Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Yhdysvaltain presidentin mukaan huipputapaaminen oli positiivinen kokemus.
Presidentti P.E Svinhufvudin kotimuseon opasteita ei näy valtatiellä.
Amerikkalaissotilaat on tarkoitus sijoittaa Pohjois-Norjaan.
Korkean profiilin oikeudenkäynti pidettiin pienessä istuntosalissa.
Donald Trump kertoo luottavansa Pohjois-Korean Kim Jong-uniin.
Turja Lehtonen pohtii, toimiiko Kesko valtion tuella, koska siellä asioi Kelan tukia saavia ihmisiä.
Johanna Ahola-Launosen mukaan leimaamisesta ja syyllisten etsimisestä ei ole hyötyä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan harjoitusten lopettaminen säästää rahaa.
Pohjois-Korea sitoutuu jatkamaan työtä ydinaseista luopumiseksi.
Pohjois-Korean johtaja vaikuttaa toimivan erittäin varovasti.
Donald Trumpin mukaan prosessi Pohjois-Korean ydinaseista luopumiseksi aloitetaan pian.
Yhdysvaltain presidentin mukaan tapaaminen sujui erinomaisesti.
SDP:n puheenjohtajan mukaan puolue haluaa antaa ihmisille toivoa.
Yhdysvallat ja Pohjois-Korea neuvottelevat Singaporessa.
SAK:n mukaan nuoria autetaan tunnistamaan tilanteita, joita ei pidä hyväksyä.
Vesa Himasen mukaan Nato-linjaa voidaan muuttaa turvallisuusympäristön mukaisesti.
Vastuu palautetaan valtiolta takaisin yksilölle, Jari Ehrnrooth ennustaa.
Pohjois-Korean viranomaisten kerrotaan etsivän turvallisuuspalvelun everstiä Euroopasta.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan 2-3 miljardin euron velanotto olisi mahdoton yhtälö.
Kiinan tiedetään kehittäneen jo pitkään nopeaa häiveteknologiaa hyödyntävää taistelulennokkia.
Kokoomuksen Juhana Vartiaisen mielestä vihreiden ajatus voittokiellosta on 'mielivaltaista näpertelyä'.
Kokoomuksen Harri Jaskarin mukaan muutosvastarinta ja uudistumisen pakko kisaavat sotessa.
Matkailualan kilpailukykyä voitaisiin työryhmän mukaan parantaa alentamalla anniskelun arvonlisäveroa.
Kansanedustaja vaatii tutkijoiden hyväksymiä reformeja.
Kansanedustajan mukaan moni suomalainen huolii uskonvakaumuksen kohtelusta.
Venäjän presidentti toivoo, ettei Itä-Ukrainassa nähdä 'provokaatioita' jalkapallon MM-kisojen aikana.
Pohjois-Korean viranomaiset painostavat loikkareiden perheitä.
Koulussa kunnioitetaan viranomaisen mukaan jokaisen omaa uskontoa.
Kaasuputken rakennustyöt voidaan aloittaa myöhemmin tänä vuonna.
Hallitus esittää, että toistuvasti sakkoja saaneille voitaisiin tuomita sakon muuntorangaistus
Tiedustelulait edellyttävät muutosta perustuslakiin.
Angela Merkel lupasi korottaa puolustusmäärärahoja ja investoida uusiin aseisiin.
Venäjän presidentin perinteisen kyselytilaisuuden koreografia ei vaikuta ulottuneen katsojien tekstiviesteihin.
Keskimääräinen veronmaksaja alkoi keskiviikosta lähtien tienata itselleen.
Maanantaisen satavuotispäivänsä yhteydessä puolustusvoimat on julkaissut hienoja videoita.
Venäjä harjoitteli Mustaltamereltä hyökkäävän vihollisen torjuntaa.
Aki Ruotsalan lausuntoja kuvataan festivaalin arvojen vastaiseksi.
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemen mukaan ay-johtajat eivät ole hyväntekijöitä.
SDP:n kansanedustaja ja Vuokralaiset ry:n puheenjohtaja varoittaa segregaatiosta.
Ruotsi on kutsunut kodinturvajoukot suurharjoitukseen.
Venäjän tukikohta Suomen rajan läheisyydessä saa vahvistuksia.
Giuseppe Conte tukee 'avoimempia suhteita Venäjään'.
Naisilla on huomattavasti miehiä vähemmän vapauksia Saudi-Arabiassa.
Venäjän presidentti vaatii 'objektiivista ja kattavaa' tutkintaa Ukrainan lentoturmasta.
Ajatollah Ali Khamenein mukaan Palestiinan tukeminen on Iranille 'sydämen ja uskon asia'.
Akavan ekonomisti Pasi Sorjosen mukaan pitkäaikainen säästäminen kartuttaa varallisuutta.
Britannian viranomaiset paljastivat terrori-iskusuunnitelmat ovelalla verkko-operaatiolla.
Valtiovarainministeriön riskikatsauksen mukaan julkista taloutta on vahvistettava.
