Suomen Yrittäjät on tyytyväinen eduskunnan päätöksiin arvonlisäverotuksen huojennuksiin, mutta toivoo arvonlisäverotuksen muuttamista maksuperusteiseksi.
Suomen Merimies-Unionille ja Suomen Konepäällystöliitolle ei kelvannut työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmiman työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen ratkaisu, sanoo Arctic Shipping.
Puhtaan teknologian eli cleantech-alan pienet ja keskisuuret yritykset suhtautuvat työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen raportin mukaan myönteisesti tulevaisuuteen.
Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan puheenjohtajan mielestä raha tulisi yhteiskunnalle takaisin korkojen kera, jos verotus ei rokottaisi yritysten sukupolvenvaihdoksia.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio uskoo, että Suomen tulevaisuus voisi jatkossa nojata vahvasti huipputasoiseen ohjelmisto-osaamiseen tai teknologiaan.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa on vastuun oltava sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) mukaan yhdessä paikassa, tietojärjestelmien on palveltava asiakasta ja monikanavarahoitus on selkeytettävä.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ehdottaa, että seuraava hallitus alkaa heti vaalikauden aluksi valmistella palvelupaketteihin perustuvan sote-rahoitusmallin käyttöönottoa.
Nykyiset yritystuet vaikuttavat tuoreen selvityksen mukaan myönteisesti yritysten strategiseen osaamiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, mutta vain vähän yritysten vientiin ja kansainvälistymiseen.
Pankkiiri Björn Wahlroos esitteli torstaina uutta kirjaansa, jossa hän esittää kritiikkiä hänen mielestään vanhentunutta ja ihmeellistä talousajattelua kohtaan.
Brittiläinen yritysjärjestelyihin erikoistunut sijoitusyhtiö Audley Capital Advisors on tehnyt ehdollisen sopimuksen Talvivaara Sotkamon liiketoiminnan ostamisesta sen konkurssipesältä.
KT Kuntatyönantajat kertoo olevansa valmis neuvottelemaan Borgin ja Vartiaisen ehdottamista palkanmuodostuksen periaatteiden ja menettelytapojen uudistamisesta.
Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiolassa pidetään talousnäkymiä lupaavina, mutta yhtiön ekonomisti varoittelee vale-elpymisestä ja maailmantalouden lukuisista riskitekijöistä.
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta ja Geologian tutkimuskeskus ovat saaneet Tekesiltä rahoituksen miehittämättömien ilma-alusten eli lennokkien tutkimiseen.
Työvoimakustannukset kasvoivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yksityisellä sektorilla ja kunnissa, mutta valtiolla tehdyn työtunnin kustannus väheni.
Kokoomuksen ympäristöverkoston puheenjohtaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen on tyytyväinen ministeri Lauri Tarastin arviointiryhmän työhön sekä sen esittämiin ehdotuksiin.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomella on hyvät liiketoimintamahdollisuudet pitkän talvimerenkulun perinteen, arktisen meriteknologian ja kylmään ilmastoon sopivan osaamisen ansiosta.
Viime vuoden lopulla työkyvyttömyyseläkkeellä oli yhteensä noin 174 000 henkeä. Määrä on ollut tasaisessa laskussa viime vuodet, kertoo Työeläkevakuuttajat Tela.
Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa huonokuuloisten läheisistä kertoo joutuvansa sanomaan saman asian moneen kertaan ja tulevansa silti väärinymmärretyksi.
Öljyn laskeva hinta pudotti Suomen viennin ja tuonnin arvoa tammikuussa, mutta ekonomisti arvelee euroja jääneen Suomeen aiempaan enemmän. Toisaalta vientivetoista talouskasvua ei vielä näy.
Teollisuuden tuotanto ja uudet tilaukset vähenivät tammikuussa vuodentakaisesta, mikä ei pankkiekonomistin mielestä tue toiveita viennin kääntymisestä kasvuun alkukevään aikana.
Parempi osaaminen ulkomailla on tärkeä syy siihen, että suomalaisyritykset siirtävä sinne toimintojaan, arvioi työeläkeyhtiö Ilmarisen työhyvinvointijohtaja.
Puolustusvoimat ja Patria Aviation Oy ovat allekirjoittaneet sotilasilmailun järjestelmien elinkaaripalveluja koskevan strategisen kumppanuussopimuksen.
Asuntojen vuokrauksessa ovat nyt vuokralaisen markkinat ja asuntokaupassa ostajan markkinat, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
Länsi-Keniassa Mogotiossa uusi metsitysmenetelmä helpottaa seudun naisten arkea ja parantaa heidän toimeentuloaan, kertoo kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Vision.
Tullin alustarkastusryhmä ja Länsi-Suomen merivartiosto ovat löytäneet Rauman satamassa rahtilaivasta 520 kartonkia tupakkaa ja 108 litraa väkeviä alkoholijuomia, kerrotaan Tullista.
Sekä henkilö- että raskaan tavaraliikenteen rajanylitykset Suomen ja Venäjän välillä vähenivät tammikuussa miltei kolmanneksella viime vuoden alkuun verrattuna.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) toivoo eduskunnan hyväksyvän hallituksen esityksen ILO-sopimuksesta, joka liittyy alkuperäiskansojen oikeuksiin.