Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
TUI Cruises -varustamo ja Meyerin Turun telakka ovat sopineet kahden uuden risteilijän rakentamisesta.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto kertoo kritisoivansa hallitusohjelmassa esitettyä Aura-kuntoutuksen lopettamista.
Fennovoima on toimittanut tiistaina rakentamislupahakemuksensa määräajassa työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon.
Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursulan mukaan sijoittajat eivät tällä hetkellä usko laajempaan rahoitusjärjestelmäkriisiin, mutta toivovat nopeaa ja selkeää ratkaisua Kreikan tilanteeseen.
Afganistanin hallitus hyväksyi tiistaina kansallisen toimintaohjelman, joka toteuttaa YK:n turvaneuvoston naisten oikeuksia ja asemaa rauhanrakennuksessa ja konfliktien ehkäisyssä korostavan päätöslauselman.
Laskeva energian hinta painoi inflaatiota euroalueella kesäkuussa alemmas lähelle nollaa.
Euroopan komissio, Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät tiistaina yksimielisyyteen lainsäädännöstä, joka lopettaa matka- ja älypuhelimen käytöstä ulkomailla perittävät verkkovierailumaksut EU:n alueella.
Työllisyysmäärärahan käyttö on työ- ja elinkeinoministeriö mukaan ollut tänä vuonna tavanomaista nopeampaa.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suurten yritysten liikevaihto laski toukokuussa.
SAK ehdottaa sekä järjestöille että yksityisille henkilöille oikeutta ajaa ryhmäkanteita.
Vanhojen asuntojen hinnat nousivat hiukan toukokuun aikana muualla paitsi pääkaupunkiseudulla, mutta pankkiekonomisti pitää tämän kevään hintakehitystä vaisuna.
Suomalaisten muutaman vuoden jatkunut innostus täysmaitoon ja voihin on ehkä laantumassa, sillä viime vuonna molempien tuotteiden kulutus vähentyi.
Helsingin seudun kauppakamari pitää ehdotettuja suunnitelmia kaupungin sisääntuloväylien muuttamisesta bulevardeiksi ylimitoitettuina ja epärealistisina.
Juhannuksen alla julkaistua, hätäpaikannusta tarkentavaa mobiilisovellusta on ladattu jo lähes 130 000 kertaa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut kattotöitä tekevän yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.
Kolesterolia alentavat statiinilääkkeet eivät suurenna potilaiden riskiä sairastua aivoverenvuotoihin, vaikka niinkin on pelätty, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs yhdysvaltalaislapsi on joutunut todistamaan aseilla tehtyä väkivaltaa tai joutunut sen uhriksi, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Lohia on vaeltanut kudulle Tornion- ja Simojokeen paljon jo kesän alussa, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Työttömyyskassoihin kuului viime vuonna lähes kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää, kertoo Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö.
Danske Bankin ja Hypon pankkiekonomistit eivät ole yllättyneitä kuluttajien luottamuksen heikentymisestä kesäkuussa.
Säästöpankkien Varainhoidon johtaja Petteri Vaarnanen muistuttaa, että vuoden lopussa omaisuuslajien tuotot määräytyvät muiden asioiden kuin Kreikan perusteella.
Osakemarkkinat ovat Euroopassa olleet maanantaina aamupäivällä selvässä laskussa, mutta ankean aamun jälkeen meno on jo hieman tasaantunut.
Teollisuuden luottamus vahvistui hieman kesäkuussa, mutta jäi Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan silti melko matalalle.
Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni jälleen kesäkuussa, odotukset omasta ja Suomen taloudesta olivat varovaiset ja odotukset yleisestä työttömyydestä synkät.
Seuraavan viiden vuoden aikana noin 6 000 lehmää, lammasta ja hevosta laiduntaa yli 4 000 hehtaarilla kansallispuistoissa ja suojelualueilla.
Koivuntaimien istutusaika on nyt parhaimmillaan, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Kohtukuolemat ovat tutkijoiden mukaan huomattavasti tavallista yleisempiä naisilla, joiden ensimmäinen raskaus on päättynyt sikiön kuolemaan.
Asuntovelat vähenivät viime vuonna kaikkialla muualla paitsi pääkaupunkiseudulla ja Ahvenanmaalla.
Vähittäiskaupan myynti jäi ennakkotietojen mukaan toukokuussa pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.
Sisäministeriö on aloittanut vuoden kestävän lainsäädäntöhankkeen yksityisen turvallisuusalan lupaprosessien uudistamiseksi.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö on huolissaan hallituksen linjauksesta leikata lisää Työterveyslaitoksen rahoituksesta.
MTK vaatii päättäjiltä Venäjän elintarviketuontikiellon takia nopeita toimia maatilojen kannattavuuden parantamiseksi.
Luonnonvarakeskus ennustaa hyvää mustikkasatoa heinä-elokuun vaihteeseen.
Metsähallitus muistuttaa, että riistakameroiden asettaminen vaatii aina maanomistajan luvan.
