Kaisa Paastela
Kaisa Paastela on Verkkouutisten tuottaja.
Jarno Limnéllin mukaan Vladimir Putinin on nyt pakko kääntää tappiokierre kaikin keinoin.
Poliisin mukaan liikenneturvallisuus perustuu pitkälti ennakointiin.
Häirikköasukkaan naapurit eivät aina uskalla suostua todistajiksi oikeudenkäyntiin.
Ruotsissa joka kolmas rikollisryhmään kuuluva on vastuuasemassa jossakin yrityksessä.
Ruotsissa on käynnissä suurin sotaharjoitus 25 vuoteen.
Maan etelä- ja keskiosassa päästään pian kesäisiin lämpötiloihin, ennustaa Foreca.
Kansalaisten luottamus terveydenhoitoon on kyselyn mukaan nyt matalimmalla koskaan.
Laki mahdollistaa jopa vaaraa aiheuttavan koiran takavarikoinnin.
Noin 250 ravintolaa pyörittävä yhtiö uskoo asiakaskysynnän pysyvän korkeana inflaatiosta huolimatta.
Suomalaiset menettävät hermonsa herkemmin ja ovat myös saaneet useammin ylinopeussakon.
Mediaanipalkka oli maaliskuussa 5,7 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Elli Aaltosen mukaan hyvätuloisten perheiden tarvetta lapsilisälle voisi arvioida.
Tere Sammallahti sanoo, että kun autopaikkoja vähennetään myös muuta hyödyllistä menetetään.
Työmarkkinoiden sekä ansio- ja sosiaaliturvan pitäisi aina kannustaa töihin, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.
Suomen latistava ansioverotus iskee jo alle 3000 euron kuukausituloilla, sanoo Akavan Maria Löfgren.
Lentotoiminta-alue sijoittuu pääosin Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosiin.
Jos nuorille halutaan halvempia ensiasuntoja, niitä tulee rakentaa enemmän, ei vähemmän, sanoo EK:n Penna Urrila.
Suomessa on 120727 kotitaloutta, jotka saavat vain perustoimeentulotukea ilman ansiotuloja.
Torstain ja perjantain lumi- ja räntäsateet saattavat olla kevään viimeiset.
Korjausrakentaminen on Tilastokeskuksen mukaan kallistunut selvästi.
Kokeilu on kaupunginkirjaston mukaan tiettävästi ensimmäinen maailmassa.
Koska muuta ei ole jäljellä, Venäjä vihjaa ydinaseen käytöstä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja.
Henkisestä väkivallasta ja toimintavallan rajoittamisesta on vaikea rangaista nykylain puitteissa.
Koululääkärien resurssit voisi tutkimuksen mukaan kohdentaa oppilaisiin, joista on huolta.
Vastaajat kertovat aukioloaikojen supistamisesta ja laajenemisen mahdottomuudesta.
Korkeimmalla tasollaan asuntojen reaalihinnat olivat vuonna 2021. Laskun ennakoidaan jatkuvan tänä vuonna.
Samaan aikaan myönteisiä oleskelulupapäätöksiä on tehty ennätysmäärä.
Uusia asuntolainoja nostettiin 690 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki pitää asiaa helsinkiläisten kannalta hyvänä.
Puheluiden määrä huhtikuussa oli yli 38 000.
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset huomioivat ruoan ympäristövaikutukset aiempaa paremmin.
Puolustussolut kykenevät tuhoamaan syöpäsoluja. Niiden määrä tutkimushenkilöillä nousi, kun he polkivat kuntopyörää.
Nykypalveluiden vaatimaa hoitajamäärää ei saada mistään.
Kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 6,4 prosenttia.
Pian alkavan muutoksen pelätään lisäävän ruuhkia entisestään.
Alkon mukaan yhteistyökappale on osa yhtiön vastuullisuustekoja.
Miten oli niin helppoa hypätä tästä hallituksesta toiseen, kysyy vihreiden puheenjohtaja.
SDP:n puheenjohtaja kiisti, että hänellä olisi mitään henkilökohtaista ristiriitaa Petteri Orpon kanssa.
Eva Biaudet olisi jättänyt puolueen ulos neuvotteluista.
Perussuomalaiset eivät puheenjohtajansa mukaan vastusta kaikkea maahanmuuttoa.
Vantaalla ja Keravalla hoitajapulaa yritetään helpottaa uusin keinoin.
Uusi talousyksikkö tuottaisi tutkimustietoa yhteisen tilannekuvan pohjaksi.
Keravan ja Porvoon kautta Kouvolaan kulkeva uusi junayhteys lyhentäisi matka-aikoja Itä-Suomeen.
Poikkeuksellista tilannetta selittää muun muassa palvelualojen odotettua parempi veto.
Uhreja pyydetään täyttämään verkkolomake, sillä poliisi ei voi olla heihin oma-aloitteisesti yhteydessä.
Ulkomaisten turistien yöpymismäärät olivat vielä kolmanneksen alhaisemmat kuin 2019.
Sekä julkisia että yksityisiä resursseja tarvitaan hoitojonojen purkuun, sanoo HUSin Lasse Lehtonen.
Pitkät, yli 30 päivän sairauspoissaolot kasvoivat alkuvuonna selvästi.
Myös uutta elpymispaketin kaltaista maksatusmallia ajetaan ex-mepin mukaan komissiossa käyttöön ongelmista piittaamatta.
