Suvi Hautanen
Suvi Hautanen oli Verkkouutisten toimittaja 4.11.2021 saakka.
Kertasinkojen, harjoitusaseiden ja ampumatarvikkeiden kokonaisarvio on 15,1 miljoonaa euroa.
OP:n ekonomistit uskovat hitaan elpymisen jatkuvan kuluvana vuonna.
Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen ovat jonkin verran vilkastumassa, mutta investointitaso ei silti riitä korvaamaan pääomakannan odotettua kulumista.
Kansanedustaja Raija Vahasalon mielestä vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuvia, asevelvollisuusikärajan ylittäneitä henkilöitä pitäisi voida palkita.
Ykkössija vaihtui, kun Aalto-yliopiston tutkijat laskivat sote-palveluista saatavat säästöt uudelleen, kertoo Kuntalehti.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tuuletti talouskriisin olevan ohi, mutta faktojen tarkistus antaa hieman erilaisen kuvan.
Hallitus on löytänyt ratkaisun subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevaan kiistaan, kertoo Helsingin Sanomat.
Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa perustuloa, jos se takaa ihmisille perustoimeentulon, vähentää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon ja yrittämiseen.
Suomi lähettää Ukrainaan kylmiin olosuhteisiin soveltuvia majoitustelttoja osana.
Kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen pitää alkoholimainontakiellosta yrittäjille aiheutuvia kustannuksia kohtuuttomina.
Yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Anne Berner asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa keskustan riveistä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt välikysymyksen eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta.
Suomen asuinkuntaansa tyytyväisimmät ihmiset asuvat Pirkkalassa, osoittaa tänään julkaistu tutkimus.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on laskenut ennustettaan kuluvan vuoden maailman talouskasvulle.
Työttömät britit saavat paljon enemmän sosiaalietuuksia vauraammista EU-maista kuin näiden maiden kansalaiset saavat Isosta-Britanniasta, paljastaa The Guardian -lehden selvitys.
Veroasiantuntijan mukaan seuraavan hallituksen pitäisi uudistaa verojärjestelmä siten, että se ruokkisi yritystoiminnan kasvattamista.
Kokoomuksen Kimmo Sasi varoittaa toistamasta samaa virhettä talouspolitiikassa kuin tällä vaalikaudella tehtiin, kun menoleikkauksia päätettiin lykätä.
Keskustan Olli Rehn ja SDP:n Miapetra Kumpula-Natri syyttelivät toistensa puolueita useilla rattailla ajelemisesta Kreikan suhteen.
Entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja professori Sixten Korkman ovat sitä mieltä, ettei finanssipolitiikan kiristystoimia pidä lykätä tuleville vuosille.
Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan työttömyyden kasvu on ollut pääasiassa suhdanneluontoista eikä rakenteellista.
Eläkeuudistuksen vaikutukset työuriin ja kestävyysvajeeseen saattavat jäädä tavoiteltua pienemmiksi työttömyysputken säilymisen vuoksi, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.
Pääministeri Alexander Stubb on esittänyt surunvalittelut Ranskassa Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tapahtuneen hyökkäyksen johdosta.
Ranskan televisio on julkaissut verkkosivuillaan videon Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistuneesta iskusta.
Keskusta lupaa perua kotihoidontuen leikkauksen ensi vaalikaudella, kertoo Suomenmaa.
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisee ensimmäisen arvionsa vaalikauden talouspolitiikasta ensi viikon tiistaina.
Helsingin kokoomus on nimennyt Ety-järjestön Bosnia-operaation varapäällikön Nina Suomalaisen eduskuntavaaliehdokkaakseen.
Maaseudun Tulevaisuuden teettämän kyselyn mukaan suomalaiset katsovat olevansa enemmän oikealle kuin vasemmalle kallellaan poliittisesti.
Effi-järjestön vuosittain jakaman Isoveli-palkinnon ehdokasasettelu on alkanut.
F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen mukaan Danske Bankin verkkopalveluongelmat ovat seurausta palvelunestohyökkäyksistä, kertoo MTV uutiset.
Effi-järjestö perustaa muistopalkinnon vaalimaan digivaikuttaja Ville Oksasen perintöä, mutta ennen kaikkea järjestö kaipaa toimintaansa ihmisiä jatkamaan Oksasen elämäntyötä.
Ranskan presidentti François Hollanden mielestä Venäjälle Krimin itseensä liittämisen jälkeen asetetut pakotteet on lopetettava, jos edistystä tapahtuu.
Kreikan ero eurosta tuskin aiheuttaisi ketjureaktiota muissa kriisimaissa, arvioi riippumaton ekonomisti Roger Wessman blogikirjoituksessaan.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kuittaa Paavo Väyrysen ehdotuksen Krimin tunnustamisesta dosentin pohdiskeluksi, kertoo Yle uutiset.