Tampereen kaupunki on valinnut raitiotiehankkeensa toteuttajat ja hankkeen kehitysvaihe alkaa heinäkuussa.
Gasum myy omistamansa paikallisjakeluverkostot Gasum Paikallisjakelun ja Helsingin Kaupunkikaasun brittiläiselle sijoitusyhtiölle.
Turvakodeista kerrotaan juhannuksen kuluneen normaalin kesäviikonlopun tapaan, kertoo Ensi- ja turvakotien liitto.
Pride-viikolle Helsingissä osallistuvat SAK, Akava ja STTK vaativat työelämään lisää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen mukaan yrittäjät arvioivat työtulonsa usein alakanttiin, mikä kostautuu alhaisena sosiaaliturvana.
Finanssialan Keskusliiton mielestä kansalaisten sähköiset palvelut paranisivat ja digitaaliselle liiketoiminnalle tulisi otollisemmat olosuhteet, mikäli lakeja ja käytäntöjä muutettaisiin.
Aikuistyypin diabeteksen seulominen terveiltä aikuisilta ei yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan todennäköisesti pidentäisi seulontoihin osallistuvien elämää, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Suomalaiset pitävät tuoreen kyselyn mukaan eniten ruisleivästä ja perunasta. Kaurapuuro jää kauas suosikeista.
Energian kokonaiskulutus ja sähkön tuotanto vähenivät tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta, mutta tuulivoiman tuotanto kasvoi kovalla vauhdilla.
Ilmastokasvatusta pitäisi lisätä perusopetuksessa sekä lukio- ja aikuisopetuksessa, arvioidaan Suomen ilmastopaneelin tuoreessa raportissa.
Kansanedustaja Jaana Pelkosen (kok.) mielestä Tukesin suositus muovipullojen turvakaapeista toisi kaupan alalle lisää turhaa byrokratiaa ja kustannuksia.
Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtajan Annu Lehtisen mielestä pakolaisten määrän raju kasvu vaatii myös Suomelta suurempaa vastuunkantoa.
Akateeminen Kirjakauppa on siirtymässä lokakuun alussa ruotsalaisen Bonnier Booksin omistukseen. Ketjun myymälät jatkavat Stockmannin vuokralaisina.
Hallituksen toimenpideohjelmaan pitäisi Lääketeollisuus ry:n mielestä kirjata toimia, jotka lisäsivät terveysalan panostuksia lääketieteellisen tutkimus- ja kehitystyöhön.
EU-maat ovat uutistietojen mukaan periaatteessa jo sopineet Venäjän vastaisten pakotteiden jatkamisesta kuudella kuukaudella.
Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop eroaa johtoaan uusiksi muokkaavalta Microsoftilta.
Eduskunnan naisverkostot ja naisjärjestöt haluavat tasa-arvo-ohjelman hallituksen toimintasuunnitelmaan.
Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi keskiviikkona ELY-keskuksille runsaat 16 miljoonaa euroa käytettäväksi ennakoivan rakennemuutoksen hankkeisiin.
Pikavippien määrä on laskenut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edelleen voimakkaasti parin vuoden takaisen lakimuutoksen ansiosta.
Metsäasiantuntijat ovat pettyneitä Metsähallituksen ratkaisuun sulkea valtaosa palvelukeskuksensa toimipaikoista ja vähentää väkeä 15–29 henkeä.
Euroopan komissio haluaa uudistaa vaiheittain yritysverotusta Euroopan unionissa veronkierron torjumiseksi ja verotulojen turvaamiseksi.
Energiayhtiö Helenin hallitus on epävarmaan markkinakehitykseen vedoten päättänyt ehdottaa Helsingin kaupunginhallitukselle ainoastaan vaiheittaisia investointeja uuteen energiantuotantoon.
Konkurssien määrä väheni tammi-toukokuussa vuodentakaisesta 15,5 prosenttia.
Arabian niemimaan al-Qaida on vahvistanut johtajansa kuoleman lennokki-iskussa ja nimennyt hänen varamiehensä uudeksi johtajaksi.
Euroopan komissio julkistaa keskiviikkona toimintasuunnitelmansa yritysverotuksesta.
Presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat Moskovassa Novo-Ogarjovon edustushuvilalla.
Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan henkilöstökulut ovat jopa 32 prosenttia korkeammat niissä yrityksissä, jotka noudattavat kollektiivisia palkkasopimuksia.
Ensimmäinen kansainvälinen Maailman isien tila -raportti osoittaa, että miesten osallistuminen lastenhoitoon edistää perheiden ja yhteiskunnan hyvinvointia, kertoo Pelastakaa Lapset ry.
Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen muistuttaa, että asuntosijoittamisessa saa kaupan päälle sosiaalisen harrastuksen.
Tuore tutkimus tukee työ- ja elinkeinoministeriön mukaan panostamista liikenteen kotimaisiin biopolttoaineisiin.
Norjalainen Statoil aikoo vähentää työntekijöidensä määrää yli viisi prosenttia.