Venäjän presidentti on vahvistanut vastapakotelain.
RKP:n puheenjohtajan mukaan kokoomusedustajan kritiikki valiokunnan lausunnolle on poikkeuksellista.
Paavo Väyrysen väitetään esiintyvän laittomasti kansalaispuolueen nimissä.
SAK:n hallitus kokoontuu poikkeuksellisesti keskustelemaan järjestöllisistä toimista.
Sir Christopher Harperin mukaan Baltia tarvitsee nykyistä pysyvämmän ilmapuolustusratkaisun.
Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan julkisen sektorin tulisi periä saataviaan sosiaalisesti vastuullisesti.
Venäjän ja Pohjois-Korean johtajat voisivat tavata Vladivostokissa.
Puolustusvoimain komentajan mukaan turvallisuusympäristö on käynyt epävakaammaksi.
Nuorten järjestöjen mukaan seuraavat vaalit ovat keskustan kohtalonkysymys.
Eristäytyneen diktatuurin upeat julkiset palvelut ovat olemassa vain propagandassa.
Araljärven suolaa satoi pitkin Keski-Aasiaa.
Jukka Tarkan mukaan suunnitelmat Neuvostoliittoa vastaan painettiin muistiin.
Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi tehty vesipullo toimii kuin suurennuslasi.
Asmo Maanselän mukaan perustuslaista ei voi mitenkään johtaa mikä riittää ja mikä ei.
Vakoilusta tuomittu oli palvellut Neuvostoliiton armeijassa Afganistanissa.
USA asetti EU:lle, Kanadalle ja Meksikolle teräs- ja alumiinitullit.
Burkan tai niqabin käytöstä yleisellä paikalla saa jatkossa sakkorangaistuksen.
Keskustan Mikko Kärnä haluaisi, ettei sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdotuksia toteuteta.
Lennokit saapuivat kaikessa hiljaisuudessa jo toukokuun alussa.
Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä SDP:n olisi muutettava asennetta työelämän uudistuksiin.
Kim Jong-unin ei uskota ryhtyvän suuriin myönnytyksiin.
Raketti-isku kohdistui Talibanin komentokeskukseen.
Vientijohtaja Pontus Forthin mukaan Altia ei kilpaile Saksassa hinnalla.
Keskustan kansanedustajan mukaan tupakoijatkin tukevat tupakoinnin vastaista työtä.
Pohjois-Koreassa opetetaan, että Kim Jong-un tietää kaikesta kaiken.
Kansanedustajan mukaan viranomaiselta tulee koottuja selityksiä alkoholin kulutuksen vähenemiseen.
Viranomainen on kiistänyt väitteet alkoholikuolemilla pelottelusta.
Bill Browder otettiin kiinni Madridissa Venäjän pidätysmääräyksen takia.
Juha Lavapuron mukaan perustuslaki puuttuu politiikkaan, eivät asiantuntijat.
Arkadi Babtshenko lähti Venäjältä jouduttuaan ankaran häirinnän kohteeksi.
Perustuslakivaliokunnan entisen puheenjohtajan mielestä liian kireä tulkinta vaarantaa kansanvaltaa.
Korean huipputapaamisen valmistelut etenevät.
Kansanedustajan mielestä ulkomaalaiselta olisi vaadittava myös vuoden työhistoriaa ennen oikeutta sosiaaliturvaan.
Ulkoministerin mukaan SDP:llä ei ole vastausta sote-kysymyksiin.
Perustuslakikontrolli on kokoomuksen Juhana Vartiaisen mukaan ulkona omalta alueeltaan.
Ekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan palkansaajien luottamus työpaikkoihin on ohittanut jo 2006-2007 huippuvuodet.
Naton pysyvän läsnäolon puute on mahdollistanut Venäjän aggression Itä-Euroopassa, Puola katsoo.
Puola on valmis kompensoimaan hankkeen kuluja yli miljardilla eurolla.
Citymarket-kauppiaan mukaan kauppojen viinitarjonta tuskin olisi Alkoja huonompaa, jos monopoli puretaan.
Viranomaiset seuraavat 80 riskivankia.
Jukka Pekkarisen mukaan sadan euron eläkelupaus on sosialidemokraateilta yllättävä.
Tiedustelulaki antaisi suojelupoliisille mahdollisuuden puuttua tapauksiin, joita nykylain puitteissa ei voi tutkia.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan sote-menojen kehyksen taso ei ole perustuslakikysymys.
USA Today reagoi uuteen EU-asetukseen julkaisemalla huomattavasti nopeammin toimivan version sivustostaan.
Singaporen huipputapaamisen toteutuminen näyttää taas mahdolliselta.
Kokoomusolutta pääsee maistamaan ensiksi kesäkuun puoluekokouksessa.
Varman toimitusjohtaja Risto Murron mukaan Italia on vaarassa ajautua rahoituskriisiin.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan vuoto ei vaikuta perustuslakivaliokunnan työhön.
Pohjois-Korean viranomaiset maanittelevat loikkareita palaamaan takaisin.