SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä uskovat, että talouskasvua vahvistamalla talouden sopeuttamislukuja voidaan pienentää.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan Emu-puskureiden käyttö työeläkemaksujen alentamiseen tarkoittaisi sitä, että viime syksynä neuvoteltu eläkesopimus pitäisi avata.
Osuuspankki julkistaa tänään uuden yritysrahoitusmallin, jonka ideoinnin taustalla ovat keskustelut keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kanssa, kertoo Helsingin Sanomat.
Sosiaali- ja terveydenhuollon siirtäminen maakunnille vaikuttaisi eri kuntien asukkaiden verotukseen siten, että keveimmän ja ankarimman verotuksen välillä olisi eroa 16 prosenttiyksikköä.
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen on huolissaan siitä, miten kokonaisverotuksen taso saadaan pidettyä kurissa, jos Suomeen tulee uusi maakunnallinen verottaja.
Jos seuraavalla vaalikaudella tehdään pienemmät sopeutustoimet kuin valtiovarainministeriö on esittänyt, julkista velkaa ei välttämättä saada taittumaan.
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ja eduskuntavaaliehdokas Juhana Vartiainen kaipaavat muilta puolueilta esityksiä työllisyyttä lisäävistä rakenneuudistuksista.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei nosta valtiontalouden leikkaustavoitetta kahdesta miljardista eurosta ensi vaalikaudella, vaikka valtiovarainministeriö arvioi sopeutustarpeen neljäksi miljardiksi.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero ei aio itse eikä halua myöskään hallituksen puuttuvan ulkomaankauppaa uhkaavaan työehtosopimusriitaan, kertoo Helsingin Sanomat.
Etujärjestöt ovat valmiita keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdottamiin yhteiskuntasopimusneuvotteluihin ennen hallituksen muodostamista, kertoo Maaseudun tulevaisuus.
Monikanavarahoitusta pohtinut työryhmä esittää viittä eri vaihtoehtoa sote-palveluiden rahoitukseen. Laskelmia mallien taloudellisista vaikutuksista ei ole tehty.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ehdottaa sote-palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuun siirtämistä pois kunnilta ja tuottamisvastuun antamista markkinoille.
Valtiosihteeri Martti Hetemäki painottaa, että kuuden miljardin euron sopeutustoimista pitää tehdä päätökset ensi vaalikaudella, vaikka ne astuisivat voimaan myöhemmin.
Ministeriöiden kansliapäälliköiden mielestä Suomen nykyinen työmarkkinamalli ei vastaa työmarkkinoiden ja työelämän muutoksia, ja se on kulkenut tiensä päähän.
Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen varoittaa uuden maakunnallisen verottajan luomisesta nykyisten rinnalle sote-uudistuksen myötä.
Perustuslakivaliokunta katsoo, ettei korjatut sote-lakiehdotukset ja niiden perustelut muodosta riittävää perustaa arvioida ehdotusten perustuslainmukaisuutta.
Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toteutus jäi kauas tavoitteistaan. Ongelmana olivat sitoutumisen puute ja voimavarojen käyttö turhiin uudistuksiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielestä sote-uudistuksen vaikutus kuntien veroprosentteihin pitäisi erottaa, mutta valtiovarainministeriön mukaan perustuslakivaliokunta on edellyttänyt kokonaistarkastelua.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslainen valiokuntavastaava Sari Sarkomaa toivoo, että ministeriöt tiedottaisivat uuteen sote-malliin liittyvistä laskelmista.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaamaan sote-lakiehdotukseen liittyviä asiakirjoja ei saada julkistaa ennen kuin lain käsittely päättyy valiokunnassa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaamassa sote-laissa hallinto- ja rahoitusmallin ongelmia on kyetty pienentämään, mutta uuden ehdotuksen läpimeno on epävarmaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyytää tiistaina uutta lausuntoa perustuslakivaliokunnalta, mutta uusi sote-mallikin saattaa olla perustuslain vastainen.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen mielestä sote-uudistukseen kannattaa hakea jatkossakin ratkaisuja yli hallitus–oppositiorajan.
Kokoomuksen kansanedustajan Sofia Vikmanin mielestä eduskunnan on käytettävä ensi vaalikaudella sille kuuluvaa valtaa vanhemmuuden kustannusten jakamiseksi.
Keskustan kansanedustajat eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa edellyttävät, että hallitus antaa lisätalousarvionsa yhteydessä eduskunnalle selvityksen valtiontalouden ja hallituksen toimien ajantasaisesta ja todellisesta tilanteesta.
STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen pitää järjestelmän väärinkäyttönä sitä, että poliittisille valtiosihteereille on sälytetty virkamiehille kuuluvia tehtäviä lainvalmistelussa.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoi Yle uutisille, ettei puolue voinut tukea perhepaketin eteenpäin viemistä sen jälkeen, kun uudet laskelmat kestävyysvajeesta saatiin tammikuussa.
Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka ihmettelee, miksi valtiovarainministeri Antti Rinne lupaa huojennusta arvonlisäveroon vasta ensi vaalikaudella, kertoo Länsi-Savo.