapaammat kädet.
Kansanedustajan mukaan laki tuotiin eduskuntaan riitaisena ja liian myöhään.
Valiokunnan mukaan esityksen käsittely olisi vaatinut enemmän aikaa.
Venäjän pelättiin käyttävän kenttää uuden hyökkäyksen käynnistämiseen.
Kansanedustajan mukaan sotaa ei käytäisi ilman kansalaisten tukea.
Historioitsijan mukaan Ukraina on varmistanut paikkansa itsenäisenä kansakuntana.
Liikenteen verotuksen arvioidaan olevan esillä seuraavalla vaalikaudella.
Helmikuun viimeinen viikonloppu kuluu talvisessa säässä.
Tapaamisessa keskustellaan muun muassa Suomen Nato-jäsenyydestä.
Kansanedustaja sanoo, että mikään syy ei ole riittävä jäädä sotaa käyvään maahan.
Lehden datadeskin esihenkilön mukaan yhden vastauksen merkitys lopputulokseen riippuu muista vastauksista.
Raivauspanssarivaunut sopivat etenkin mekanisoitujen joukkojen edistämiseen.
Kokonaisuudessaan uuden apupaketin arvo on yli 160 miljoonaa euroa.
Kim Bergin mukaan kokoomuksen esittämät luvut tarkoittaisivat pahimmillaan tuhansien sote-ammattilaisten irtisanomista.
Emmiliina Kujanpään mukaan työn verotusta pitää alentaa kaikissa tuloluokissa.
Osallistujille opetetaan talviolosuhteissa vaadittavia selviytymistaitoja.
Ville Valkosen mukaan Kiina on päättänyt murtaa nykyisen kansainvälisen järjestelmän.
Säpon mukaan turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat lisääntyneet.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Ukrainan tukeminen on myös Suomen etu.
Kokouksessa käsiteltiin hallituksen esitystä metsästyslain muuttamisesta.
Ahtaajien työtaistelu vaikuttaa laajasti muun muassa ulkomaankauppaan.
Suomalaiset ovat huolissaan inflaation vaikutuksesta omaan talouteen.
Elina Valtosen mukaan työpaikoilla pitäisi sopia yhdessä työajoista.
Luokanopettajan mukaan kouluasiat ovat takuuvarma aihe saada hässäkkä aikaiseksi.
Kansanedustajan mukaan Suomessa on valtava pula työntekijöistä.
Jarno Limnéllin mukaan Ukraina tarvitsee sodan jälkeen myös henkistä tukea.
Kuluva viikko on Suomessa hieman keskimääräistä kylmempi.
Poliisin mukaan vertaiskaupassa kannattaa suosia käteistä tai muuta turvallista rahansiirtotapaa.
Ex-pääministerin mukaan puhe tulee jäämään historiaan "Suurena Illuusiona".
Harjoituksiin osallistuu Puolustusvoimista yli 6000 henkilöä.
Ilmari Käihkön mukaan ydinasepelote on Moskovalle tärkeä.
Timo Heinosen mukaan nykyinen laki voi asettaa yksityishenkilön ongelmiin.
Selvityksen mukaan lupaavimpana vientimaana nähtiin Ruotsi.
Suomen valtion velkaantuminen jatkuu 10 miljardilla eurolla vuodessa.
Etujärjestön johtajan mukaan hintojen laskeminen tarkoittaisi sähkön myymistä tappiolla.
20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 76,6 prosenttia.
Etelä-Suomessa voi olla keskiviikon vastaisena yönä 15–20 astetta pakkasta.
Kansanedustaja valittelee satamalakon seurauksia suomalaisille yrityksille.
Suomalaiset menettävät digihuijauksiin vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.
Mikael Pentikäisen mukaan satamalakko iskee laajalti yrityksiin ja palkansaajiin.
Luken mukaan karhujen määrä pieneni selvimmin itäisessä Suomessa.
Kaikki muovit eivät kestä kuumaa ja saattavat vääntyä konepesussa.
Ekonomistin mukaan valtion taloudessa tarvitaan käänne parempaan.