Rökäletappion tehnyt Stockmann aikoo sulkea kolmen tavarataloa Venäjällä sekä tavaratalonsa Oulussa, missä aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut 230 työntekijän kanssa.
Asuntojen hinnoissa tapahtuvat muutokset paloitellaan Kiinteistönvälittäjäliiton mielestä tilastoinnissa ja uutisoinnissa liian lyhyisiin ajanjaksoihin.
Työmies Matti Putkosen kannanotot maatalousyrittäjien eläkkeistä eivät vastaa puolueen eivätkä eduskuntaryhmän kantoja, huomauttaa joukko perussuomalaisten kansanedustajia.
Vanhat kestosuosikit Moskova ja Pietari ovat kadonneet suosituimpien liikematkakohteiden listalta ainakin toistaiseksi, kertoo matkatoimisto Carlson Wagonlit Travel CWT.
Vakuutusyhtiöt eivät voi sälyttää vakuutustuotteidensa hintojen nousua yksityisten terveyspalveluntuottajien vastuulle, toteavat Terveyspalvelualan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry.
Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriaisen mielestä kaikille tarjottavan palvelusetelin avulla palvelujen saatavuus paranisi nopeasti etenkin siellä, missä nyt on ongelmia, kertoo Finanssialan keskusliitto.
Maahantulokieltoja jätetään EU-maissa tuoreen tutkimuksen mukaan merkitsemättä tai niitä rikotaan tekaistuilla henkilöllisyyksillä, kertoo Euroopan muuttoliikeverkosto.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) on tyytyväinen siihen, miten hallitus panosti liikenteen infrastruktuuriin lisätalousarvioesityksessä.
Lähipalveluiden järjestäminen edellyttää yhteistyötä sekä kuntien välillä että yksityisten ja julkisten palveluntuottajien kesken, arvioi liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.)
Kemianteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat hieman viime vuonna, muuta öljytuotteiden ja lääkkeiden viennin arvon supistuminen laski viennin kokonaistasoa.
Vain noin kolmasosa yrityksistä kannustaa työntekijöitään taloudelliseen ajotapaan ja nykyisen ajoneuvoverotuksenkin vaikutus kokonaispäästöihin on mitätön, arvioi yhteistyöfoorumi ITS Finland.
Valtiovarainministeriön työryhmän mielestä on tärkeää, että Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenvaltioiden vastuuta omasta talouspolitiikastaan ja taloudellisista sitoumuksistaan vahvistetaan.
Finanssiryhmä OP kertoi maanantaina jatkavansa toimintansa uudistamista ja käynnistävänsä yhteistoimintaneuvottelut, koska toimintaympäristö muuttuu erityisesti digitalisaation takia.
Angry Birds -pelistään tunnetuksi tulleen peliyhtiö Rovion kasvu on hidastunut, ja yhtiöistä on lähtenyt väkeä muualle. Nyt osa lähteneistä on nimettöminä haukkunut julkisuudessa entisen yhtiönsä.
Planck-avaruusteleskoopin tarkkojen havaintojen mukaan ensimmäiset tähdet syntyivät aiemmin arvioitua myöhemmin, kertoo projektissa mukana oleva Helsingin yliopisto.
Kreikan valtiovarainministeri Giánis Varoufákis ei saanut Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublelta mitään myönnytyksiä Kreikan velkakiistassa, kertoo Frankfurter Allgemeine.
FBI:n etsityimpien terroristien listalla ollut Zulkifli bin Hir on luultavasti kuollut Filippiineillä terrorismin vastaisessa operaatiossa, kertoo NBC News.
Energiayhtiö Fortumin viime vuosi oli haasteellinen, mutta yhtiö luonnehtii tulostaan vahvaksi. Yhtiön tulosinfoa häiritsivät Fennovoiman ydinvoimahanketta vastustavat mielenosoittajat.
Raakaöljyn hinnan lasku viime vuoden toiella puoliskolla vähensi Neste Oilin liikevaihtoa ja aiheutti suuria varaston arvostustappioita, mutta vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi kohisten jalostusmarginaalien kasvun ansiosta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Heikki Autto kiittää hallitusta ja liikenneministeri Paula Risikkoa (kok.) vahvasta tuesta Lapin elinkeinoelämälle.
Sisäministeriö on korjannut aiempaa ilmoitustaan, jonka ministeri Päivi Räsänen (kd.) voisi hyvin ja jatkaisi työohjelmaansa aamuisen liikenneonnettomuuden jälkeen.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin nuorten jäsenten mielestä varhaiskasvatuksessa lapsiryhmien koot ovat liian suuret ja ryhmäkoolla kikkaillaan.
Epävarmassa sijoitusympäristössä korostuu Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailaksen mukaan salkun kansainvälisen hajautuksen merkitys eläkevarojen tuoton turvaamisessa.
Yhdysvaltalainen terveysalan yritys GE Healthcare kertoi perjantaina keskittävänsä lääketieteen tiedonsiirtoteknologian kehittämisen Helsingin Vallilaan.
Teleoperaattori Elisan liikevaihto supistui ja liikevoitto kasvoi vain vähän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön odotukset tälle vuodelle ovat varovaiset.
Suomalaisyritysten kyvyssä soveltaa informaatioteknologiaa olisi paljon parannettavaa, arvioi Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry tuoreen kyselyn perusteella.