Kansanedustaja Timo Heinonen haluaa luopua kauppojen aukiololainsäädännöstä.
Keskuskauppakamari vaatii kauppojen aukioloaikoja vapaaksi loppiaisena, helatorstaina, helluntaipäivänä ja pyhäinpäivänä.
Lännen median alueella työskentelevät yrittäjät antavat hallitukselle arvosanaksi kuusi eli kohtalainen.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta tupakkalakia, joka rajoittaisi tupakointia, kertoo Turun Sanomat.
Yle uutisten teettämän kyselyn mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista pitää Venäjän Suomelle aiheuttamaa turvallisuusuhkaa epätodennäköisenä.
Perussuomalaiset kansanedustajat syyttävät ulkoministeri Erkki Tuomiojaa työpaikkojen häviämisestä Suomesta.
Indonesian laivasto kertoo löytäneensä yli 40 ruumista Jaavanmerestä kadonneen matkustajakoneen turmapaikalta.
Venäläisille viisumivapauden olisi valmis antamaan yhdeksän prosenttia suomalaisista, ilmenee Helsingin Sanomien mielipidemittauksesta.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei niele Suomen Pankin talousennustetta, vaan hän uskoo kasvuohjelmaansa.
Perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalénin mielestä Alexander Stubbin Eurooppa-usko muistuttaa taistolaisuudesta.
Yli 71 000 suomalaista on eronnut evankelis-luterilaisesta kirkosta kuluvana vuonna.
Kokoomuksen Alexander Stubb pystyy haastamaan keskustan Juha Sipilän vain alle 50-vuotiaiden keskuudessa ja Etelä-Suomessa, kertoo Ilta-Sanomat.
Yli 250 ihmistä odottaa yhä pelastamista italialaisella autolautalla, joka syttyi sunnuntaina palamaan Adrianmerellä.
Entisen pääministerin Esko Ahon mielestä Suomen täytyy pysyä EU:n Venäjälle asettamassa pakoterintamassa, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin mukaan kokoomus tavoittelee opetusministerin salkkua seuraavaan hallitukseen.
Pääministeri Alexander Stubb on huolestunut Venäjän taloustilanteesta.
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb myöntää, ettei hallitus ole ollut niin jämäkkä muutoksentekijä kuin Suomi vaikeassa tilanteessa tarvitsisi.
SDP:n pop up -kampanja "Suklaata yrittäjälle" vihastuttaa ihmisiä sosiaalisessa mediassa.
Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti haukkui sote-uudistuksen rahoitusosuuden sudeksi.
Kannastaan epätietoisia äänestäjiä on nyt kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin neljä vuotta sitten.
Valtiovarainministeriö on laskenut, miten sote-uudistus vaikuttaa kuntien talouteen yhdessä muiden rahoitusmuutosten kanssa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on pyytänyt selvitystä siitä, oliko sateenkaaren värien heijastamiseen Eduskuntatalon seinään pyydetty lupaa.
Palvelualojen ammattiliitto Pamin puheenjohtaja Ann Selin kertoi Huomenta Suomessa, että uusi keskusjärjestö on herättänyt paljon kiinnostusta.
Elinkeinoelämän keskusliiton uusi puheenjohtaja Matti Alahuhta vastustaa nollatyösopimusten kieltoa, kertoo Talouselämä.
Terveyspalvelualan liiton toimitusjohtajaksi on valittu keskustan eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Hanna-Kaisa Järvi.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mielestä tulevan hallituksen on laadittava rehellinen arvio valtiontalouden sopeutustarpeesta heti vaalikauden alussa.
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö ihmettelee Helsingin apulaiskaupunginjohtajan valinnasta syntyneitä jälkipuheita.
Kansanedustaja Osmo Soininvaara ennustaa, että sote-alueet haudataan ja maakuntien tasolle tulee suorat vaalit ja verotusoikeus.
Pornotähti ja elokuvaohjaaja Ron Jeremy on närkästynyt Valviran päätöksestä sensuroida kasvonsa nimikkoromminsa etiketistä.
Pääministeri Alexander Stubb rinnastaa tasa-arvoisen avioliittolain naisen äänioikeuteen ja homouden poistamiseen rikoslaista.
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että sote-ratkaisun kustannusvaikutusarviot tuodaan julki mahdollisimman pian.
Euroopan komissio tavoittelee 315 miljardin euron investointeja Eurooppaan kasvun ja työpaikkojen synnyttämiseksi.
Palvelualojen ammattiliiton (PAM) toiminnanjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Jyrki Konola.