Posti kertoi tiistaina, että yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen sen irtisanomistarve palvelupisteverkostossa on enintään 319 henkilöä.
Polttonesteiden kuluttajahinnat alenivat Suomessa vuodentakaisesta jopa 14 prosenttia tammi-maaliskuussa raakaöljyn hintojen laskettua maailmanmarkkinoilla.
Luonnonvarakeskuksessa kehitetty metaanireaktori, jonka uskotaan vauhdittavan ympäristöystävällisen energian saamista markkinoille.
Venäjän talouden vaikeudet kasvavat, ja nyt maan keskuspankki on laskenut jälleen ohjauskorkoaan.
Kaksi nuorta joutui haihyökkäysten uhreiksi Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinassa uimarannalla sunnuntaina.
Helsinki onnistui viime vuonna vähentämään asunnottomuutta ja asunnottomuus on myös vähentynyt pitkällä aikavälillä.
Kreikan velkaneuvottelujen päättyminen tuloksettomina viikonvaihteessa Brysselissä on lisännyt pelkoa maan eroamisesta euroalueesta.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo olevansa kiitollinen palkkaratkaisun syntymiseen.
Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola arvioi Suomen talouden hitaan kasvun jatkuvan vuosikymmennen loppuun, mutta uuden hallituksen kärkihankkeilta odotetaan paljon.
Hypon ekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan selkeitä merkkejä taantuman päättymiselle ole vieläkään näkyvissä.
Vaihtotase on pysynyt alijäämäisenä, vaikka tavaroiden vienti ja tuonti olivat tammi-maaliskuussa tasapainossa ja huhtikuussa vienti oli heikentyvää tuontia suurempi.
Suomen Latu ja Leena Eränkö ovat tehneet ympäristöministeriön tilauksesta selvityksen ulkoilulain toimivuudesta.
Kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt eivät pysty paikkaamaan kehitysrahoituksen leikkauksia lahjoitusvaroin, varoittaa Kepa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton mielestä sopimusyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion peruskiviä horjutetaan nyt tarkoituksellisesti.
Pohjoismaiden suurin pelkästään biojätettä käsittelevä tuotantolaitos avattiin torstaina Helsingissä Ämmässuolla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.
MTV Oy:n ja Mediahub Helsinki Oy:n kuusi viikkoa kestäneet yt-neuvottelut ovat päättyneet, kertoo MTV.
Venäläisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa vähentyivät edelleen huhtikuussa, mutta kiinalaisten määrä kasvoi vauhdilla.
Maailmanpankin tuoreessa ennusteessa varoitellaan Yhdysvaltain mahdollisen koronnoston seurauksista.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajan Niko Simolan mielestä hallituksen tulisi vielä arvioida yhteiskuntasopimukselle asettamaansa aikataulua.
Alko odottaa myymälöihinsä juhannusviikolla 1,4 miljoonaa asiakasta.
Perusopetusta koskeneen lakiuudistuksen jälkeen tehostettua tukea saaneiden osuus on kasvanut vuosittain.
Valtion rahoitusyhtiö Finnverassa ja Teknologiateollisuudessa ollaan yhtä mieltä vientitakuiden hyödyllisyydestä.
Helsingin yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto ovat solmineet strategisen kumppanuuden, jonka tavoitteena on pitkäjänteinen ja konkreettinen yhteistyö.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mielestä pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiöistä pitäisi säätä lailla.
Helsingin Kivikkoon rakennetaan loppukesällä aurinkovoimala, jonka paneeleista on muutamassa päivässä myyty asiakkaille pian kolmasosa, kerrotaan energiayhtiö Helenistä.
Vapaakuntakokeilussa vaanii epätasa-arvon vaara, arvioi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Ilvesten määrä on kasvanut viime vuodesta Oulun eteläosissa ja Pohjois-Karjalassa, mutta muualla pysynyt lähes entisellään.
Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikanen tarjoaa talouden ongelmien ratkaisuiksi rakenneuudistuksia, sopeutustoimia ja kilpailukyvyn parantamista.
Suomen talous alkaa vähitellen kasvaa, mutta kasvu käynnistyy hitaammin kuin muualla euroalueella, arvioi Suomen Pankki.
Palkkasumma kasvoi vuodentakaisesta helmi-huhtikuussa, kun vuosi sitten vastaavalla jaksolla palkkasumma pieneni.
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat edelleen huhtikuussa vuoden takaisesta paperiteollisuuden ja kemianteollisuuden vetäminä.
Teollisuustuotanto jäi Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa neljä prosenttia vuoden takaisesta, mutta kasvoi aavistuksen maaliskuusta.
Työeläkeyhtiö Varman entinen toimitusjohtaja Matti Vuoria on nimitetty Handelsbankenin Suomen-aluepankin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Ylempien Toimihenkilöiden liiton puheenjohtajan Pertti Porokarin mielestä uusia työpaikkoja ei synny työaikaa pidentämällä vaan vähentämällä.
Euroopan suurin pankki HSBC kertoi tiistaina kymmenien tuhansien ihmisten irtisanomisista.