Pankkiturbulenssin aiheuttama hetkellinen korkonotkahdus on ohi, kertoo OP.
Kelpoisuusvaatimukset kiristyvät, vaikka pätevää henkilöstöä ei riitä päiväkoteihin tälläkään hetkellä.
Normaaliin elämään kuuluvia ääniä seinän takaa pitää sietää, toteaa juristi.
Jopa alle kouluikäisistä lapsista tehdään rikosilmoituksia. Rikoskomisario Marko Forssin mukaan poliisin roolia ei ymmärretä.
Demarien kannattajista lähes joka neljäs kertoi äänestäneensä hallituspohjan vuoksi, eikä ensisijaista puoluevaihtoehtoaan.
Uuden hallituksen talouslinja vaatii selkeän käänteen aiempaan verrattuna, sanoo EK:n Penna Urrila.
Poliisilla pitäisi myös olla mahdollisuus varoittaa potentiaalisen rikoksen uhria, selvitys esittää.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikön mukaan kaksivuotinen tutkinto vähentäisi keskeyttämisiä.
Mökkien hintataso on laskusuunnassa ja kaupat vähentyneet tänä vuonna selvästi.
Toritapahtumissa vaalien alla nähdään muun muassa provosoijia, tarkkailijoita, keräilijöitä ja varmistelijoita.
Puoluejohdon ja politiikan on pitkäaikaisen kansanedustajan mukaan vaihduttava.
Tällä hetkellä esimerkiksi velallisen saama takuueläke tai työttömän peruspäiväraha ei ole ulosoton piirissä.
Kieltolaista on aloitteen mukaan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Hoitajien mukaan he ovat saaneet vastuulleen uusia potilasryhmiä ilman kunnollista perehdytystä.
Somelääkäri Atte Virolainen kertoo Tiktokissa, millaista on oikea arki vankilassa.
Halpakauppaketju kertoo perustavansa lähivuosina noin viisi uutta tavarataloa vuodessa.
Syöpäleikkauksia joudutaan tekemään päivystysleikkauksina. Hoitopolussa on parannettavaa.
Myynnissä olevat nikotiinipussit saattavat sisältää suuriakin määriä nikotiinia.
Kyselyssä suomalaiset olivat yksimielisiä siitä, että esimerkiksi maksalaatikko ei kelpaa sosiaaliseen mediaan.
Kampanjan idea on, että suomalaiset ilmoittavat karttapalveluun ympäristöstä siivoamansa roskat.
Keskustelu virisi, kun sairaanhoitaja ihmetteli, miksi hammaslääkäri oli tarkastellut hänen gynekologisia potilastietojaan.
Keskusta on kärsinyt vaalitappioita sekä vasemmistoyhteistyön että oikeistoyhteistyön jälkeen, kirjoittaa Annika Saarikko.
Ympäristöjärjestö on iloinnut, että ydinvoimalat saatiin kiinni vuosikymmenten työn tuloksena.
Nykyinen veroetu kannustaa liian suuriin taloyhtiölainoihin.
Etätyön yleistyminen pysyvästi haastaa silti Helsingin keskustan elinvoimaa.
Sisäministeriön tilaaman selvityksen mukaan rahapelihaittoja ei voida ehkäistä nykyjärjestelmällä.
Jos koira vaihtaa omistajaa, se pitää ilmoittaa rekisteriin uudelleen.
Kyse on hinnoittelun läpinäkyvyydestä, perustelee Oma Säästöpankki.
Poliisi vaatii Oulun käräjäoikeudessa kolmea henkilöä vangittavaksi.
Toimijoiden välille tarvitaan tiivimpää yhteistyötä, sanoo sisäministeriön erityisasiantuntija.
Yli puolet THL:n väestökyselyyn vastanneista ei rankaisisi kannabiksen käytöstä.
Taksikortin kuittaamatta jättävät kansanedustajat saattavat hypätä muiden kyytiin.
Uudeksi apulaispormestariksi tarvitaan laaja-alainen ja verkottunut osaaja.
Rikosasioiden tutkinta-ajat ja selvitystasot ovat heikentyneet vuosien ajan.
Yhtiöomistusten arvosta suli seitsemän miljardia euroa, josta merkittävimmän osan muodosti Fortum.
Palkanlaskijoiden koulutus uuteen järjestelmään kattoi vain tilanteen, jossa kaikki toimii kuten pitää.
Postikortin lähettäminen maksaa jatkossa 2,30 euroa.
Hankkeessa oli puutteita sekä johtamisessa että resurssoinnissa.
Viranomainen päätyi suosittamaan hyvitystä autoilijan ja latausaseman ylläpitäjän välisessä kiistassa.
Ministeriö tehostaisi koulutuksen roolia pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa.
Suomalaisten työ- ja toimintakyky heikkenee entisestään, ellei konkreettisia toimia tehdä.
Keskustan uusi eduskuntaryhmä piti ensimmäisen ryhmäkokouksensa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on järjestäytynyt.
Ruudun ääressä vietetty aika lisää käytöshäiriöiden riskiä.
Palkanlaskennan virheitä ei ole saatu täysin kitkettyä, myöntää Helsingin kaupunki.
Puolueavustukset on sidottu kansanedustajien määrään.
Ruotsi jäi yksin Nato-maiden keskelle.
Tukisumma on pienentynyt edellisvuodesta, mutta on silti selvästi suurempi kuin muilla ystävyysseuroilla.