Perustuslakivaliokunnan jäsenen, kansanedustaja Kimmo Sasin mielestä sote-lain valmistelu on ollut ala-arvoista, kertoo Yle uutiset.
Kuntatalous välttyisi satojen miljoonien euron vuosittaiselta lisärasitteelta, jos kaikissa kuntaorganisaatioissa saataisiin työkyvyttömyydestä aiheutuvat kustannukset Jyväskylän kaupungin tasolle.
Noin 4,5 miljardia vuotta vanha meteoriitti kuljetettiin uuteen osoitteeseen tiistaiyönä HKL:n uudella raitiovaunulla Articilla.
Helsingin keskustan alle suunniteltu Pisararata herättää yhä enemmän vastustusta.
Ylioppilastutkintolautakunta on hylännyt kaikki valmiit sähköiset koejärjestelmät ja päättänyt kehittää kokonaan uuden järjestelmän.
Parlamentaarinen ohjausryhmä on sopinut tänään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain yksityiskohdista.
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 319 900 työtöntä työnhakijaa.
Koulutetut palkansaajat tarvitsevat jatkossakin keskusjärjestön, joka huolehtii heidän edunvalvonnastaan, linjaa Akava.
Palkansaajajärjestöt suunnittelevat yhdistymistä yhdeksi isoksi palkansaajien keskusjärjestöksi, kertovat Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.
Jos sote-lakiesitys toteutetaan nykymuodossa, pienet sote-yritykset katoavat ja palvelut karkaavat kasvukeskuksiin, varoittaa Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo The Washington Postin haastattelussa, että Natoon liittyminen haittaisi Suomen suhteita Venäjään.
Erityisalojen toimihenkilöliitto Erton jäsenistä 77 prosenttia kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa.
Teknologiateollisuutta vaivaa kyvyttömyys reagoida riittävän nopeasti toimialan muutoksiin, osoittaa tuore tutkimus.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on huolissaan lastensuojeluntilasta.
Koko maahan suunnitteilla olevasta sote-mallista on jo kokemusta Mänttä-Vilppulassa. Hoitoa ei saanut, kustannukset karkasivat ja kokeilu päättyi kriisiin.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen mukaan vaikuttaa siltä, että sote-palveluiden tuottamisvastuuta koskeva perustuslainmukaisuus on onnistuttu ratkaisemaan. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu siihen.
Entinen pääministeri Matti Vanhanen asettuu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Kevan hallitus on valinnut varatoimitusjohtajaksi hakeneista viisi henkilöä jatkohaastatteluihin ja soveltuvuusarvioon.
Fysioterapia- ja kuntoutusalan yrittäjät ovat seuranneet huolensekaisin tuntein sote-lakiesityksen valmistelua.
Rosettan laskeutumisalus Philae pomppasi laskeutumisen jälkeen kahdesti ja päätyi varjoiseen koloon, mikä vähentää aurinkopaneeleista saatavaa tehoa.
Tuottamisvastuu voi aiemmasta poiketen olla vain kuntayhtymällä tai tuottamisvastuualueen vastuukunnalla.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajan Niko Simolan mielestä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen henkilöstö maksaa kohtuuttoman kovan hinnan valtionhallinnon jatkuvista määrärahaleikkauksista.
Sairausvakuutusmaksujen vuoden 2015 maksuprosentit on vahvistettu.
Uusi ammattikorkeakoululaki ja sen tuoma taloudellinen ja hallinnollinen autonomia vahvistaa ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä.
Toimeentulotukea saavien on myös jatkossa mahdollista hankkia pieni määrä ansiotuloja ilman, että tulot leikkaavat tuen määrää.
Yleisen asumistuen uudistaminen muuttaa monen tuensaajan tukea.
Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asetuksen lukiokoulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta.
Lukion uusi tuntijako tarjoaa eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon mielestä hyvät edellytykset uusien opetussuunnitelmien laatimiselle.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen mielestä lukiokoulutus kaipaa suurta remonttia seuraavalla hallituskaudella.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo tyrmää SDP:n varapuheenjohtajan Antti Lindtmanin ajatuksen maa- ja metsämaan kiinteistöverosta.
Kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen äärivasemmiston muodostamasta väkivallan uhasta Suomessa.
Omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Sirpa Paatero ehdottaa, että seuraava hallitus voisi laatia konkreettisen strategian suomalaisten pääomamarkkinoiden kehittämiseksi.
Rosettan laskeutumisalus Philae pomppasi komeetan pinnalle laskeutumisen aikana kahdesti. Heikosta kiinnittymisestä huolimatta se toimii hyvin ja lähettää mittaustuloksia.
Pisararadan rahoitusmalleja selvittänyt työryhmä suosittelee perinteisen budjettirahoituksen sijaan rahoitusyhtiömallia.