Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki ihmettelee, milloin hallitus luopuu tavoitteestaan tasapainottaa taloutta puoliksi veronkorotuksin ja puoliksi menosäästöin.
Suomalaisyrittäjien mielestä peruspalveluministeri Susanna Huovinen on myrkyttänyt ilmapiirin ja uskon suomalaisoluen vientimahdollisuuksiin, kertoo Kauppalehti.
Akavan mielestä Euroopan komission esitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi unionin alueella selkeyttää EU:n yhteistä energia- ja ilmastopolitiikkaa.
Suomen Vanhempainliitto pitää ala-arvoisena OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen ja sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon kommentteja suomalaisista vanhemmista.
Menoleikkaukset on asetettava etusijalle julkisen talouden velan ja alijäämän hoitamisessa, ohjeistaa S-Pankki-konsernin päästrategi Vesa Engdahl. Asiasta kertoo Kauppalehti.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero on pettynyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren osoittamaan vähäiseen mielenkiintoon Kymenlaakson tuulivoimahankkeita kohtaan.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman tyrmää ulkoministeri Erkki Tuomiojan ehdotuksen uskonnonopetuksen lopettamisesta lukiossa.
Kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan hallitus on löytänyt yhteisymmärryksen kuntien pakkoliitoksia koskevasta lakiesityksestä tällä viikolla. Isoja näkemyseroja ei ollut.
Professori Mikael Hidén pitää hallituksen ajamassa vastuukuntamallissa ongelmallisena sitä, että vastuukunta saa päätösvaltaa yli muiden kuntien. Se voi loukata muiden kuntien itsehallinto-oikeutta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini katsoo, ettei puolueen kansanedustajan Olli Immosen ehdottama etninen väestölaskenta kuulu hänelle, kertoo Ylen uutiset.
Keskustan kansanedustajat Seppo Kääriäinen ja Anu Vehviläinen pitävät hyvänä sitä, jos kuntayhtymiä voitaisiin hyödyntää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.
Pääministeri Jyrki Katainen lupaa, että hallitus tekee uusia päätöksiä, jos näyttää siltä, ettei kestävyysvaje kuroudu umpeen suunnitelluilla toimilla.
Keskusta löytäisi kolmen miljardin euron säästöt uudistamalla sosiaali- ja terveydenhuoltoa, virtaviivaistamalla kuntien toimintaa ja siirtämällä tukien maksatusta valtiolle.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenet Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.) ja Sanna Lauslahti (kok.) eivät pidä nykyistä uskonnon opetusta enää tarkoituksenmukaisena.
Lihavat ovat liikakilojensa vuoksi alttiita sydän- ja verisuonitaudeille, mutta niiden vaaran voisi puolittaa hoitamalla kolmea keskeistä riskitekijää – verenpainetta, kolesteroliongelmia ja korkeaa glukoosia.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen hallituksen suunnittelemalla tavalla on perustuslain kannalta ongelmallista.
Pääministeri Jyrki Katainen ei osaa arvioida ensi kevään sopeutustarvetta, mutta hänen mukaansa Suomi aikoo pitää kiinni EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen säännöistä.
Vihreiden varapuheenjohtaja Touko Aalto liputtaa edelleen terveyspiirien puolesta, vaikka hallitus on sopinut uudistavansa sosiaali- ja terveydenhuoltoa sosiaali- ja terveysalueiden pohjalta.
Keskustan varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juha Rehulan mukaan hallitus ei ole neuvotellut keskustan kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallista.
Yksinkertaisin ratkaisu olisi siirtää perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut nykyisten sairaanhoitopiirien vastuulle, sanoo emeritusprofessori Jussi Huttunen.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen näyttää vihreää valoa sille, että raha seuraa potilasta -mallin soveltamista Suomeen voidaan pohtia yhtenä vaihtoehtona.